Facebook-kaverini raportoi lyhyttä keskustelua perheessään. Keskustelun aiheena oli Arki-merkkiset elintarvikkeet, kuten juusto. Joku oli kommentoinut juuston nimivalintaa, että se on vähän sama kuin nimeäisi juuston ripuliksi. Ehkä mainostoimistolla on ollut samansuuntainen pelko arki-sanasta syntyvästä mielikuvasta, joten lisäkuvaukseksi on lisätty ”Hyvä suomalainen Arki-juusto”.
Myöhemmin juttelin tästä Arki-nimestä ystäväni kanssa, joka totesi, että nimestä tulee mielikuva, että kyseessä on halpa tuote, ei ainakaan mikään luksusjuusto.
Arki on se aika tai paikka, jossa suurimman osan elämästämme elämme. Se on sitä tavallista ja sitä, johon kuuluu rutiinit. Usein arki saattaa tuntua saman päivän toistolta – mitä väliä onko maanantai tai keskiviikko, helmikuu tai huhtikuu. Aamulla kun kello herättää, sama kaava lähtee alusta. Päivät toistuvat toisensa kaltaisina.
Aivomme alkavat myös käydä automaatiolla. Automaatio on aivojen tapa säästää energiaa. Vähän niin kuin pyörällä ajo: sinun ei tarvitse ajatella, miten se tapahtuu. Siinä vaiheessa kun koko arkemme alkaa olla automaattiohjausta, staattista saman ympyrän pyörimistä, se alkaa haiskahtaa ripulilta. Joltain, mistä halutaan nopeasti eroon. Arjesta lähtee värit ja se alkaa tuntua suorittamiselta. On turvallista tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta samalla mielenkiinto elämää, arkea, kohtaan alkaa hiipua. Elämä on elämää vasta ”sitku”: viikonloppuisin ja lomilla. Kontrasti Arjen ja Elämän välillä kasvaa – pyrimme pois toisesta, kohti toista. Tässä ei ole hyvä.
Kun rutiinit pyörivät, tiedämme etukäteen, mitä on tulossa ja miten päivä etenee. Tai ainakin luulemme tietävämme. Haluamme tietää, jotta pysymme aikataulussa. Kontrolli on paras ystävämme ja muutokset vihollisemme. Mitä vähemmän elämässä on muutoksia, sitä tiukemmaksi aikataulua voimme kiristää. Aikatauluttaminen on yritystä kontrolloida elämän tapahtumia haluamallamme tavalla, ja kontrolli luo turvaa. Ja samalla kun se on turvallista, se on tylsää – koska se on automaattista.
Automaatio alkaa jossain kohtaa tuntua ankealta, koska siitä puuttuu läsnäolon kokemus. Kun toimii automaatiolla, ei ole läsnä, ja ilman läsnäoloa on mahdotonta kokea todellista onnellisuutta (näin uskon). Läsnäolon tila on kuin avoin kirja: jokainen sivu avautuu uutena ja odottamattomana. Turvallisuuden tunne ei kytkeydy siihen, että saa asiat tapahtumaan haluamallaan tavalla, vaan siihen, että luottaa siihen, että jokaisessa hetkessä on vihjeitä suunnasta mihin kulkea ja kuinka toimia.
Jos arjen kohtaa automaatiolla, se alkaa haiskahtaa varmasti ripulilta. Mutta jos arjen kohtaa läsnäollen – ihmetellen, uteliaana ja avoimin aistein, arki alkaa tuoksua (myös) syreeneiltä, pullalta tai juuri leikatulta ruoholta. Etenkin tähän vuodenaikaan meille tarjoillaan niin paljon aisti-ihmeitä, että sanoisin niiden olevan todellista luksusta, ja ne ovat koko ajan olemassa siellä – riippumatta siitä pyyhällämmekö niiden ohi kiireisinä vai uppoudummeko hetkeksi aistinautintoihin.
Minulle arki on luksusta, jossa maistuu elämän vivahteet, nousut ja laskut, mielenkiinto, uteliaisuus, toiminta ja oleminen. Sanoisinkin, että arki ei sittenkään ole aika tai paikka, se on asenne. Ja omaa asennettaan voi aina muuttaa.
