Olet ihan puhki ja lupautunut muuttamaan ystävääsi lauantaina. Kenen tarve on tärkeämpi, muuttoapu ystävälle vai lepohetki itsellesi? Mahdollisesti et salli itsellesi edes harkitsevaa ajatusta siitä, että voisit toimia niin kuin itsellesi olisi hyväksi. Elämä on silloin usein täynnä pitäisejä, ei-pitäisejä ja olisi pitänyitä. Olo voi olla aika uupunut ja mieli usein matala. Lisäksi silti piinaamme itseämme siitä, että ihmissuhteissamme sakkaa tai emme uskalla kulkea kohti sydämen kutsuja. Tai ihmettelemme, miksi ahdistaa niin paljon “vaikka kaikki on ihan hyvin”.
Ilman rajoja ei voi olla syvästi hyvinvoiva olo. Eikä rajoja voi olla ilman sisäistä turvaa. Erittäin monella meistä suomalaisista kuitenkin on pikemminkin paljon sisäistä turvattomuutta kuin turvaa. Hyvä uutinen on, että sisäistä turvaa voi löytää ja vahvistaa minkä ikäisenä tahansa. Voi oppia kuulemaan ja tunnistamaan tarpeitaan ja rajojaan – ja toimia niiden mukaan.
Muuttamisesta kieltäytyminen voi herättää ihan hirmu määrän syyllisyyttä: kenen tarve ja tunne on oikea? Saatko olla väsynyt ja pötköttää sohvalla, kun tiedät toisten kantavan sohvaa seiskakerrokseen? Rajaaminen herättää usein pohjimmiltaan jäätävää ja usein tunnistamatonta pelkoa: jäänkö yksin? Tulenko torjutuksi ja hylätyksi? Saanko ikinä itse muuttoapua sitä tarvitessani, jos en nyt mene vaikka olen valvonut viikon?
Rajaaminen herättää yleensä myös akuutisti enemmän tai vähemmän pelkoa. Jotkut tilanteet herättävät traumaresponssin, ja silloin rajaaminen on erittäin vaikeaa ilman sisäisen turvan ja itsensä rauhoittamisen työkaluja. Se on syy, miksi jäämme itsellemme haitallisiin ihmissuhteisiin ja tilanteisiin.
Syyllisyys ja pelko, joita emme ole vielä uskaltaneet tai osanneet kohdata ja kannatella ilman että ohjaudumme niiden kautta, estävät meitä rajaamasta. Käytännössä rajaaminen tarkoittaa siis omien tunteiden kohtaamista. Omia tunteitaan voi kohdata ja kannatella vasta, kun siihen on turvaa eli yhteyttä kehoon, kykyä hermostonsa rauhoittamiseen ja omassa joukkuessaan olemiseen.
Ajattelemme rajoja herkästi mustavalkoisesti: joko tai. Joku kärsii, jos minä en jousta. Kun turva vahvistuu, luova ajattelu vahvistuu: lepään lauantaina ja ehdotan, että menisin jeesaamaan ystävää laatikoiden purkamisessa sunnuntaina. Tai vien meille retkilounaan uudelle asunnolle. Omien rajojen valitseminen ei tarkoita, että niitä tarvitsee kuitenkaan kompensoida. Saat valita itsesi – ja silloin vasta oikeastaan ilmaannut aikuisena ystävyyteenne muuttajakamusi kanssa. Ystäväsi voi oppia luottamaan, että sinä huolehdit itsestäsi ja se tuo suhteeseen turvaa. Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen ja yksinjäämisen pelot eivät “kaadu” suhteenne päälle. Ne saavat olla olemassa, mutta nyt otatkin niistä koppia itse.
Voimme alkaa tunnistaa toimintaamme (ja rajattomuuttamme) ohjaavia pelkojamme kun turvamme vahvistuu. Emme enää itse jätä itseämme vaan alamme pikku hiljaa yhä enemmän ohjautua itsestämme käsin. Silloin otamme vastuumme omasta hyvinvoinnistamme, ja voimme oikeasti alkaa voida syvästi hyvin.
Kun uskaltautuu opettelemaan rajaamista, alkaa käytännössä saada voimaansa takaisin. Sillä puolestaan on suora yhteys esimerkiksi uskallukseen toteuttaa unelmiamme. Loppujen lopuksi rajaamiseen, pyytämiseen, kohti kulkemiseen, uskaltamiseen ja itselle hyvän sallimiseen tarvitaan pohjimmiltaan ihan samaa asiaa: turvallista, kannattelevaa yhteyttä itseen.
Videolla avaan tarkemmin, miksi rajaaminen voi olla niin vaikeaa ja herättää vaikeita tunteita ja kuinka alkaa opetella rajaamista.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
