Vähät välittäminen on taito, joka kannattaa opetella – Jos takertuu liikaa pikkujuttuihin, ote oikeiden ongelmien käsittelyyn katoaa

Kirjoittaja Sani Leino toimi myyntivalmentajana Celectuksella. Celectus on vuonna 1999 perustettu uusmyynnin palveluyritys, jonka toiminnan keskiössä on myyntityö ja sen kehittäminen.


Olet varmasti törmännyt viimeaikoina varsin moneenkin somekohuun ja myrskyyn vesilasissa. Ajalle tyypillisiä, ja toki välillä tärkeitäkin, purkauksia sekä vahvoja kannanottoja periaatteellisten asioiden puolesta.

Tässä kirjoituksessa painotetaan kolikon toista todella tärkeää puolta: Vähät välittämisen tärkeyttä.

Korostan tässä varsin suorasanaisessa kirjoituksessa, viittä tärkeää asiaa, jotka liittyvät kaikki vähät välittämiseen.

1. Liiallinen huolehtiminen ja välittäminen menettää merkityksensä, kun sitä tehdään kokoajan, joka puolella ja ihan kaikkien toimesta.

”Onkohan mulla S-Etukortti mukana lompakossa, kun olen menossa Prismaan,
voi että sentään tätä elämää!”

”Jäiköhän se valo päälle eteiseen, kun lähdin töihin, jummijammi sentäs!!?”

”Mitäköhän Marja-Niina ajattelee kun meillä on ryppyset keittiön verhot??”

”Siis ei voi olla totta, tää Kehä I:n on aivan tukossa, jo kolmelta!!!?

”Ajoin saamari väärälle bensa-asemalle vaikka kadun toisella puolella,
ois ollu perkele melkein sentin halvempaa bensaa, Perkele.”

Ota Antti Aspiriini ja rauhotu. Nämä eivät ole oikeita ongelmia.

Tiedätkö miksi tätä kutsutaan? Väkisinvälittämiseksi.

Miksi tämä pitäisi lopettaa? Kun välittää ja ylihuolehtii jatkuvasti kaikesta luo samalla itselleen oikeutuksen jatkuvasta mukavuudenhalusta, helppoudesta ja 24/7 onnesta, niin menettää pikkuhiljaa otettaan oikeiden ongelmien käsittelyyn.

Sitten kun poskessa puhkeaa perjantai-aamuna finni, niin on viikonloppu pilalla ja oikeus oikutella.

Jatkuva mitättömistä asioista huolehtiminen johtaa siihen, että elämän eteen tuomat oikeat ongelmat saattavat tuntua liian vaikeilta käsiteltäviksi ja mieleen kömpii vähitellen päättämättömyyden peikko.

Jos ihminen ei osaa tai uskalla tehdä päätöksiä, niin on hyvä ymmärtää, että tämäkin on itse asiassa päätös. Päätös siitä, että päätöksen tekee joku muu kuin sinä.

Alati muita miellyttäessäsi siirryt elämässäsi kuljettajan paikalta matkustajaksi. Matkustajaksi, jossa kitisijät kääntävät rattia.

Välitä niistä jotka välittävät, älä välitä valittajista.

Ankeuttajien tehtävä elämässäsi on itseasiassa vain vahvistaa valitsemaasi polkua.

Meillä on kaikilla saman verran tunteja päivässä. Aina välillä kannattaa miettiä miten nämä tunnit käyttää, jotta ei vain elä päivästä ja viikosta toiseen niin kuin kitisijät vaativat.

lennonslogan

2. Se, että olet rohkeasti erilainen, päättäväinen ja uskallat kyseenalaistaa eltaantuneet toimintamallit ja tehdä rohkeita ratkaisuja ei ole itsekkyyttä. Se on rohkeutta ja valinta, joka itse asiassa vapauttaa aikaa ja läsnäoloa epäitsekkäisiin tekoihin. Tällä on kuitenkin hintansa, ja se hinta on ulvojien ulina.

Kun hetken pohdit, niin monet tunnetut johtajat, artistit, urheilijat ja ylipäätään menestyneet ihmiset eivät piittaa pätkääkään, mitä vieressä huohottavat heitterit huutelevat tai ujot ulisevat, vaan menevät ja tekevät juuri sitä, minkä silloin näkevät oikeaksi. He uskovat omaan näkemykseensä niin vahvasti, että he eivät yksinkertaisesti…

välitä pätkääkään mitä muut ajattelevat.

Henkisesti vahvoilla henkilöillä on jalo taito vähät välittää kitisijöistä, vaan he uskaltavat mennä sinne minne kuuluu mennä, vaikka vieressä sormet sanoisivatkin soosoota kuorossa.

Lisäksi rohkeat yksilöt uskaltavat kyseenalaistaa turhat ja typerät toimintamallit, jos niille ei löydy mitään perustetta, vaan niin on vain aina tehty.

Oletko miettinyt, että joskus kysyisit Miksi itse asiassa teemme tämän näin, ihan noin niin kuin oikeasti? Kyseenalaista. Haasta. Argumentoi. Puolusta. Hyväksy.

Älä kyseenalaista kokoajan kaikkea, mutta aina tarvittaessa.

Kun päätös on tehty ja olet rohkeasti ja suoraselkäisesti esittänyt omat mielipiteesi – sen sijaan, että supiset selän takana ruokalassa, hyväksy muutos ja mukaudu. Muista, että uuden toimintamallin mukana tulee huolien lisäksi monesti paljon hyviä puolia, jotka saat nopeammin näkyville, kun lopetat hiljaisen kapinan.

Muista, että asioiden aikaansaamisesta huolehtiminen ei edistä aikaansaamista. Asioiden aito käytännön tekeminen edistää.

