Voi kuulostaa uskomattomalta, että joku haluaa ehdoin tahdoin välttää ihanan parisuhteen. Sitoutumiskammoinen tekee näin, mutta alitajuisesti. Syynä ovat syvälle iskostuneet uskomukset, kuten että suhde vie vapauden ja että suhteessa kadottaa oman itsensä. Sitoutumiskammoinen sabotoi kaikki orastavat romanssinsa, koska hän haluaa välttää tuon kivun. Palkintona on vapaus, eli se, ettei voi tulla hylätyksi tai mitätöidyksi.
Sitoutumiskammoinen voi silti yrittää hankkiutua parisuhteisiin. Jos kirjoittaisin sitoutumiskammoisen käsikirjan, siinä neuvottaisiin näin:
-
Ihastu saavuttamattomiin tyyppeihin
Solmi suhteita ihmisiin, jotka ovat varattuja, asuvat kaukana tai ovat muuten emotionaalisesti kylmiä tai rajoittuneita. Ihastu etenkin itsekeskeisiin, tunnevammaisiin, addikteihin, työnarkomaaneihin pelimiehiin tai pelinaisiin, niin olet turvassa. Toisaalta hehän suorastaan sytyttävät sinut! Etäinen kumppani saa rakastumaan palavasti, sillä hänessä on jotain tavoiteltavaa. Kipinä pysyy yllä, kun et milloinkaan tule saamaan mitään takaisin – näin ollen sinunkaan ei tarvitse oikeasti kohdata intiimiä läheisyyttä. Jos suhde muuttuisikin läheiseksi, sinua alkaisi ahdistaa. Silloin iskisi paniikki ja juoksisit karkuun.
-
Pakene syvällisiä ihmissuhteita kaikin keinoin
– Julista kaikille, että haluat olla vapaa. Et tunnista tai tunnusta tarvitsevasi kumppania. Näin sinun ei tarvitse ottaa sitä riskiä, että tulisit riippuvaiseksi toisen ihmisen avusta ja läheisyydestä, eikä sinun tarvitse näyttää omaa heikkouttasi kenellekään.
– Uppoudu töihin, rupea suorastaan työnarkomaaniksi. Vaikka työ olisi kuinka vaativaa, työtä on silti helpompi hallita kuin ihmissuhteita. Työstä voit saada isoja onnistumisia tai ulkoisia palkintoja, mutta ihmissuhteista välttämättä et, jos ne eivät onnistu.
– Biletä. Ympäröi itsesi vuodesta toiseen alkoholilla, pintaliitoelämällä ja pinnallisilla tuttavuuksilla. Harrasta yhden illan juttuja tai vakiopanoja, koska ne eivät vaadi oikeaa läheisyyttä. Pidä keskustelut keveinä. Nykyisin tämä kaikki on sallittua myös emansipoituneelle naiselle, joka ”saa” haluta miestä vain panemiseen.
– Vedä rooleja. Ole pelimies tai pelinainen, joka peittää oman epävarmuutensa menevään elämään ja toisten manipuloimiseen. Voit olla myös muutoin maailman hurmaavin ja seurallisin ihminen, mutta et oikeasti kerro itsestäsi missään vaiheessa mitään tärkeää. Voit myös rakentaa luksuksesta itsellesi kultaisen häkin, joka näyttää hienolta, mutta jonne kenelläkään ei ole avainta.
– Etsi muka-ahkerasti kumppania, mutta aseta hänelle niin mahdottomat kriteerit, että ihannekumppaniasi ei ole olemassakaan. Jos käytkin treffeillä, aloita heti virheiden etsiminen toisesta, jotta voit torjua hänet – sinullehan on tärkeää päästä itse torjumaan, ennen kuin tulet torjutuksi. Kun piilotat pelkosi vaativuuteen ja hyökkäävyyteen ja keskityt vain toisten virheisiin, et joudu kohtaamaan omaa vajavaisuuttasi.
