Vietän kevättä parhaillaan Intian Rajasthanissa. Kirjoitan toista kirjaani, joka kertoo koston kierteestä, anteeksiannon vaikeudesta, mutta lopulta rakkaudesta ja rauhasta. Se kertoo myös sisäisistä äänistä, sellaisista joita kannattaa kuunnella, mutta myös sellaisista, joita ei missään nimessä kannata.
Täällä Intiassa ei ole oikeastaan koskaan eikä missään hiljaista. Luulisi sen tekevän mielestäkin meluisan. En tiedä johtuuko se melusta vai siitä, että yksin minulla on aikaa keskittyä kuuntelemaan myös sisintäni ja sieltä kumpuavia viestejä. Joka tapauksessa viestit kuuluvat täällä vahvemmin. Toisia äänistä yritän kuunnella tarkasti, toisista pyrin pääsemään eroon vaikka väkisin.
Äänitorvia erotan itsessäni ainakin kolmenlaisia.
Sydämen ääntä…
…eli omaa intuitiotani yritän kuunnella korvat hörölläni. Se kertoo usein ilman sanojakin, miten toimia ja mihin suuntaan kulkea. Toki se voisi minusta puhua enemmänkin, antaa selkeämpiä ohjeita. Mutta se antaa murusia, joiden avulla suunnistaa vähitellen oikeaan.
Järjen ääni…
…on ainakin useimmiten se kovaäänisin ja sen viesti vaihtelee riippuen siitä, millä tuulella se milloinkin on. Monesti järjen ääni kannustaa ja kertoo, että pärjään kyllä. Onnistun, jos kovasti yritän. Toisinaan se kyseenalaistaa ja kritisoi, tiedustelee onko tekemisissäni tolkkua. Sitäkin on hyvä välillä miettiä, muttei antaa sille ylivaltaa.
Muiden äänet…
…ovat ne hämmentävimmät äänet, kaikista hyödyttömimmät äänet, jotka kumpuavat jostain poissuljetusta ja ikävästä. Ne äänet eivät kannusta eikä niitä kannata polkuja valitessa kuunnella. Mutta ne kannattaa tunnistaa ja niistä kannattaa pyrkiä mahdollisimman pian eroon.
Ne ovat ääniä, jotka olemme jossain vaiheessa elämäämme sisäistäneet ja identifioineet itseemme. Ne äänet ovat saaneet uskomaan, että olen vähemmän kuin joku toinen. Ja niistä äänistä eroon pääseminen vaatii ponnistuksia.
Ne saattavat olla lapsuudesta mukana kannettuja vanhempien ääniä, jotka kehottivat tavoittelemaan vähemmän. Tai sen yhden ala-asteen opettajan, joka sanoi, että olet ylivilkas, yliaktiivinen, yli tai ali sitä tai tätä, muttet koskaan sopiva.
Joskus ääni voi olla vanhojen pihakavereiden tai koulun käytävillä huudelleiden tyttöjen tai poikien, joiden mielestä vaatteesi olivat rumia, takapuolesi liian suuri tai rintasi littanat.
Ja vaikka pihan lapset ja huutelijat menivät jo, epävarmuus jäi. Ja edelleen peiliin katsoessa saattaa miettiä istuvatko nämäkään vaatteet tai näyttääpä vartaloni taas epäsuhdalta.
Pakenemalla äänet pysyvät perässä pelottavina ja tuntemattomina. Mutta pelottavaa saattaa olla myös kääntyä ympäri ja kohdata ne. Mutta silloin saattaa huomata, että perässäni on vuosia kulkenut ainoastaan avioeroaan läpikäynyt viidennen luokan opettaja tai se luokan epävarmin tyttö, joka oli kateellinen äidin tekemästä erikoisesta hameesta.
Ja kun tunnistan, tarkasti kuuntelemalla, keiden ääniä olen perässäni vuosikausia roikottanut, voin ehkä hymähtää, kysyä huutelijoilta, että onko tuo tosiaan kaikki, mitä sinulla on? Eikö tosiaankaan mitään muuta? Ja sitten voin vaikka päästää niistä äänistä irti.
P.S. Tänään sanon mielen lannistaville viesteille ja niiden takana seisoville ihmisille ei kiitos. En raahaa niitä mukanani enää yhdenkään mutkan taakse.
Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten (Kosmos, 2016)
