Kirjoittaja Riikka Lauanne on taiteilija ja taidetarapian ohjaaja, joka pohtii henkistä kasvua ja voimaantumista blogissaan Atlantinlootus. Riikan tärkeitä tavoitteita on tulla todeksi omalle itselleen; uskaltaa jälleen heittäytyä, tuntea ja elää.
Ensisilmäyksellä anteeksianto näyttäytyy varsin jalona tekona. Kohtelit minua kaltoin, mutta ei se mitään! Olen niin kypsä, että luovun vihasta ja syytöksistä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen: Vihaan on syynsä, se viestii aina jostakin. Sivuuttamalla näin tärkeän tunteen ihminen tulee sivuuttaneeksi oman itsensä.
Vaikka kuinka muuta toivoisimme, anteeksianto saapuu vain vihan kautta. Vihan, joka kytee yhä sisimmässä. Se täytyy kohdata ja vapauttaa. Mekanismi toimii siten, että kun vihaa ei ole enää jäljellä, anteeksianto on täysin läsnä. Emme kuitenkaan itse päätä, onko vihaa jäljellä; sitä joko on tai ei. Tosiasioille on nöyrryttävä.
Kiirehtiminen on tehotonta
Yleinen loukku, johon lankeamme, on anteeksiannon kiirehtiminen. Haluamme olla hyviä ihmisiä. Anteeksiannon parantavasta voimasta ja vihan haittavaikutuksista puhutaan paljon, mikä osaltaan luo paineita antaa anteeksi. Haluamme tehdä sen toisen vuoksi, mutta myös itsemme: kaipaamme ratkaisua ja sisäistä rauhaa.
Yksi on kuitenkin varmaa: Kun kiirehdimme antamaan anteeksi, yritämme sinetöidä jonkin, joka ei vielä ole valmis. Kieltää jäljellä olevan. Se ei ole ainoastaan epäreilua itseämme kohtaan, vaan myös tehotonta. Kun lakaisemme vihan pois, tulee hetken päästä heiluriliike takaisin ja nousee uutta vihaa.
Lopulta moni kohtaakin saman asian: Tunteet vaihtelevat, eikä sille mitään voi. Pahin merenkäynti ja ristiaallot helpottavat vasta, kun annamme itsellemme luvan tästedes tuntea mitä tunnemme. Ilman määrittelyä, millaisia tunteita saamme viikon päästä tuntea, tai vuoden.
Tähän liittyy suuri irtipäästäminen: Anteeksiannon primaari rooli katoaa. Se tulee jos on tullakseen.
Kuin ulos- ja sisäänhengitys
Anteeksianto on prosessi, joka ottaa aikansa. Se toimii kuin ulos- ja sisäänhengitys: välillä vastustaen ja välillä hyväksyen. Joskus voi tuntua kuin mikään ei etenisi, mutta todellisuudessa jokainen tiedostava henkäys kuljettaa eteenpäin.
Kun riittävän pitkään kohtaamme alas painettuja tunteita ja kokemuksia, on anteeksiannon saapuminen todennäköistä. Kun opimme vaalimaan itseämme, muiden tekemiset ja ajatukset menettävät hiljalleen merkitystään.
Henkilökohtainen asia
Anteeksianto on henkilökohtainen asia. Omaa vihaa voi työstää täysin itsenäisesti (esim. toisen henkilön jo kuoltua). Toisaalta kommunikaatio voi edistää anteeksiantoa, ja monesti tuntuukin, että olemme sen itsellemme velkaa. Anteeksianto vaatii, että tavalla tai toisella saamme tuntea vihamme ja syytöksemme. Päästää ne sisältämme ulos. (Yksi toimiva metodi on kirjoittaa kirje ja lopuksi polttaa se.)
Vastapuolelle anteeksiannolla ei kuitenkaan ole vaatimuksia. Toisen ei tarvitse myöntää, ymmärtää tai edes pyytää anteeksi. Näiden asioiden puuttuminen voi tuntua hidasteelta, mutta samalla ne edesauttavat sitä henkistä irtautumista, joka pitkän päälle auttaa anteeksiantamaan. Kun hyväksymme erilaisuuden ja oman tilantarpeemme, voi olla, että vihan rooli vihdoin katoaa.
Kun saavutamme anteeksiannon, se on ennenkaikkea lahja itseämme kohtaan, ei muita. Vapautuminen vihasta rakkauteen: sisällämme.
Se ei ole halauksia tai kättelyitä. Ennemminkin se sanoo:
Pidin sinusta kiinni
Nyt päästän sinut menemään
Kiitos että opetit minua
Rakastamaan itseäni
