Herkkä ja överiempaattinen aistii voimakkaasti toisten tunteita ja tarpeita ja ottaa ne omalle vastuulleen. Kun tällainen henkilö tuntee voimakasta vetoa ihmiseen, jonka kanssa suhteen saaminen toimimaan on haastavaa tai mahdotonta, hän vetää toisen olotilojen ja mielenliikeiden tulkitsemisen totaalisesti yli.
Tätä tapahtuu erityisesti suhteissa, joissa toinen osapuoli on emotionaalisesti ailahteleva ja saavuttamattomissa. Näissä suhteissa on käynnissä jatkuva kissa-hiiri -leikki, jossa herkkä ja empaattinen käyttää energiansa toisen lukemiseen ja omien tunteidensa, tarpeidensa ja toimintansa sopeuttamiseen niin, että saisi puristettua toisesta irti edes pienen hetken läheisyyttä ja avautumista. Vaikka överiempaattisen vointi huononee ja voimat ehtyvät, hänen tuntemansa energeettinen yhteys voi olla niin vahva, että hän saattaa vetää itsensä kerta toisensa jälkeen loppuun epätoivoisen suhteen vuoristoradassa.
Mikäli olet kokenut tällaisen syvän, jopa pakottavan voimakkaan yhteyden jonkun kanssa, siihen on voinut liittyä myös selittämätön tunnistamisen kokemus. Ikäänkuin hän olisi kadoksissa ollut puolikkaasi, jotka on viimein saapunut täydentämään sinut. Kohtaamisenne on ollut intensiivinen. Olette saattaneet sukeltaa joksikin aikaa euforiseen kuplaan, jossa ylitsevuotava rakkauden energia on lävistänyt teidät. Kaikki on ollut mahdollista.
Kunnes yhtäkkiä, ilman sen kummempaa varoitusta, olette tömähtäneet takaisin maan pinnalle ja pelkonne ja ahdistuksenne ovat ryöpsähtäneet yli äyräiden. Kupla on poksahtanut ja olette molemmat taantuneet käytöksessänne teini-ikäisen tai jopa pienen lapsen tasolle ja ihmetelleet, mitä nyt tapahtuu.
Olen kokenut tämmöisen voimakkaan yhteyden useaan kertaan. Jokainen niistä on nostanut pintaan uuden kerroksen omia pelkojani ja rajoitteitani, jotka liittyvät lapsuudesta asti kantamiini uskomuksiin siitä, että olen riittämätön rakkauteen.
Samalla tavalla, kun nämä “puolikkaani” ovat täydentäneet minua myönteisissä ominaisuuksissani, myös pelkomme ja rajoitteemme ovat olleet lähes täydellisesti toisiaan täydentäviä. Olemme molemmat pohjimmiltanne pelänneet olevamme kelpaamattomia rakastettaviksi ja tulevamme toistemme hylkäämäksi, mutta ilmentäneet näitä pelkoja juuri päinvastaisilla tavoilla, kuin kolikon kaksi puolta.
Aistin todella herkästi muiden tunteita, tarpeita ja olotiloja ja olen kokenut, että minun on täytettävä ne oman itseni, hyvinvointini ja ilmaisun vapauteni kustannuksella, että olisin kelvollinen rakkauteen. Siksi olen vetänyt puoleeni suhteita, joiden toinen osapuoli on ollut emotionaalisesti etäinen, keskittynyt itseensä, tarvinnut jatkuvaa ihailua ja odottanut minun ottavan vastuun hänen tarpeidensa tyydyttämisestä.
Näissä suhteissa olen “saanut” vetää oman rajoittavan selviytymiskeinoni – eli överiempatian, ylivastuullisuuden ja itseni syyttämisen toisen tunteista ja tarpeista – äärimmilleen. Olen keskittynyt täysillä toisen olotilojen, hänen tekemistensä ja tekemättä jättämistensä ja tunteidensa tulkitsemiseen. Olen kieriskellyt jatkuvassa syyllisyydessä ja kokenut repivää ristiriitaa siitä, että en ole pystynyt sopeuttamaan omaa sisäistä tilaani, reaktioitani ja toimintaani semmoiseksi, että olisin onnistunut toisen tunnelukkojen avaamisessa.
Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin hänet vuorostaan osoittamaan edes hetken kiinnostusta siihen, miltä minusta tuntuu ja avautumaan kanssani rakkaudelle ja yhteydelle. Olen sivuuttanut omat visioni, toiveeni, tunteeni ja tarpeeni. En ole osannut huolehtia itsestäni enkä vetää rajoja sille, miten paljon energiaa kannattaa keskittää toiseen ja miten paljon itseeni. En ole tullut nähdyksi aitona itsenäni, koska olen lamaannuttanut itseni suojakuoren taakse, jossa olen toivonut toisen viimein avautuvan ja tulevan lähemmäksi. Olen alentanut itseni arvottomuuden kuopan pohjalle ja turhaan odottanut toisen nostavan minut sieltä ylös.
Haastavat suhteet räjäyttävät rajoittavat uskomuksemme
Haastavat ihmissuhteemme ovat lähes poikkeuksetta kopioita siitä lapsuuden kiintymyssuhteestamme, joka on saanut meidät tuntemaan eniten arvottomuutta, hylätyksi tulemista ja kelpaamattomuutta. Jos mietit vaikeimpia suhteitasi, todennäköisesti löydät niistä yhtymäkohtia suhteestasi siihen vanhempaan tai huoltajaan, jonka rakkautta olisit halunnut kaikista eniten, mutta jota ilman koit jääneesi.
Elämä tarjoilee meille uusintakierroksia aikuisina tästä haastavasta huoltajasuhteesta, jotta heräisimme tiedostamaan ja purkamaan ne uskomukset, jotka olemme omasta arvottomuudestamme sen pohjalta muodostaneet. Suhteiden tarkoituksena on saada meidät kyseenalaistamaan se, mitä lapsuuden kokemustemme takia olemme erehtyneet pitämään rakkautena ja huomaamaan, että sen ei tarvitse mennä näin loppuelämäämme. Toki tämän näkökulman ottaminen ei tuskaisen tilanteen ollessa päällä ole helppoa. Voi ottaa aikansa, ennen kuin tapahtumat voi nähdä laajemmasta kulmasta, mutta mahdollista se on.
Se, että olen päästänyt vaiheittain irti näistä rajoittavista uskomuksista, jotka ovat pitäneet minua jumissa arvottomuuden tunteen ja haastavien suhteiden kierteessä, on auttanut minua eteenpäin:
1. Toisen kasvu on minun vastuullani
Herkkinä ihmisinä aistimme suhteessa voimakkaasti myös toisen osapuolen tuskan ja hänen sisäisen ristiriitansa sen välillä, missä hän on ja mihin hän haluaisi pystyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen kokemansa tunteet ja se, murtautuuko hän ulos vanhoista kaavoistaan olisi meidän vastuullamme. Ei edes silloin, vaikka hän sanoisi meille näin.
Mitä enemmän yritämme saada toista ihmistä tajuamaan ongelmansa ja ratkaista niitä hänen puolestaan, sitä nopeammin hän yleensä vetäytyy haarniskaansa suojelemaan itseään. Itselleni on ollut todella vaikeaa luopua siitä ajatuksesta, että minä tiedän paremmin, mitä toisen kuuluu ymmärtää. Olen myös tuntenut katkeruutta, kun hän on repivän suhteemme päätyttyä näyttänyt jatkavan elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jokaisen tie on kuitenkin omanlaisensa eikä minun matkani itseeni näytä samalta kuin kaikkien muiden. Kun olen alkanut luottaa tähän, olen kokenut suurta helpotusta ja energiani on vapautunut muuhun käyttöön.
