Dosentti: ”Potilas voi olla raudanpuutteinen paljon korkeammillakin ferritiiniarvoilla”

Artikkeli on tuotettu mainosyhteistyössä: artikkelin tarjoaa Ferrodan-rautavalmiste (Vitabalans)

Miten alhainen ferritiini vaikuttaa ihmiseen? Millaisia oireita alhaisesta ferritiinistä voi tulla? Miten alhaista ferritiiniä voi hoitaa? 

Raudanpuutos ja siihen liittyvän alhaisen ferritiinin oireet aiheuttavat monille epämiellyttäviä ja usein myös moninaisia oireita. Samalla kun oireet saattavat lamaannuttaa elämää, raudanpuutoksen hoitaminen aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta. 

Hidasta elämää -lukijat saivat jättää toukokuussa 2022 dosentti Esa Sopille mieltään askarruttavia kysymyksiä raudanpuutteesta ja sen hoidosta. Kysymyksiä tuli miltei 500. Tässä artikkelissa Esa Soppi vastaa yleisimpiin kysymyksiin. 

Lähtötilanteessa

Miksi lääkärit eivät tunnista/tunnusta alhaisen ferritiinin merkitystä ihmiselle?

”Ferritiinin merkitys raudanpuutteen diagnostiikassa on ollut tunnettu jo 50 vuotta. Se on kirjattu kaikkiin alan englanninkielisiin käsikirjoihin, joten on täysin käsittämätöntä, ettei parasta raudanpuutteen osoituksen mittaria käytetä. 

On kuitenkin muistettava, että ferritiini on monimutkainen molekyyli, jonka määrittäminen ja tulosten tulkinta ei ole välttämättä helppoa. Suomessa on käytössä useiden valmistajien menetelmiä ferritiinin määrittämiseksi, eivätkä kaikki menetelmät anna samoja tuloksia. 

Ferritiiniarvo voi myös nousta infektioiden ja ja kudosvaurioiden yhteydessä. Yleisin virheellisesti korkean ferritiininarvon syy on rasvamaksa.”

Miksi ferritiinin viitearvo-raja on kovin alhainen?

”Toisin kuin esim. natriumin ja kaliumin määritysten kohdalla, jossa viitearvot ja normaaliuden rajat ovat identtiset, ferritiinin viitearvoilla on varsin vähän tekemistä ”normaaliuden” kanssa. Esimerkiksi vuodenvaihteen 2021-22 tienoilla ferritiinin määritysmenetelmä vaihtui monissa laboratorioissa, ja sen myötä mittausten tulostasot nousivat 25-35 prosenttia aikaisemmasta, mutta laboratorioiden ilmoittamat viitearvot pysyivät entisellään. 

Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että jos oireisella potilaalla on ferritiiniarvo pienempi kuin 30 μg/L, hänellä on raudanpuute – hemoglobiiniarvosta riippumatta. 

Potilas voi kuitenkin olla raudanpuutteinen paljon korkeammillakin ferritiiniarvoilla.”

Mistä johtuu matala ferritiini, vaikka hemoglobiini olisi hyvä?

”Verta (rautaa) menetettäessä rauta häviää varastoista aina ensin (eli ferritiiniarvo pienenee) ja vasta sen jälkeen laskee hemoglobiini, mutta usein huomattavassakin raudanpuutteessa hemoglobiini laskee vain vähän eikä välttämättä saavuta lainkaan anemiarajaa (anemian raja-arvot aikuisella, WHO:n määritelmä: miehet alle 130 g/L ja naiset alle120 g/L).”

Rautavalmisteiden käyttö ja annostus

Miksi rautaa ei saa ottaa ominpäin ilman lääkärissä käyntiä? Mitä haittoja siitä on?

Raudanpuutteeseen on aina jokin syy, ja se on selvitettävä lääkärin toimesta. Tästä syystä omatoimista raudankäyttöä ilman lääkärin valvontaa ei voi suositella. Omatoiminen raudankäyttö voi peittää vakavankin sairauden sekä viivästyttää ja vaikeuttaa diagnoosia ja raudanpuutteen hoitoa.”

Paljonko rautaa saa ottaa päivässä enimmillään?

Suun kautta rautaa otettaessa suolistohaittavaikutukset lisääntyvät rauta-annoksen noustessa. Maksimiannos rautaa on 4-5 mg/kg, eli aikuisella käytännössä 400 mg jaettuna useaan annokseen. 

Kuitenkin vain 10-20 prosenttia potilasta sietää tällaista annosta. Aina kuitenkaan tällainenkaan annos ei korjaa raudanpuutetta. 

Kun annos on alle 200 mg päivässä, vähenee hoidon teho oleellisesti.”

Onko liiallisesta raudan syönnistä haittaa?

Raudan käyttämien ei nosta hemoglobiiniarvoa sen tason yläpuolelle, mikä on kunkin yksilön perimän määräämä.

Lisäravinteita ei ilman lääkärin määrästä voi suositella, koska ne sisältävät raudan lisäksi muita potentiaalisesti haitallisia aineita, jos niitä nautitaan suurina annoksina.””

Kuinka ylös ferritiiniarvo kannattaa lisäravinteilla nostaa? Mikä olisi keholle ferritiinin optimiarvo?

”Sama ferritiiniarvo eri henkilöillä ei välttämättä tarkoita samaa rautatasapainoa. Raudanpuutetta korjattaessa tavoitteena on oireettomuus, ja sitten havainnoidaan, millä ferritiiniarvolla tämä saavutetaan. 

Kun raudanpuute on korjattu ja raudanpuutteen kehittymisen syy on eliminoitu, voidaan potilasta seurata muutaman kerran kahden vuoden ajan rautahoidon lopettamisen jälkeen.”

Imeytyminen

Mikä rautatuote imeytyy parhaiten?

”Raudanpuute heikentää raudan imeytymistä, ja lisäksi raudan imeytyminen on yksilöllistä. Jos potilas saa rautavalmisteista suolistosoireita, ei useinkaan päästä hoidossa tavoiteannokseen eikä näin hoitotavoitteeseen. Rautavalmisteet voivat erota siedettävyydeltään tosistaan ja usein kannattaa vaihtaa valmistetta hoitotavoitteeseen pääsemiseksi.”

Huom! Ferrodan on hyvin siedetty rautavalmiste: Kuluttajakyselyn mukaan yli 90% käyttäjistä suosittelee Ferrodania.

Estääkö jokin raudan imeytymistä? Mikä auttaa parhaiten raudan imeytymistä?

”Rauta imeytyy parhaiten, kun se otetaan tyhjään mahaan. Kalkkivalmisteet ja maitotuotteet estävät tehokkaasti rautavalmisteiden imeytymistä, ja niiden välin olisi hyvä olla vähintään kaksi tuntia – mieluummin kauemmin. Myös kahvi ja tee sekä fytaatteja ja tanniineja sisältävät ravintoaineet estävät raudan imeytymistä. 

C-vitamiini parantaa imeytymistä.”

Kuinka paljon suolistosairaudet vaikuttavat raudan imeytymiseen ja rauta-arvoihin?

”Koska rauta imeytyy ohutsuolen alkuosasta (ei esim. suun limakalvolta),

hapoton maha ja pitkä happosalpaajien käyttö vähentävät raudan imeytymistä. 

Myös aktiivinen keliakia vähentää raudan imeytymistä, ja diagnoosivaiheessa huomattava osa keliaakikoista on raudanpuutteisia. 

Lisäksi haavaiseen paksusuolentulehdukseen liittyy usein krooninen veren menetys, ja siksi potilaat – samoin kuin Crohnin tautia sairastavat – ovat usein raudanpuutteisia.”

Kuinka nopeasti ferritiiniarvo lähtee kohoamaan rautavalmisteiden aloituksen jälkeen? Kuinka pitkään rautaa tulee käyttää ferritiinin nostamiseksi ennen verikoekontrollia?

”Kun rautahoito aloitetaan, korjautuu ensin hemoglobiini, ja vasta sitten rautaa alkaa kertyä varastoon – eli ferritiiniarvo nousee. Ensimmäinen verenkuva ja ferritiinimääritys on tilanteesta riippuen 1-3 kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta. 

Lähtötilanteesta riippuen kun rauta-annos on riittävä, hoitovaste saavutetaan tavanomaisissa tapauksissa (raudanpuutteen kesto alle 5-10 vuotta) yleensä vuoteen mennessä hoidon aloittamisesta, jos raudanpuutteen syy (yleisin runsaat kuukautiset) on saatu eliminoitua. 

Ongelmatapauksissa kuukautisvuodon määrä kannata mitata käyttämällä kuppia tai punnitsemalla siteet: 1g = n. 1 ml = n. 0.5 mg rautaa. Runsaiden kuukautisen rajana käytetään 80 ml vuotoa mikä vastaa n. 40 mg rautaa.”

