Töissä tunteita vai tunteitta?

Anne Alarotu on viestinnän ammattilainen, joka pyrkii kertomaan tunteita herättäviä tarinoita ihmisistä ja teknologian hyödyistä. Kahden pojan äitinä hän arvostaa iloa arjessa, omaa aikaa tanssisalilla ja lenkkipolulla sekä pieniä onnistumisia mindfulness-aloittelijana.

 


Ymmärrän että sua ottaa päähän, se on ihan ok. En silti tykkää tavasta, jolla puhuit minulle.” Tuttua puhetta työpaikalla? No, ei välttämättä ainakaan minulle. Tämän keskustelun kävin arki-iltana poikani kanssa kotona. Kotona tunteiden ilmaiseminen on luonnollista, sallittua ja rohkaistavaa. Mutta työpaikoilla tunteet, nimenomaan ne kurjat fiilikset, voivat olla vähän hankalampia keskustelun aiheita.

Töissä on helppo ottaa vastaan muiden iloa ja onnea mutta hieman hämmennyn, kun kollega alkaa itkeä odottamatta. Pelästyn, kun johtaja yhtäkkiä huutaa. Kavahdan esimiehen laukaisemaa kirosanatulvaa. Kaikista vaikeinta ehkä on murjottava tiimiläinen. Tekisi mieli painaa pause-nappulaa ja kysyä, että mitä ihmettä tapahtuu?

Paitsi, että en ole aina uskaltanut. Olen mieluummin välttänyt konfliktia ja pitänyt pokerinaamani kuin alkanut vänkäämään huutajan kanssa tai moittimaan kiroajaa, puhumattakaan siitä, että olisin muina naisina tokaissut työkaverille, että ”eipä nyt tuntunut oikein kivalta”.

Kunnes vähitellen päätin, että ei. Ei minun tarvitse niellä omaa harmiani, jos joku purkaa omaansa minuun. Kyllä minua saa kiukuttaa se, jos minulle huudetaan. Samoin huutajaa saa harmittaa se, mikä ikinä harmittaakaan. Mutta meidän pitäisi pystyä puhumaan asiasta, eihän tästä muuten mitään tule. Yksi huutaa ja toinen vaikenee. On aika selvää, miten sen yhteistyön käy.

Tunteiden sanoittaminen, jota niin paljon saan lasteni kanssa harjoitella, voisi toimia töissä yhtä lailla kuin kotona. Kai me aikuisetkin haluamme tulla huomatuiksi, etenkin kun jokin pännii? Vaatii vaan aika lailla rohkeutta sanoa kipakalle kollegalle, että ”sua taitaa nyt vähän harmittaa” ja yhtä vaikeaa on joskus myöntää oma tappionsa ”sori, nyt mua hermostuttaa”. Tuo kuitenkin usein auttaa – kaikkia.

Töissä ei tarvitse olla tunteitta, siellä saa olla tunteita. Eri asia on, miten niitä ilmaisemme. Jos kiehahtaa yli ja huuto lipsahtaa suusta ulos, voisimmeko pysähtyä hetkeksi ja puhua siitä, mitä juuri tapahtui. Painaa ensin sitä pause-nappia ja ottaa sitten hidastuksella hetken: mistä purkaus johtui ja mitä se sai meissä aikaiseksi. Puhua ihan aikuisten oikeasti asiat selviksi, niin että ei tarvitse alkaa kerätä kaunaa, murjottaa tai pahimmassa tapauksessa välttää yhteistyötä.

Ikävistä tunteista on vaan niin paljon helpompaa puhua näin ruudulla kuin kasvotusten. Vielä helpompaa on vain jatkaa matkaa ja unohtaa kaikki kollegoiden, tai omat, ikävät tunnepurskeet. Olen päättänyt kuitenkin avata suuni ja katsoa, miten käy. Ehkä käy niin kuin kotona esiteinin kanssa. ”Joo, sori, ei ollut tarkoitus.” Sekin riittää alkuun.

Haastan seuraavaksi kirjoittajaksi Deloitten markkinointi- ja viestintäjohtaja Sanna Fäldtin.

Anne Alarotu
Communications Lead
Microsoft Oy

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! Tarjous voimassa 31.5. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image