Wuh! Pilvipäivitys ♥ 28.9.2018
Kun sä luet tätä, mä oon jo poissa. Tää on mun viimeinen palvelus Emännälle. Se haluaa, et mä kerron tän ihan ite.
Ja on mulla yks tärkee juttukin teille. Oikeestaan elämän tärkein juttu.
Viisi yötä sitten elämä oli mallillaan. Mä olin vanha, mutta onnellinen. Sit mä vietin yhden yön vieraassa hoitopaikassa. Kun emäntä haki mut sieltä, mä horjuin ja mun takajalat laahas maata. Mä olin kun toinen koira. Kotona mä join ihan koko ajan. Emäntä luuli, et mä juon, koska muhun sattuu. Sit mä pissasinkin nukkuessani.
Emäntä vei mut lääkäriin. Ne otti kokeita ja sano, et mun munuaiset on menossa. Ei heti, mutta menossa. Se oli pommi. Keväällä kokeet oli kunnossa ja nyt…
Itkettyä iltaa seurasi kaunis yö. Mä makasin emännän kainalossa ja se kerto mulle tarinoita. Tarinoita meistä, elämästä, Pilvikoirista… Siihen oli onnellista nukahtaa.
Aina kun mä havahduin, mulla oli kyyneleitä turkissa.
Aamuyöllä, kun emäntä nukahti mä istuin sängyllä, ihailin kuuta, katselin emäntää ja mietin, miten maailma on ihmeitä täynnä. Sellaisia pieniä suuria ihmeitä, mitä ihmiset ei ees näe. Ne on niin fiksuja ja niin sokeita, kummallista.
Viimeinen päivä
Mun viimeinen päivä oli onnellinen. Aamupalaksi oli pelkkiä herkkuja, sit me leikittiin ja taisteltiin aamutossusta. Ja mä voitin! Mikään oo niin kivaa kun voittaminen. Mä oon liki 14 ja vieläkin voittamaton!
Me karattiin töistä. Ajettiin rannalle, meidän lempipaikkaan. Emäntä otti multa kaikki pannat pois, mä kahlailin vedessä ja joggailin pitkin niemennokkaa. Emäntä käveli perässä ja hymyili. Mä kuljin meidän vanhan reitin, haistelin tuulta ja nautin.
Sit istuttiin rannalle, emäntä kaivoi kassista nyytin. Se oli mun herkkua; savulohta ja se oli kokonaan mulle! Siinä me istuttiin auringossa. Emäntä syötti mulle sormin savulohta ja mä olin haljeta onnesta.
Taivas tummeni, me mentiin auton takapenkille, oltiin ihan liki. Välillä tuuli toi tuoksuja, mutta mikään tuoksu ei olis saanut mua nouseen siitä. Mä käperryin emännän tuomiin peittoihin ja sulin siihen hellyyteen.
”Kunpa meillä olis ollut enemmän tällaisia päiviä”, sanoi Emäntä.
Etkö sä vieläkään ymmärrä? Ei kyse ole päivien määrästä, tai siitä kuinka hienoja ne on. Kyse on hetkistä! Elämä on hetkistä tehty. Niitä hetkiä ei oo loputtomiin… siksi.. niihin kantsii pysähtyä.
Mä oon koko ikäni koittanut saada sut downshiftaamaan. Töniny sun puhelinta, tunkenu kuonoo sun ja tietokoneen väliin, tuonu sulle leluja ja tehny aivan kaiken mitä koira vaan voi. Että sä pysähtyisit hetkeksi kaiken kiireen keskellä.”
Mutta mä en raaskinut sanoo mitään. Mä vaan nuolin kyyneleet pois.
Onnellisuus on tehty hetkistä
Mihin teillä ihmisillä on kiire? Jos aina on kiire jostakin jonnekin, niin ei milloinkaan ole perillä. Perillä, se on tässä ja nyt.
Ei elämä oo isoja, hienoja päiviä, se on pieniä hyviä hetkiä.
Mikään ei oo niin tärkeää kuin pienet hetket. Niissä on elämän onni. Pitää pysähtyä nuuskimaan tuulta, haistella tuoksuja, kulkea sinne tänne eikä jostakin johonkin. Pitää poiketa polulta, etsiä etsimien ilosta, saada hepulit lumesta ja iloita pienistä jutuista. Hetkistä, on onnellisuus tehty.
Tuli aika lähteä, hyvästellä ranta. Ajettiin hiljaa kohti lääkäriä ja mä mietin, miten onnellinen elämä mulla onkaan ollut. Mä sain harrastaa, sairastaa, vanheta rauhassa eikä multa koskaan puuttunut rakkautta.
Ja sit mulla oli vielä teidät.. Kiitos ♥ Oli kiva olla teidän Kauppakoira.
Kun sä katsot taivaalle, sä näät mut, Pilvikoiran. Mä oon se pieni kiitävä pilvi, joka jekkuilee aina.
RIP Triplan Frick 27.11.2004 – 28.09.2018
Elämän motto: ”Nautitaan hetkistä ❤️”
Kirjoitus on alunperin julkaistu Tampereen luontokaupan Facebook-sivulla. Kiitos Mirja / Tampereen luontokauppa.
