Meidän kaikkien vuorovaikutuksessa on petosta ja vilppiä. Tutkimusten mukaan sitä on noin yksi neljäsosa, jopa yksi kolmasosa eli suhteellisen paljon. Jokainen tietää kuitenkin yksilöitä, joilla vilppiä tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon mukana. Tapana on valehdella hyvin arkisistakin asioista, mutta samalla pelataan kovilla panoksilla, kun mukana kuviossa on luottamus, mikä on helppo menettää, mutta vaikea hankkia takaisin.
Yleensä valheet havaitaan vasta jälkikäteen.
Tässä yhteydessä petoksella tarkoitetaan vuorovaikutusta, jossa viestejä lähetetään tietoisesti toisen henkilön harhaanjohtamiseksi. On suoria valheita, kalavaleita, sepittämistä, harhaanjohtamista, liioittelua, väistöjä, salailua, laiminlyömistä, tietojen kalastelua ja naamiointia. Nyt tulee yksi tämän artikkelin tärkeimmistä asioista: valehtelija vähättelee vilpin vaikutusta muihin henkilöihin ja jättää lähes aina huomiotta pitkän aikavälin vaikutukset ei vain muihin, mutta myös itseen. Kyse ei siis ole vain muiden luottamuksesta vaan myös siitä, miten petostelija itse pystyy arvostamaan itseään.
Valehtelija vähättelee vilpin vaikutusta muihin henkilöihin ja jättää lähes aina huomiotta pitkän aikavälin vaikutukset ei vain muihin, mutta myös itseen.
Erityisen paljon vilpillistä vuorovaikutusta harjoittava saattaa usein olettaa muiden reaktioiden pohjalta, että vilppi on mennyt perille, mutta näin ei välttämättä ole. On havaittu, että vain 2% muistetuista valheista jää kiinni kertomishetkellä kertojan käyttäytymisen perusteella. Yleensä valheet havaitaan vasta jälkikäteen. Jos taas valheen havaitseminen tapahtuu kertomishetkellä, niin valehtelija reagoi tähän yleensä tekemällä korjausliikkeen. Usein vilpillinen viestijä mittaa onnistumistaan sen mukaan, miten toinen reagoi valheeseen. Tästä voi myös alkaa viestijän ja kuulijan välinen synkkä paritanssi.
Toisinaan yksilö huomaa toisen vilpin vuorovaikutuksessa mutta ei tarkoituksella reagoi siihen. Tähän voi olla erilaisia syitä, kuten sen seuraaminen, että miten pitkälle toinen on valmis viemään petoskäytöstään. Usein syynä voi olla myös toisen kasvojen säilyttäminen tilanteessa, ei haluta nolata tätä, joskin luottamus on jälleen helposti koetuksella. Erityisen huolissaan olisin yksilöistä, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin lähinnä vaikuttamisen kohteena. Kyse on manipulatiivisesta käyttäytymisestä, missä jätetään huomiotta toinen yksilönä ja tämän kuuleminen.
Erityisen huolissaan olisin yksilöistä, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin lähinnä vaikuttamisen kohteena.
Totuuden kertominen voi joskus tuntua vaikealta monestakin syystä. Totuuden valossa ei esimerkiksi näyttäydy itse niin taitavalta mitä haluaisi tai asia voi olla vaikea ilmaista häpeän tunteen pelossa. Joskus valkoisen valheen kertominen tuntuu helpommalta, joskin valehteleminen vaatii enemmän kognitiivista työtä, kuin totuuden puhuminen. Vilppi pitää usein sisällään myös nonverbaalisia vihjeitä, jotka paljastavat petoksen. Tästäkin huolimatta ihmiset usein pitävät itseään parempina tunnistamaan valheen, mitä he todellisuudessa ovat.
Kun kiinnitetään huomiota petoksen määrään vuorovaikutuksessa, niin tätäkin asiaa sekoittaa ajatusvinoumat, joista tässä kohtaa erityisesti pöydällä totuusvääristymä ja yksimielisyysharha. Totuusvääristymällä tarkoitetaan ihmisille tyypillistä toimintoa pitää muita yksilöitä luotettavampana, mitä he todellisuudessa ovat. Tämä on meillä useimmiten lähtökohtana. Vastaavasti petostelijaa koskee taas yksimielisyysharha, jonka mukaan oletamme muiden yksilöiden olevan kanssamme enemmän samaa mieltä, mitä he todellisuudessa ovat. Ajatusvinoumat syntyvät meillä luonnostaan reaktiivisesti ilman sen suurempaa ponnistelua.
Luottamus on helppo menettää, mutta vaikea hankkia takaisin.
On huomattu, että eri ryhmien jäsenet käyttävät myös vilppiä eri tavoin. Esimerkiksi eri maissa asiaan suhteudutaan kovin eri tavalla ja taitavaa valehtelua saatetaan jopa arvostaa. Samalla melko rehellisiä suomalaisia taas saatetaan pitää naiiveina. Oli miten oli, itse arvostan rehellisyyteen pyrkimistä. Jatkuva yltiöpäinen petoksen kautta eläminen ei mielestäni tee hyvää ihmisen omalle terveydelle. En myöskään voi liikaa olla korostamatta luottamuksen merkitystä tässä yhteydessä. Kuten sanottu, luottamus on helppo menettää, mutta vaikea hankkia takaisin.
Jos jatkuvasta vilpistä on tullut arkinen malli toimia lähes kaikissa tilanteissa, voi olla hyvinkin virkistävää ja omaa itsekunnioitusta sekä ihmissuhteita parantavaa pyrkiä muuttamaan omaa pohjavirettä. Siinä missä vilpin ilmapiirin aistii joidenkin ihmisten ympärillä, myös luottamuksen jykevyyteen voi toisissa kiinnittää huomiota. Kummanlaisen kentän sinä pyrit luomaa ympärillesi?
Tutustu Kristiinan sekä vankilapastori Jukka Vänskä luomiin Riidan ratkaisu -kortteihin täällä. Kortit auttavat kääntämään riidan oppimiskokemukseksi.
-
Ale!UUTTA!
Lasten tunne- ja vuorovaikutuspaketti
Alkuperäinen hinta oli: 76,70 €.59,90 €Nykyinen hinta on: 59,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
UUTTA!
Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit
26,90 € (sis. alv)21,52 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Riidan ratkaisu -kortit
24,90 € (sis. alv)19,92 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin