Edellisessä kirjoituksessa alustin kiintymyssuhdeteorian pohjaa. Voit lukea kirjoituksen TÄÄLTÄ. Tässä kirjoituksessa kerron hieman lisää eri kiintymystyyleistä. Lyhykäisyydessään: toinen suhteen osapuolista kaipaa jatkuvasti enemmän yhteyttä ja emotionaalista läheisyyttä, ja toinen tyyppi taas pitää … Lue lisää
Avainsana: Eevi Vuoristo
Ihmisellä on syntymästä asti tarve kiintyä turvallisesti toiseen ihmiseen
Kiintymyssuhdeteoria on avannut silmiäni hämmentäville kaavoille, jotka pitkissä parisuhteissani ovat toistuneet. Se ei tietenkään yksistään selitä kaikkea. Sen lisäksi toistamiini kaavoihini ovat vaikuttaneet myös persoonani, haavoista kumpuamani pelkoni ja selviytymismallini. Koen kuitenkin, … Lue lisää
Älä tukahduta vihaasi – Vihan tunne on merkki siitä, että jonkin on muututtava
Vihan tunne on ollut yksi vaikeimmista tunteista hyväksyä itsessäni. En usko, että olen ainoa. Minulla on toki omat syyni miksi viha on kiellettyjen listalla. Uskon, että tässä on kyse jostain, jota jaamme naisten … Lue lisää
Viisautta on opetella elämään sovussa heikkouksiensa kanssa – Näin voit lähteä työstämään tunnelukkoja
Tämä kirjoitus käsittelee miten tunnelukkoja voi lähteä työstämään. Edelliset osiot käsittelivät tunnelukkoja tarkemmin, ja voit lukea ne klikkaamalla kirjoituksia: Alistumisen ja hylkäämisen tunnelukot ja Häpeän ja epäonnistumisen tunnelukot. ”Realitypommi” kuitenkin heti alkuun: Tunnelukkojen aito … Lue lisää
Nämä ovat todelliset syyt suorittamisen takana – Taustalta voi löytyä vaikeus kohdata omia tunteita
Suorittaminen on asia jolle tulemme helposti sokeiksi – siitä tulee uusi normaali. Pintatasolla saatamme esimerkiksi uskoa, että ”Näin nyt vaan kuuluu elää” ja ”Mistä mä muuten rahaa saan”. Vaikka nämä ovatkin tärkeitä … Lue lisää
On ihan ok, että välillä kiukuttaa, väsyttää, on tosi vaikea olla kiitollinen tai ymmärtää
Asia johon jatkuvasti törmään niin itseni kanssa kuin asiakkaideni kanssa on hyvin ankarat ja vaativat sisäiset vaatimukset, joita itseemme sekä muihin kohdistamme. Emme useinkaan edes tiedosta, mitä itseltämme vaadimme, ja kuitenkin koitamme … Lue lisää