Jos kannat liikaa vastuuta siitä, miltä toisesta tuntuu ja oppiiko hän läksynsä, kohdistat tunneherkkyytesi ja huomiosi helposti kokonaan pois itsestäsi. Silloin sinulla enää riitä energiaa siihen, mikä oikeasti on sinun vastuullasi: sen salliminen, mikä sinussa itsessä haluaa tämän haastavan suhteen kautta tulla nähdyksi, koetuksi, hyväksytyksi ja irtipäästettäväksi.
2. Tarvitsen toista jatkuvasti tullakseni kokonaiseksi
Joskus voimakas yhteys kahden ihmisen välillä kehittyy tietoiseksi suhteeksi, jossa molemmat osapuolet saavat kasvaa ja laajentua turvallisessa ilmapiirissä. Tällaisessa suhteessa pelot käsitellään avoimesti yhdessä. Molemmilla on tilaa tuoda itsessään nousevia asioita pöytään, myös toisen nähtäväksi. Tämä onnistuu, kun kumpikin on valmis tutkimaan, mistä lapsuuden kokemuksista ja niihin pohjautuvista uskomuksista suuret tunneryöpyt ja niiden takana olevat pelot juontavat juurensa.
Toisinaan taas käy niin, että vaikka sinä haluaisit tehdä sisäistä työtä yhdessä, toinen ei ole siihen valmis. Persoonan rakenteet voivat olla niin tiukassa ja tunne-elämä niin lukossa, että ihminen ei pysty sukeltamaan niihin, ainakaan sillä kertaa ja niissä olosuhteissa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi pysähtyä omalla polullasi ja jättää käyttämättä suhteen tarjoama kypsymisen mahdollisuus. Toinen ihminen voi toimia katalyyttinä sille, että rakkaus alkaa ottaa meissä lisää tilaa. Koska loppupeleissä voimme kuitenkin ottaa vastuun vain omasta elämästämme, emme tarvitse toisen jatkuvaa läsnäoloa tutustuaksemme itseemme syvemmin. Herkälle ja överiempaattiselle siitä voi olla jopa paikoin haittaa, koska huomio lipsuu niin helposti toiseen.
Ja jos pelkäät, että kasvusi jää kesken, mikäli et enää ole tekemisissä juuri tämän tunteita nostattavan ihmisen kanssa, niin turhaan. Voin kokemuksesta kertoa, että jos olet todella halukas tutkimaan itseäsi ja rakastamaan kaikkea, mitä sisältäsi löydät, elämä antaa sinulle tätä tarkoitusta varten ihan niin monta vaikeaa ihmissuhdetta kuin siihen tarvitset. Kunnes olet tilassa, jossa tunnet arvosi ja rakkauden niin syvästi itsessäsi, et enää tarvitse mahdottomia suhteita muistuttamaan sinua niistä.
3. Minun on annettava anteeksi ja unohdettava minua kohtaan tehdyt vääryydet
Anteeksiantamisen tärkeydestä puhutaan paljon. Joskus tuntuu, että anteeksiantoon pitäisi päästä jotenkin yli-inhimillisen nopeasti. Varsinkin, jos haluaa olla “hyvä” ja “henkinen”. Kuitenkin, jos yritämme anteeksiantoon oikopolun kautta, sivuutamme kaiken sen vihan, raivon, surun ja muut tärkeät tunteet, jotka olemme lapsesta asti itsessämme tukahduttaneet ja jotka nimenomaan haluavat nyt tulla meissä nähdyksi, koetuksi ja ymmärretyksi.
Kun ihminen, jonka odotin kohtelevan minua ehdottoman rakastavasti ja hyväksyvästi, onkin hylännyt ja torjunut minut, olen päässyt itsessäni käsiksi tuskaan, raivoon ja pelkoon kaikista alkukantaisimmalla tasolla. Kohtaamalla nämä tunteet olen nähnyt itseni tavoilla, jotka ovat kaukana mairittelevista, mutta yhtä lailla osa minua ja kokemustani tässä ihmiskehossa ja -elämässä.
