Onko läheisesi riippuvainen? Näistä neljästä merkistä tiedät, että on kyseessä riippuvuus, eikä vain haitallinen tapa

Jossain mielesi perukoilla hän tietää omistavansa ihan liikaa kenkiä, joita ei käytä koskaan. Hän saa meiliin mainoksen ostoskeskuksen hullunhauskoista shoppailupäivistä ja ennen kuin hän huomaakaan, hän selaa alennuksia. Parilla klikkauksella hän on ostanut itselleen ”pakko saada” -ajatuksella uudet juhlakengät, koska ”ne nyt sai 70% alennuksella, eikä sellaisesta voi kieltäytyä”. Hän käyttää kenkiä kerran ja sitten ne hautautuvat muiden löytöjen lailla jonnekin vaatekaappisi uumeniin. Hän ei uskalla kertoa sinulle, että on ostanut tavaroita, koska pelkää, että suutut hänelle tai pidät häntä tyhmänä.

Hän menee työpäivän jälkeen ruokakauppaan väsyneenä. Hän pystyy vastustamaan kiusausta aina kassalle asti. ”Kas uutta sinistä perinnesuklaata korvapuustihippusilla. Pakkohan sitä on maistaa.” Kotiin päästyään hän istuu sohvalle ja syö yhdeltä istumalta puoli levyä. Hän häpeää ja inhoaa itseään. Tätä tapahtuu liian usein.

Pikkujoulut töissä. Hän ei haluaisi mennä, mutta kokee sen velvollisuutena. Häntä hermostuttaa ennen lähtöä ja hän ottaa pari siideriä, jotta rauhoittuisi. Juhlissa hän juo boolia ihan liikaa ja flirttailee naimisissa olevalle kollegalle. Osa illasta on pimeän peitossa, koska hänellä meni muisti. Tätä on alkanut tapahtua useammin ja useammin. Häntä hävettää ja ahdistaa mennä töihin maanantaina. Bilemokailuille naureskellaan kahvihuoneessa ja hän nauraa mukana, vaikka ei tiedä, miksi. Hän ei haluaisi juoda niin paljoa. Sinulle hän vähättelee juomistaan.

Kaikissa näissä on kyse tilanteesta, jossa läheisesi haitallinen tapa on salakavalasti lipsunut käsistä. Se toiminta tai aine, joka toi joskus hänelle hyvää mieltä ja joka oli ”arjen luksusta” on alkanut muistuttaa enemmän ja enemmän riippuvuutta.

Riippuvuuden neljä H-kirjainta

Mitkä riippuvuuden tunnusmerkit sitten ovat? Minä jaan ne neljään H-kirjaimeen: haluaminen, hyöty, haitat ja hallitsemattomuus.

Haluaminen – Haluaminen ilmenee kehon ja mielen energiana. Se on joskus seitinohutta levottomuutta ja joskus kokonaisvaltaisempi hermoston ylivirittyneisyyden kokemus. Ajatus kiertää monesti kehää riippuvuuden kohteen ympärillä. Dopamiini virtaa.

Hyödyt – Toiminta tai päihde täyttää jotain tarvetta. Se voi olla esimerkiksi tarve elinvoimaan, innostukseen, rentoutumiseen tai yhteenkuuluvuuteen. Nopea hyöty on se, että ikävät tunteet, kuten tylsistyminen tai ahdistus kaikkoavat, kun antaa itselleen luvan tarttua haluamisen kohteeseen.

Haitat – Nämä voivat olla esimerkiksi fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia tai taloudellisia haittoja. Painonnousu, luottotietojen menetys, valehtelu läheisille ja itselle, piilottelu, masennus, painnonnousu tai unihäiriöt ovat esimerkkejä haitoista. Riippuvuuden kieltomekanismin vuoksi riippuvaisen itsensä on vaikea huomata haittoja ja myöntää omaa riippuvuutta.

Hallitsemattomuus – Homma lähtee lapasesta. Tapahtuu ylilyöntejä. ”Mieluummin överit kuin vajarit”, läheisesi sanoo ja naurahtaa päälle. Hän voi olla kenties välillä ilman päihdettä tai haitallista toimintaa. Tällä hän haluaa osoittaa itselleen ja muille, sinut mukaan lukien, ettei ongelmaa ole.

Riippuvuudessa nämä kaikki neljä kohtaa täyttyvät. Tämä on hyvä huomata, koska on ihan ookoo nauttia elämästä. Kun kyse on elämästä nauttimisesta, viipyillään kahden ensimmäisen tunnusmerkin ympärillä.

Olet itse prioriteetti numero yksi

Jos olet huolissasi läheisesi käytöksestä ja haluat auttaa, on hyvä muistaa pari seikkaa. Ensinnäkin läheisesi ei ole tyhmä. Häneltä ei puutu selkärankaa, koska hän käyttäytyy riippuvaisesti. Kysymys ei ole itsekurista tai älykkyydestä.

Riippuvuuden taustalla ovat tunnemaailman asiat. Pinnan alla on kipua ja kyvyttömyyttä käsitellä haastavuutta rakentavasti. Siellä on täyttymättömiä tarpeita, joihin läheisesi hakee täyttymystä käyttäytymisensä tai päihteen kautta.

Jos haluat auttaa, hyvä kohta on olla läsnä myötätuntoisesti ilman syyttelyä ja vähättelyä. Auttajan on tärkeää osata sanoittaa omat tarpeensa ja huolensa suhteessa läheiseen. Yhtä lailla on tärkeää vetää rajat ja olla mahdollistamatta. Pitää huolta itsestä ensisijaisesti.

Tärkeintä kaikessa on hakea apua matalalla kynnyksellä. Puuttua kannattaa heti. Niin autat parhaiten läheistäsi ja itseäsi.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image