-
Jos kuitenkin hankkiudut suhteeseen, pidä se kevyenä
Sitoutumiskammoisena voit ryhtyä suhteisiin, joihin et koskaan sitoudu kunnolla. Älä anna itsestäsi suhteessa sataa prosenttia, varmuuden vuoksi. Vältä suhteissa syvällisyyttä ja intiimiä läsnäoloa. Heti viikkojen tai kuukausien kuluttua, kun arki alkaa näyttäytyä tai suhde on menossa liian vakavaksi, poistu kuvioista. Voit syyttää tapojesi mukaan suhteen epäonnistumisesta muita ihmisiä. ”Se vaan lopahti” voi myös olla totta – koska todennäköisesti itse annoit sen lopahtaa.
Kun läheisyys kuristaa
Olen oivaltanut omien kokemusteni pohjalta, että sitoutumiskammossa on oikeastaan kyse läheisyyskammosta. Sitoutumiskammoinen tuskin itse tiedostaa sitä, miksi pelkää niin paljon aitoa läheisyyttä: koska se paljastaisi hänen oman haavoittuvaisuutensa ja epätäydellisyytensä, joita hän ei osaa käsitellä. Taustalla voi olla vahva kokemus lapsuudessa siitä, ettei ole tullut rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Jos vanhemmat ovat olleet etäisiä, etäisyys tuntuu myöhemminkin tutulta. Myös vanhempien avioero on voinut vaikuttaa uskomuksen syntyyn, että sitoutuminen ei kannata, sillä se olisi liian kivuliasta.
Voiko sitoutumiskammo syntyä myöhemmässä elämänvaiheessa? Itse olin aikoinaan todella luottavainen ja jopa naiivi kaikkia ihmisiä kohtaan ja halusin kiihkeästi läheisyyttä. Sitten tuli kokemuksia, joiden jälkeen en enää halunnut kuullakaan sanaa parisuhde. Mutta kumpi tuli ensin, kokemus vai uskomus? Jos ajattelee, että jokin suhde tekee itsestä sitoutumiskammoisen, niin miten ylipäänsä päätyi tuohon suhteeseen? Ehkä se, että vetää puoleensa haitallisia suhteita, on vain vahvistusta jo alunperinkin alitajunnassa oleviin uskomuksiin, jotka vasta silloin tulevat tietoisuuteen.
Korjausliikkenä siedätys
On eri asia olla haluton sitoutumaan kuin kyvytön sitoutumaan. On ihan tervettä osata olla yksin, ja elämässä voi olla vaiheita, kun haluaa panostaa töihin tai vaikka bilettämiseen. Jos kyse on sitoutumiskammosta, mikään ei kuitenkaan muutu. Tai ainakin se vaatisi paljon tietoista prosessointia. Vaikka sitoutumiskammoinenkin saattaa jossain vaiheessa kyllästyä pinnallisiin, sieluttomiin suhteisiin, hän ei silti välttämättä kykene muuttamaan omia toimintamallejaan. Ihan ensimmäiseksi tulisi ainakin pystyä tunnistamaan rehellisesti omat toimintamallinsa ja niiden taustalla olevat uskomukset, jotta muutos voi tapahtua.
Toiseksi suosittelen siedätyshoitoa. Siedättäminen tapahtuu siten, että uskaltaa kohdata oman ahdistuksensa ja paniikin tunteensa, eikä juokse heti pakoon, kun tulee epämukava tilanne. Oppii antamaan ihmisille mahdollisuuksia pikku hiljaa, eikä esimerkiksi ala jo ennen treffejä keksiä syitä, miksi suhde ei tule onnistumaan. Jos kyseessä on henkisen läheisyyskammon lisäksi fyysinen läheisyyskammo, voi opetella vaikka olemaan jonkun turvallisen ihmisen halauksessa.
Nykyinen nopea deittailukulttuuri ei tue kovin paljon tätä hidasta ”siedättymistä”. Mikään ei saa sitoutumiskammoista juoksemaan lujempaa karkuun kuin liian nopea lähestyminen. Siksi olisi myös tärkeää oppia ilmaisemaan itse, jos tarvitsee riittävästi aikaa ja tilaa. Jos toinen on fiksu, hän ymmärtää ja asiasta voi keskustella. Omat rajat on hyvä oppia tunnistamaan, sekä huomaamaan sen, että omien epämukavien tuntemusten rajaa voi myös siirtää hieman kauemmaksi vähän kerrallaan. Jonain päivänä voi jopa huomata, että ei siihen läheisyyteen sittenkään kuole.
