Hyvä ystäväni haastoi minua somessa; “Kerro haaveiletko juuri nyt jostain, suuresta tai pienestä asiasta, joka vaatii sinulta suunnitelmallista toimintaa?” Ja jatkoi vielä “Kumpi sinulla on vahvempi tunne, haave vai tyytymättömyys nykytilaan?” Kuten niin usein nykyisin käy, minulla ei ollut valmista vastausta.
Piti käydä miettimään.
Haave on ollut minulle iso sana. Niin iso, etten aiemmin ole antanut sitä kuin yhdelle asialle. Niin isolle, että se täytti elämän. Ja kun näin tekee, saattaa tulla tilanteeseen, jossa muu elämä jää odottamaan löytäjää.
Mutta koska elämä ja universumi on kaukaa viisas, se antaa tilaisuuden nähdä ja oppia maailmasta muutakin. Siksi olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa opettelen haaveilemaan. Olen päättänyt opetella haaveilemaan asioista, jotka jättävät tilaa ja väljyyttä elämään. Ja samalla vapautta ja sisäistä vakautta.
Yhden haaveen elämä on oivallinen tapa tilata draamaa ja rajoitteita arkeensa. Silloin kun kaikki on yhden kortin varassa, on vaikea nähdä kokonaisuutta ja samalla tarttua mahdollisuuksiin, joita elämä uupumatta jokaisen tielle tuo. Niinkuin nytkin.
Eli opettelen siis tunnistamaan myös ihmisenkokoisia haaveita, ja sitten toteuttamaan niitä. Niinkuin vaikka lasten opintojen tukeminen tai ajokorttikoe. Tai viikonloppuloma armaan kanssa.
Tällä viikolla harjoittelin tätä toteuttamalla pienenpienen haaveeni. Palkitsin itseni sellaisilla kuulokkeilla, jotka hiljentävät ympäristön ja saavat sen iankaikkisen kasarisaksofoninkin soimaan kauniimmin kuin koskaan. Myyjä kätteli kaupan jälkeen ja itsekin hymyilin kadulla, sillä koin ansainneeni iloni. Aidosti.
Olen tätä pohtiessani viimein ymmärtänyt aktiivisen valmistelun olevan olennainen osa haavetta. Oli sitten isompi tai pienempi. Ehkä suurimmalle osalle teistä itsestäänselvä asia, mutta itselleni se tuntui tänään oivallukselta.
Entä se tyytymättömyys, josta ystäväni kysyi? Voiko haaveilla, ellei taustalla ole tyytymätön nykytilaan, tai sen johonkin yksityiskohtaan? Luulen että voi.
Ainakin itse haluan ajatella, että haaveella on erilainen energia kuin tarpeella tai addiktiolla. Tarvitsen vettä ja ruokaa elääkseni, mutta haaveilen illallisesta Aigeian auringonlaskussa tai ilontäytteisestä perjantaidinneristä perheen kanssa.
Tänään haave on odotuksen tuoma hyvänolontunne neljänruuhkassa ja joskus ilta excelin ääressä toteutusta tuumaillen. Tyytyväistä hyrinää kuitenkin. Haaveillen.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
