Teksti: Kata Hyvärinen
Kaikki olette varmaan kuulleet jutun intiaaneista, jotka roudattiin lentokoneella jotain tuhat mailia pääkaupunkiin. Ja inkkarit tekivät 30 päiväksi leirin lentoasemalle odottaakseen, että sielut ehtisivät tavoittaa matkalaiset. Tämän tuloksena intiaanit missasivat sitten sen kovasti tärkeän tapahtuman, jota varten heidät alunperin paikalle roudattiin.
Tämän kaiken tarkoituksena lienee muistuttaa siitä, kuinka hitaita sielun liikkeet ovat verrattuna mielen liikkeisiin. Itse olen tullut siihen tulokseen, että sielun hitaus johtuu siitä, että se joutuu ottamaan huomioon myös tämän fyysisen olemassaolon eli temppelin. Siis kropan. Ruumiin, joka itsensä kodikkaasti vuoraa entisillä pettymyksillä, vanhoilla kaunoilla ja jumituksilla, jotka mieli tehokkaasti torjuu.
Sillä nykymieli on ympäristön vaikutuksesta pakotettu kaikenlaiseen informaatioähkyyn jostain esikoulusta alkaen, eikä kukaan meistä edelleenkään pysty kaikkea yhtaikaa käsittelemään. Onneksi työelämässä kamppaileville opetetaan erilaisia keinoja hallita tuota ähkyä: syytä pomoa, käytä post it -lappuja ja kanna läppäriä mukanasi töistä kotiin ja kotoa töihin, niin siinähän ne ähkyt kulkee mukana. Ja jos et sitä lappupinoa tai läppäriä mukanasi kanna, niin oma on syysi jos ylenpalttiset asiat ja tuohtumuksen aiheet jonnekin päin kroppaa kiinnittyvät.
Tämä on kovasti valitettavaa niille, jotka eivät tykkää koneista, joihin on melko helppoa dumpata kaikenmaailman ähkyn aihiot. Jos mitääntekemättömän informaation suunta ei kulje yksiselitteisesti ihmisestä tietokoneeseen, niin se jää yksinomaan siihen ihmiseen. Jumiin. Lojumaan. Kalkkeutumaan. Vaivaamaan. On siis parempi käydä tietokonekursseja, blogintekokoulutuksia tai joitain muita fileitä/plussia/traveleita kuin hyväksyä se tosiasia, että tallentamaton tieto jää leijumaan jonnekin sielun ja ruumiin välille.
Toiset kutsuvat tuota väliä aivoiksi. Itse näen asian niin, että sielulla ja aivoilla on tokikin yhteinen linja ja tavoite, mutta ne toimivat varsin erilaisina systeemeinä, jotka toinen toistaan täydentävät ja näiden kahden kohtaaminen tapahtuu ruumiissa. Eli se mikä ei ole vielä ehtinyt sielusta aivoihin, on matkalla sinne jossain kohden kroppaa. Ja se mikä on menossa aivoista sieluun, joutuu niin ikään kulkemaan tuon piinatun kropan kautta.
Ja auta armias, jos se kroppa on täynnä mitääntekemätönta informaatioähkyä, niin kulkuväylä on totaalisen tukossa! Eli sielu hidastuu entisestään. Jos tähän soppaan vielä lisätään mieli, jonka toiminnanohjaus lienee sielun tehtävänä, niin asia mutkistuu entisestään. Sielu ei pysty ohjaamaan mieltä ähkytetyn kropan kautta ja mielen valtaa… niin mikä? Kiire, paine, stressi, työ, hosuminen…
Mikä auttaisi tähän mielettömyyteen, sieluttomuuteen ja oman ruumiin väärinkäyttöön?
