Ystävälläni on ollut tapana vuoden vaihtuessa tehdä itsearviointi kuluneen vuoden saavutuksista ja samalla suunnitelma seuraavalle vuodelle. Oma kiinnostukseni kohdistuu lähinnä oivalluksiin. Niin nytkin.
Vuosi 2015 oli minulle hyväksi. Ja kuten elämässä niin usein käy, tämäkin vuosi opetti minulle uusia asioita itsestäni ja maailmasta jossa elämme.
Itselleni olin antanut luvan onnistua ja tein sen. En onnistunut ihan kaikessa, mutta se kuuluu asiaan. Elämään. Huomasin kasvaneeni monessa asiassa ja tunsin siitä onnistumisen iloa.
Opin myös, että vaikka aikaa on riittävästi, se on rajallista. Siksi sitä tulee kunnioittaa ja että samalla se on arvokkainta, mitä voit lahjoittaa. Tämän hetken voi käyttää vain kerran ja vain yhteen kokemukseen. Se on yksi ihmisenä olemisen ihmeellisimmistä asioista; voi itse valita, minkä merkityksen kokemuksilleen antaa.
Sitä kutsutaan luomiseksi. Luomme elämämme itsemme näköiseksi. Ja vaikka luojana oleminen kuulostaakin taianomaiselta, on meillä kaikilla kuitenkin olemassa kaikki siihen tarvittava. Sitä kutsutaan tietoisuudeksi.
Maailma muuttuu oman tietoisuuden kautta ja siksi minulle yksi vuoden merkittävimmistä uutisista oli sinänsä pieni sivujuonne television tiedeohjelmassa. Ohjelman yksi teema käsitteli mahdollista koneiden tietoisuutta, missä yhteydessä tutkija Michael Laakasuo huomautti kognitiotieteiden parissa tutkittavan sellaistakin ideaa, jonka mukaan tietoisuus on alkuräjähdyksessä syntynyt universumin ominaisuus siinä missä painovoimakin.
Panpsykismi ei sinänsä ole uusi asia, mutta sen nostaminen tutkimisen arvoisena asiana esiin suomalaisessa tiedeohjelmassa sai minut hyvälle tuulelle. Tiede toimii mielestäni hyvin, kun se palauttaa pöydälle jo kertaalleen sivuun työnnettyjä teemoja ja miettii, jotta mitäköhän tällä tänään voisi tehdä?
Uskoani tieteen tekijöihin ovat vahvistaneet myös tulevaisuudentutkija Olli Hietasen oivaltavat ajatukset maailmamme tilasta ja muutoksesta. Niin&Näin lehden artikkelissaan hän vertaa käynnissä olevaa yhteiskunnallista murrosta keskiajan uskontokeskeisyyden vaihtumiseen valistuksen ajan järki- ja tiedekeskeisyyteen. Silloinkin nähtiin samaan aikaan vanhan dogmin kirkas leimahdus, joka vaihtui uuden idean orastavaan nousuun. Siirtymä tuli silloin näkyväksi parissa sadassa vuodessa, tänään varmasti nopeammin.
Mutta mikä on se, joka on tulossa? Mihin Ollin kuvaama valistuksen projekti tulee meidät saattelemaan? Hänen veikkauksessaan on jotain tuttua, mutta uudella merkityksellä ja painoarvolla. Hän uskoo, että kestävä kehitys ja henkisyys tulevat päättämään valistuksen projektin ja tuomaan samalla niille uuden sisällön.
Kuten aina aidosti uuden äärellä, tässäkin vanhat sanat sisältävät merkityksiä, jotka viittaavat enemmän vanhaan kuin uuteen. Siihen, jolle ei ole vielä muotoa eikä käsitteitä.
Uudet merkitykset ja sisällöt rakentuvat havainto ja ilmiö kerrallaan, kunnes emme enää tunnista niiden alkupistettä ja se mitä näemme ja koemme, on jotain ennen kokematonta. Aivan kuten valistuksen projektin tuotoksetkin. Meidän tämän päivän yhteiskuntamme, arkemme, tietomme ja uskomuksemme ovat jotain, mitä 1500-luvun kirkonmiehet eivät osaisi tänne tuotuina edes kuvata. Eivät ainakaan siten, että me tunnistaisimme itsemme kuvauksesta.
Olen innostunut uudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista.
En odota tulevalta vuodelta mitään erityistä, mutta valitsen olla hereillä. Nähdä ja kuulla aidosti, miten minä ja maailma kohtaamme, ilman että lajittelen kohtaamiani ilmiöitä vanhojen otsikoiden alle.Uteliaalle mielelle jokainen hetki on pieni ihme ja illuusio samassa tarinassa. Satu, jonka juonen, sen käänteet ja lopussa seisovan opetuksen voi itse valita. Läsnäolon voimaa.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