Worry isn’t work.

Sitten on yksi varma homma. Muiden tekemisistä huolehtiminen ei muuten edistä kenenkään töitä sentin vertaa. Anna kaverin painaa. Anna rautalankaa ja rakkautta. Sitten pupillit omaan pulpettiin.

image1
3. Se, että miellytät ja kohtelet kaikkia yhtä korkealla prioriteetilla, tarkoittaa itse asiassa sitä, että et kohtele niitä oikeasti tärkeitä henkilöitä tarvittavalla tavalla jotka oikeasti ansaitsevat hyvää kohtelua.

Minkä parissa ja kenen kanssa päiväsi sujuu?

Lastenhoidon monessa taloudessa hoitavat veljekset Pädi ja Pleikkari, koska on vielä pakko laittaa vielä pari tärkeää mailia sille CxO:lle kun on Quukakkosen loppu.

Siinä vieressäsi oleva ei välttämättä ymmärrä, miksi hän taas joutui katsomaan Pikkukakkosen yksin Isin tiuskiessa ja hyssytellessä vieressä, kun hän koittaa laulaa mukana Pate Postimiestä.

Pikkukakkonen, perhe ja pillimehu syövät Quukakkosia aamupalaksi.

Välitä niistä jotka välittävät, älä välitä valittajista.

image2

4. Kun huolehdit siitä, miten sinun tulisi pyörää polkea, jotta naapurit hyväksyy, niin poljet itseasiassa OMAA pyörääsi NAAPURIN jaloilla.

Mitkä ovat Australialaisen saattohoitajan mukaan ovat yleisimmät mietteet kuolinvuoteella?

Miksi en perhana tehnyt juuri sitä, mitä sydämeni sanoi?

Miksi en uskaltanut? Miksi tein vain muille, mutta en itselleni?

Miksi omistin työelämäni muille muiden vuoksi? Lopulta se vei perheeni ja terveyteni.

Miksi en pitänyt yhteyttä niihin, joista välitin?

Miksi en kertonut tunteistani?

Miksi me emme sitten tee näitä asioita, jos ehtoopuolella kaduttaa?

Koska välitämme jatkuvasti pikkuasioista, jotka vievät kaiken kapasiteettimme oikeasti isojen asioiden pohdinnalta.

Tee siltä kuin susta tuntuu. Välitä OIKEASTI niistä, jotka OIKEASTI välittää susta,
niillä muilla ei ole OIKEASTI mitään väliä.

Älä ole tissiposki ja kitisijöiden kynnysmatto. Ole mielummin oman elämäsi rokkistara, jolla on faneja.

Full swing in living colour.

image3

5. Se, että joku vetää tuplaherneet nenään jostain järkyttävän pienestä asiasta, on monesti vain katalyytti taustalla olevista ongelmista.

Vastapuolen ymmärtäminen on infoähkyn ja valintatalouden valtakaudella aika kortilla. Pikkuasiat voivat laukaista aikamoisia lumipalloja, joiden pysäyttäminen saattaa olla erittäin vaikeaa ellei mahdotonta.

Lasku tulee väärään paikkaan, ja vuosien yhteistyö irtisanotaan.

Netti on puoli minuuttia poikki keskellä työpäivää, ja käsillä on järkyttävä Somemöyhy.

Kuuntele ja Ymmärrä ensin. Tarvittaessa siirry syrjään. Jätä omaan arvoonsa. Asetu tilanteen yläpuolelle. Pidä fokus omassa tekemisessä.

Muista, että muiden huonon olon ja huonon päivän ei tarvitse aiheuttaa sinulle huonoa päivää ja huonoa oloa. Pyri mielummin ajattelemaan, että saatat olla henkilön päivän tärkein kontakti, ja itse asiassa sinulla on mahdollisuus muuttaa fiilis parempaan.

Ankeuttajien tehtävä elämässäsi on itsea siassa vain vahvistaa valitsemaasi polkua.

Go ahead and try. This smile won’t brake.

Muista myös, että jos välillä on pää oikein kunnolla painuksissa ja masennuskin yrittää valehdella meille kaikenlaista valheita, sillekin voi rohkeasti haistatella huilut.

Masennus ja Depressio, nuo maanrakoon ihmisiä potkivat veljekset, ovat pohjimmiltaan vinkuvia huomionkipeitä luuserikitisijöitä, joita ei turhaan kannata kuunnella. Olet parempi kuin mitä ne sinulle väitttävät.

Flippaa niille fingeri ja siirry eteenpäin.

Loppukommentti:

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mikä on se juttu, joka saa oman nuotion syttymään, tehdä toimenpiteitä sen eteen ja mennä sitä kohti rohkeasti. Varsinkin meillä suomalaisilla on kulttuurihistorian tuottama hyssyttelypakko, jonka johdosta tulee tukkapöllyä kansainvälisillä markkinoilla.

Jos joku ei tosiaan tykkää, niin todennäköisesti on muita, jotka todella tykkää. Kannattaa löytää näitä, jotka tosissaan tykkää, ja palvella niitä.

Kaikkea kaikille on lopulta aina ei kellekään mitään. Hengitä. Elämä jatkuu, vaikka Juhla Mokka ei ollutkaan tarjouksessa.

Sinua kaltoin kohtelevat henkilöt eivät aidosti ansaitse huomiotasi, ja heidän arvostelunsa on täysin toisarvoista.

Uskalla tehdä omaa juttua, älä välitä kitisijöistä, vaan käännä mielummin kaasukahvaa.

Olen aina pitänyt seuraavasta lauseesta, jotka ajattelin jakaa tähän loppuun kannustukseksi ja muistukseksi kirosanoineen päivineen:

image4
Vauhtia ja väriä!
@SaniLeino

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image