”Pitäishän mun nyt olla kiitollinen” kumpuaa toksisesta syyllisyydestä tai itsensä pienentämisestä. Kyllä sinä saat haluta elämässä mitä haluat, kasvaa ja kulkea kohti uusia juttuja. Jos yrität pitää itseäsi väkisin ahtaaksi käyneissä kuvioissa … Lue lisää
Avainsana: ilo
Surun lahja on syvenevä yhteys omaan sydämeen, toisiin ja maailmaan
Suru on ollut itselleni (ja on välillä vieläkin) haastava tunne, koska olen ollut niin paljon surussa yksin ja turvaton varhaisissa vaiheissani. Surun tunteen päälle kertyy usein muita tunteita ”suojaamaan”, ja sinne laskeutuminen … Lue lisää
Surun, ilon, kiukun ja pelonkin kokemiseen tarvitaan sisäistä turvaa – Silloin elämässä voi voida syvästi hyvin
Olen aikoinaan ollut aivan superkujalla tunteideni kanssa ja turvaton. Olen varhaisissa vaiheissani jäänyt yksin tunteideni kanssa ja oppinut selviytymis- ja puolustuskeinoja, joiden avulla olen voinut sutia omia autenttisia tunteitani sivuun. Elämässä ei … Lue lisää
Sellainen olo, että kaikki on ihan jees mutta jotain puuttuu, kertoo sivuun sudituista tunteista
Tyhjyyden fiilis tai tunne, että jotain puuttuu, on usein sitä, että jollain lailla sudimme tunteitamme sivuun. Monella se on (ymmärrettävästi) jatkunut koko laiffin: jos omiin tunteisiin ei ole saanut rakentavaa peilausta, oppii … Lue lisää
Ilo voi löytää myös pimeään ja elämän mustiin hetkiin
Muistathan ilon? Sen, joka pursuaa säteinä silmistä, hymykuoppina poskista ja tirskuu ulos valkoisista hampaista? Sen, joka kuuluu pörisevinä mahapieruina, ja tulee todeksi keltaisina leskenlehtinä, syksyisinä lehtikasoina tai odottamattomina kehuina ja tunnustuksina. Ilon … Lue lisää
Elämä ei muutu odottelemalla selkeyttä, vaan tarttumalla siihen, mikä NYT olisi ihanaa
Sen odottaminen (tai vuosikausien pähkäily), että keksisi ”mikä musta tulisi isona” tai ”milloin tää mun elämä vihdoin alkaa” on peitestoori. Näissä puuhailuissaan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, että tutkii: miten minä NYT … Lue lisää
Kun elämä tuntuu kovalta, on vaikeaa pysyä pehmeänä – et ole vastuussa toisen sydämen haavoista, mutta omiasi saat hoivata
Sille on aina syy, miksi joku tuntuu olevan töykeä, viileä, defensiivinen, yläpuolelle asettuva, jyräävä, sulkeutuva tai kova. Kaikilla on kokemuksia – usein jo tosi varhaisissa vaiheissa – joissa oma sydämen pehmeys, se … Lue lisää
Revittely, hulluttelu, ilo ja nauru ovat ihmisen elämän kohokohtia – Ne tuovat elämään värejä, joita ei rahalla saa
Mahtaakohan kukaan sanoa elämän loppumetreillä, että ”hitsit, kun tuli iloittua liikaa”? Tuskin. Silti niin usein kun katsoo ympärilleen näyttää siltä, että totisuus ja asiallisuus ovat suurempia hyveitä kuin ilon päästäminen ulos ja … Lue lisää
Ihmissuhteissaan saa pysähtyä kuulostelemaan: tulenko riittävästi nähdyksi tai kohdatuksi?
Kysyy valtavasti rehellisyyttä – eli myötätuntoa ja itsekunnioitusta – uskaltaa kasvaa elämässä omaan suuntaansa. Silloin joutuu usein päästämään irti tai ottamaan etäisyyttä siitä mikä ei tue omaa kasvua. Vanha, tuttu, rakas on … Lue lisää
Jos odotamme onnellisuuden olevan pelkkää iloa, petymme – Onneen mahtuu tunteiden koko kirjo
Perhonen. Kiidän kovaa vauhtia vesivirrassa vesipuiston liukumäessä. Riemua kuin lapsena. Vailla huolenhäivää. Ohikiitävän hetken näen perhosen, näen kuumuuden kuivattamia pensaita, vihreitä nahkealehtisiä puskia, kaktuksia, näen punaisia kukkia, pinkkejä kukkia, näen sinisen pilvettömän … Lue lisää
12 asiaa, jotka auttavat sinua eteenpäin, kun voimasi alkavat olla lopussa
Oletko laskenut, miten monta ”viimeisillä voimillasi” tehtyä asiaa olet tehnyt? Voima on uusiutuva luonnonvara. Toisinaan voimat ehtyvät, mutta niin kauan kuin elämme, voimat eivät lopu kokonaan. Joskus kun kuvittelee kadottaneensa voimansa tai vahvuutensa, … Lue lisää
Paras lahja, jonka äiti voi lapselleen antaa on päästää irti – eli auttaa lasta kasvamaan omaksi itsekseen
Olen työssäni usein kohdakkain yleisen uskomuksen kanssa: ”minun pitää ensin tietää mitä haluan tehdä, jotta voin kulkea unelmani suuntaan”. Todella moni pohtii, mikä olisi itselle oikea elämänsuunta, mille ryhtyisi ja olisiko itsestä … Lue lisää