Toisen ihmisen käyttäytymisen loputon analysointi on monelle meistä tuttua ja inhimillistä se toki onkin. Ylianalysointi voi kuitenkin olla siinä mielessä meille itsellemme haitallista, että saatamme ”selittää” toisen käytöstä yliymmärryksen nimissä. Siksi voikin … Lue lisää
Avainsana: ymmärrä tunteitasi -kortit
Uskallatko antaa surun tuntua? – Tämän vuoksi suremattomat surut kannattaa surra
Suru on todella tärkeä tunne. Vaativa. Joskus musertavan tuntuinen. Ja mielestäni myös nykyisin äärimmäisen kaunis. Suru kertoo siitä, että asioilla on meille merkitystä. Kyvyttömyys surra muuttuu usein defensiivisyydeksi ja pikku hiljaa katkeruudeksi. … Lue lisää
Joskus silmät avautuvat vasta, kun sydän särkyy
Joskus silloin kun sydän särkyy, silmät avautuvat Ja joskus silloin, kun joutuu luopumaan jostakin, saattaa lopulta ajan myötä löytää syvemmin itseään. Edellä oleva ajatus tuntui omien sydänsurujen keskellä ensin raivostuttavalta, ajan myötä … Lue lisää
Riidan aikana ei kannata uskoa omia tulkintoja parisuhteen tilasta – Kysy nämä kysymykset, kun tunnekuohu on laantunut
Parisuhteessa ollessa lähes vääjäämättä joskus jokin toisen käytös (tai ilme, ele, tms) osuu johonkin haavaamme. Usein tämä käy tiedostamatta eikä se ole tarkoituksellista. Näissä tilanteissa teemme tulkintoja haavojemme kautta ja ja alamme elämään … Lue lisää
Etsitkö suhteissasi alitajuisesti pelastajaa? – Tästä syystä toisen pelastaminen ei kuulu aikuiseen rakkauteen
Parisuhteissa aktivoituu herkästi alitajuiset varhaiset tapamme olla ihmissuhteessa. Jos olemme kasvaneet tunneilmastossa jossa ihmissuhteet ovat turvan sijaan olleet kuin kaupankäyntiä tai peliä, olemme mitä luultavimmin omaksuneet mallin, jossa parisuhteeseen kuuluu pelastaa tai … Lue lisää
Pelkäätkö, että toinen suuttuu, kun ilmaiset rajasi? – Pelko toisen reaktiosta voi johtua tästä
Monelle (minulle myös) on enemmän kuin tuttua pelätä, että miten toinen reagoi jos ilmaisen rajani/toiveeni. Vertauskuva on ehkä hiukan kömpelö, mutta se on sama, kun pelkäisi millainen sää huomenna on. Kun se … Lue lisää
Rakkaus ja tahto eivät aina riitä pelastamaan suhdetta – mutta itsensä voi valita siitä huolimatta
Uskoin aiemmin sinnikkäästi, että jos vaan tahtoo tarpeeksi, niin suhteen voi kyllä saada toimimaan! Edelleen kyllä uskon, että toimiva parisuhde kysyy vilpitöntä sitoutumista, mutta enää en usko että pelkkä tahto taikka rakkaus riittäisi. … Lue lisää
Nämä 5 asiaa jokaisen parin kannattaa käydä yhdessä läpi – Ne vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvä suhteessa on olla
”Turvallisuus ja luottamus ovat avain siihen, että suhteessa on tilaa myös haavoittuvaisille asioille.” Näitä tutkailemalla voi myös mahdollisesti löytää kohtia, joiden inhimillinen kehittäminen lisäisi turvan kokemusta suhteessa. Turvalliset vuorovaikutustaidot. Mitä se sitten … Lue lisää
Nämä 3 asiaa ovat tasavertaisen parisuhteen tunnusmerkkejä
Olen kirjoittanut paljon turvattomista kiintymyssuhteista. Mitä tasavertaiseen suhteeseen sitten kuuluu? On toki hyvä muistaa, että hyvissäkin suhteissa on joskus haasteita, konflikteja ja kriisejäkin. Se miten näitä vaativia asioita käsitellään on ratkaisevaa. Jokainen … Lue lisää
Nämä kolme perusoikeutta kuuluvat hyvään parisuhteeseen
Aina kun puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista mitä tulee suhteisiin, ollaan hieman riskialttiilla maaperällä sikäli, että fakta on että emme voi vaatia toista antamaan meille jotain mitä hän ei halua/pysty antamaan. Useimmiten on … Lue lisää
Pyörivätkö ajatukset jatkuvasti suhteen ympärillä? – Jos analysoit liikaa, kysy itseltäsi tämä kysymys
Läheisriippuvuuteen taipuvainen on usein ylikeskittynyt toiseen: Mitä hän oikein ajattelee? Olenko hänelle tärkeä? Mihin suhteemme menee? Ylikelaaminen tuntuu usein ahdistavalta, viikolla vaikea keskittyä muuhun tai niinkin tärkeään asiaan kuin omaan elämään. Jatkuva ajattelu … Lue lisää
Mitä jos toinen mitätöi sinua suhteessa?
Mitätöinti ja alistaminen voivat ottaa suhteessa monia muotoja, hienovaraisesta ja passiivisaggressiivisesta suorastaan tökeröön alaspainamiseen. Oli se minkä muotoista hyvänsä, se lähtökohtaisesti tuntuu satuttavalta. Mitätöiminen ei kuulu tasavertaiseseen suhteeseen. PISTE. Asioista voidaan olla erimieltä, … Lue lisää