Koronaepidemian seuraukset ulottuvat kaikkialle, ja sen synnyttämä kriisi eristää meitä edelleen toisistamme monin tavoin.
Yksinäisyys on nyt ajankohtaisempaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Yhä useampi ihminen on korona-aikana joutunut kohtaamaan yksinäisyyden tunteen – ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässään. Monella silmät ovat auenneet siihen, miltä todella tuntuu, kun on yksin, ei ole kontakteja muihin ihmisiin eikä pääse kohtaamaan toisia samaan tapaan kuin aiemmin.
Kokemus yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä kaipauksesta yhteyteen, tarpeesta kuulua johonkin sekä kosketetuksi tulemisen toiveesta.
Yksinäisyys on se hetki, kun tuntuu, ettei kukaan tarvitse, enkä minä ole kenellekään tärkeä – kun kokee surua siitä, ettei kuulu mihinkään ja on outo, erilainen kuin kaikki muut. Se on lohduton kokemus jonkin itselle tarpeellisen ihmissuhteen ja vuorovaikutuksen puuttumisesta: kaipausta sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa ja toisten seuraan tai tarvetta turvalliseen ja luottamukselliseen emotionaaliseen yhteyteen. Yksinäisyyden tunne syntyy siitä, kun ei koe tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Esimerkiksi elämäntilanteen muutos, lapsuuden kokemukset, puutteet sosiaalisissa taidoissa ja persoonallisuuspiirteet voivat aiheuttaa yksinäisyyttä.
Itselleni keväinen koronaeristys nosti tämän tunteen pintaan taas isolla tavalla. Yksinäisyys tuntuu usein eräänlaiselta möykyltä, johon on vaikeaa saada otetta, ja siksi siihen ratkaisujen löytäminen voi tuntua jopa mahdottomalta. Olin itsekin aikeissa ajautua taas epätoivoon, mutta ratkaisuja ei voi löytää, jollei niitä ala aktiivisesti etsiä.
Neuvottomuuteni keskellä mieleeni nousi eräs kysymys: ”Mitä tarvitsen juuri nyt kaikista eniten, ja kuinka voisin antaa sen muille sen, mitä olen itse eniten vailla?”
Tuon kysymyksen esittäminen itselleni auttoi minua näkemään, että ehkä joku toinenkin on samanlaisessa elämäntilanteessa ja kokee yksinäisyyttä kuten minäkin. Ajattelin, että ratkaisuja saattaisikin alkaa löytyä, kun annan toisille sen, mitä itse tarvitsen. Näin pystyin hahmottamaan toimintaani myötätunnon näkökulmasta.
Kyky tarkastella niin itseään kuin muita myötätuntoisesti on olennaista yksinäisyyden kokemuksen käsittelyssä. Oman tarpeen tunnistaminen ja sen näkeminen toisissa on myötätuntoa yhtä aikaa itseä ja muita kohtaan, ja yksi askel kohti parempaa yhteyttä toisiin.
Niinpä päätin perustaa Facebook-ryhmän kaltaisilleni yksineläville ihmisille, jotta saattaisivat laillani kokea yksinäisyyttä, haluta kohdata toisiaan ja jakaa ajatuksiaan koronakaaoksen keskellä. Tuolle Facebook-ryhmälle päädyin myös tekemään nettilähetyksen yksinäisyydestä, jossa vieraina olivat yksinäisyystutkija ja professori Niina Junttila sekä Väestöliiton terapeutti Tommi Aspelund. Kävimme valtavan antoisan tunnin mittaisen keskustelun siitä, millaista elämä yksin koronakaaoksen alla on ja millaisia ratkaisuja yksinäisyyden kokemukseen voisi löytää.
Nyt, kun näyttää siltä että aihe on edelleen ajankohtainen, emmekä ihan vielä pääse pois poikkeusoloista, ajattelin, että jaan tässä blogissani tuon keskustelun oljenkorreksi ja pelastusrenkaaksi ihmisille, jotka ihmettelevät yksinäisyyttä ja saattavat painia sen aiheuttamien vaikeiden tunteiden kanssa.
Tämä keskustelu tarjoaa useita työkaluja oppia olemaan paremmin yksin ja käsittelemään yksinäisyyden tunnetta. Olen varma, että näillä työkaluilla voi saada helpostusta yksinäisyyden kokemukseen. Millaista apua siitä on sinulle?