Vaikka olen luullut hetkittäin kuolevani kipuun, olisin jättänyt ottamatta vastaan suurimman lahjan, mikä haastavilla suhteilla on ollut minulle tarjota, jos olisin vain sivuuttanut tunteeni. Suostumalla elämään niiden läpi olen nähnyt, miten ne ovat pikkuhiljaa höllentäneet kuristavaa otettaan. Ilman näitä kokemuksia en tuntisi itseäni läheskään niin syvästi. Silloin en voisi myöskään opetella hyväksymään, rakastamaan ja muuntamaan itsessäni kaikkea sitä, mitä olen lapsuudesta asti mukanani kantanut.
Oma kokemukseni on, että anteeksiantaminen tapahtuu ajallaan oman kypsymisemme kautta. Se saapuu, kun näemme sekä oman että toisen ihmisen satuttavan käytöksen vain hänen oman tuskansa ilmaisuna ja sisäisen lapsensa raastavana yrityksenä tulla rakastetuksi.
En myöskään allekirjoita sitä, että vaikeat kokemukset pitäisi automaattisesti unohtaa. Voi olla erittäin hyvä seuraavan voimakkaan yhteyden osuessa kohdalle muistaa, että ai niin, nämä tämmöiset tuntemukset eivät välttämättä johda tasapainoiseen ja tietoiseen suhteeseen. Muistijälki auttaa kuulostelemaan tilannetta rauhassa ja vetämään tarpeellisia rajoja aikaisempaa selkeämmin, kun uusi ihminen astuu elämään.
4. Minun on pienennettävä itseni, jotta minua voi rakastaa
Ihmisenä olemiseen kuuluu kaipuu yhteyteen, rakkauteen ja ykseyteen. Herkät ihmiset, jotka tuntevat omat sisäiset liikkeensä voimakkaasti, kokevat myös tämän kaipuun erityisen vahvasti.
Nyt ymmärrän paremmin, että syvältä sisältämme kumpuava kaipuu on henkemme, aidoimman ytimemme kutsu meille jokaiselle tulla kosketuksiin ja vahvempaan yhteyteen itsemme kanssa. Aikaisemmin – sen sijaan, että olisin tulkinnut kaipuun kehoituksena tuntea itseäni paremmin – olen sekoittanut sen uskomukseen, että on jonkun toisen ihmisen osa antaa minulle ne turvan, rakkauden ja onnen kokemukset, jotka viimein täyttävät minut. Jotta olisin saanut toisen tekemään niin, yritin pienentää itseäni semmoiseksi ihmiseksi, jonka kuvittelin toisen haluavan minun olevan, jotta hän voisi minua rakastaa.
Vaikeiden ihmissuhteiden kautta elämä pyytää meitä päästämään irti ajatuksesta, että rakkauden kokeminen on kokonaan muista riippuvaista ja että meidän täytyy tehdä itsestämme ensijaisesti muita miellyttävä, jotta saisimme rakkautta. Koemme torjuntaa ja hylätyksi tulemista, jotta heräisimme ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistamme ja onnestamme emmekä jättäisi sitä toisten käsiin. Ja jotta tutkisimme, mitä me todella haluamme elämässämme tehdä ja kokea, riippumatta ympäristön odotuksista. Näin annamme itsellemme luvan tulla yhä enemmän aidoksi, isoksi, omaksi itseksemme.
Haastavat suhteet kuorivat meistä pois kaikki turhat kerrokset, jotka pimentävät sitä valoa, jota pohjimmiltamme olemme ja joka haluaa kauttamme tähän maailmaan itseään ilmaista. Jossain vaiheessa olemme enää vain kiitollisia siitä, että saimme elää ja kokea nämä suhteet, jotka antoivat meille sen itsemme, jonka olemme sydämemme sopukoissa aina tienneet olevan arvokas, rakastettava ja vapaa. Silloin voimme kokea suhteen myös toiseen ilman, että kummankaan tarvitsee pienentää itseään millään tavalla.
