Tällä kertaa kirjoittamaan ryhtyminen oli mielenkiintoinen: ei ajatuksen ajatusta, ei pienintäkään. Päätin antaa tyhjyyden puhua…
Tyhjäksi tunnet itsesi pieni ihminen.
Tyhjäksikö?
Tunteettomuuttako tyhjyys huutaa?
Synkkää yksinäisyyttä?
Vai odottaako vain?
Odottaa, odottaa.
Uutta, tulevaa.
Odota, odota.
Näin tyhjyys kertoi ja sanoma oli ilmeinen. Joskus elämässä on hetkiä, jolloin tarvitaan tyhjentymistä ja uudeksi syntymistä, uudistumista. Pitää tyhjentyä, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. Joskus pöydän putsaaminen tapahtuu rajusti ja elämä laitetaan kerralla uusiksi. Tai sitten edetään hämäläisittäin hiukan hitaammin. Putsattavaa usein riittää, kasapäin ja kaikenlaista, siinä itse saa ihan yllättyä, mitä kaikkea sisältä nousee. Kiitollinen saa olla jokaisesta tunteesta ja jokaisesta havainnosta, jonka tällä matkalla saa tehdä. Vaikka näin kirjoitan, jokainen joka tekee puhdistustyötä tietää, että se on usein tuskallista. On kuin kulkisi ahtaassa käytävässä tai työnnettäisiin liian pienestä pullonsuusta ulos.
Taaksepäin on kiinnostavaa katsoa. Putsaamistyö etenee viisaasti askel kerrallaan. Joskus pitää käydä vanhoja ihmissuhteita läpi, pohtia, käännellä, katsoa, hyväksyä, kiittää ja päästää menemään ja voi sitä riemua, kun voi lähettää vielä kaupan päälle kiitollisia ajatuksia perään.
Monet ovat huomanneet, että näissä prosesseissa ruokavalio lähtee muuttumaan kuin itsestään. Tulee syötyä ehkä kevyemmin ja enemmän itseä kuunnellen. Ruokavalio voi tukea sisäistä puhdistustyötä. Voi myös tulla tarve lähteä metsään, lähelle vettä tai kiivetä isolle kalliolle tuulta haistelemaan.
Itselleni putsaustyö merkitsee myös yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, eristäytymistä. Hiljaisuudessa katse on helpompi kääntää itseä kohti. Näin syksyllä se on helpompaa kuin kesällä. Kesä ikään kuin vaatii liikkumista ja sosiaalista toimintaa. Syksyn tullen tuntuu siltä, että on lupa käpertyä ja antaa suomalaisen melankolian hiipiä sisimpään, jos sellaiselle olotilalle on tilausta.
Voisiko ajoittaisesta tyhjyyden tunteesta oppia nauttimaan? Voisinko kiittää tehdystä matkasta, irti päästämisen taidosta ja uuden minän orastavasta syntymästä? Voisiko vain olla niin, ettei tarvitse pinnistellä ja puskea eteenpäin? Maltanko odottaa?
Odota, odota. Tyhjyydellä on joskus hyvin vähän sanoja. Se vain on tai virtaa hiljaa ja hitaasti kuin katsellen ja kuunnellen. Ja täyttyy, kun aika on oikea. Tyhjyys ei ole kuolema tai pysähdys, se on eteenpäin menemistä isoin askelin sitten, kun kasvaneisiin jalkoihin löytyvät taas oikeankokoiset saappaat.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