Vaikutus terveyteen ja kehon hyvinvointiin

Mitkä ovat ferritiinin alhaisuudesta kärsivän yleisimmät oireet?

”Rautaa tarvitaan hemoglobiinin ja myoglobiinin rakennusaineen lisäksi n. 100-200 entsyymivalkuaisen toiminnassa, jotka vaikuttavat lihasten ja sydämen toimintaan sekä mm.  energia-aineenvaihduntaan, aivojen ja hermoimpulssien toimintaan. Tästä syystä raudanpuutteen oireet voivat olla ja ovat hyvin monimuotoisia. Yleisimpiä raudanpuutteen oireita ovat mm.:

  • väsymys
  • aivosumu
  • muistin heikkous
  • hengenahdistus
  • päänsärky
  • aloitekyvyttömyys
  • suorituskyvyn aleneminen
  • alavireys ja masennus
  • lihas- ja nivelkivut
  • lihasjumit (hartia, selkä, alaraajat)
  • sydämen tykytys*
  • rytmihäiriöt
  • kuiva iho ja hiusten lähteminen
  • IBS-tyyppiset suolisto-oireet

Esimerkki oirelistasta: Hyvin yleinen oire, *sydämen nopealyöntisyys, on useimmiten raudanpuutteesta johtuva (kun kilpirauhasen liikatoiminta on poissuljettu) eikä koskaan ”betasalpaajan puutostauti”.”

Onko vaihdevuosilla vaikutusta ferritiiniin?

”Kun kuukautiset loppuvat, ferritiiniarvo nousee hitaasti vuosien kuluessa ja yksilökohtaisesti.”

Voiko raudanpuute vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan?

Tyreoideaperoksidaasientsyymi (TPO) on raudasta riippuvainen entsyymi, ja tästä syystä raudanpuutteessa voi kilpirauhashormonien tuotanto häiriintyä ja TSH voi nousta jopa viitealueen ylärajan yläpuolelle ja johtaa usein virheellisesti kilpirauhashormonin (tai T3-lääkkeen) aloitukseen. 

Usein kilpirauhaslääkitys parantaa potilaan oireita, mutta sen vaikutus häviää vähitellen. Lääkityksen vaikutus saattaa palautua taas uudelleen kilpirauhaslääkkeen annosta nostettaessa. Oikean hoidon aloittaminen voi viivästyä vuosia tai jopa vuosikymmeniä ja olla silloin erittäin haasteellista.”

Lapset ja raudanpuute

Voiko lapsillani olla raudanpuute ”perittynä”, jos olin tietämättäni raudanpuutteinen raskaus- ja imetysaikana? 

”Jos äiti on ollut raskauden loppuvaiheessa riittävän raudanpuutteinen, on mahdollista, että lapsi on syntyessään raudanpuutteinen. Joskus ääritapauksessa tämä tulee ilmi aikaisin siten, että lapselle kehittyy muutaman kuukauden ikäisenä anemia.

Raudanpuute syntymästä asti on yleinen raudanpuutteen syy. Mitä pitempään raudanpuute on kestänyt, sitä vaikeampaa sen korjaaminen ja oireettomuuden saavuttaminen on.”

Minkä ikäisenä lapselta voi ottaa ferritiinin, kun ymmärtääkseni lapsilla luvut ovat eri kuin aikuisilla – esimerkiksi kun mitataan verenpaine, se ei ole samanlainen kuin aikuisilla? Mikä on lapselle hyvä ferritiiniarvo?

”Normaalisti syntyvän lapsen ferritiini ja hemoglobiini ovat korkeat, jotka luonto on tarkoittanut varmistamaan raudan riittävyyden nopean kasvun tarpeisiin parin ensimmäisen elinvuoden aikana. 

Lapsilla ferritiiniarvo on tavallisesti 2-3 vuoden iässä keskimäärin n. 20 μg/L, joten pikkulapsilla ferritiinin käyttö raudanpuutteen havaitsemisessa on haasteellista. Tällöin raudanpuutetta voi epäillä ferritiinin ollessa alle 15 μg/L ja jos potilaalla on siihen sopivia oireita. Tällaisia voivat olla mm. jaksamattomuus, kömpelyys, rauhattomuus, iho-oireet, päänsärky, käytös- ja unihäiriöt. 

Myöhemmällä iällä jos ferritiiniarvo on alle 30 μg/L ja potilaalla on oireita, merkitsee se raudanpuutetta. Oireina voi olla esimerkiksi ADHD-tyyppisiä oireita sekä koulunkäynti- ja oppimisvaikeuksia. Oireet alkavat muistuttaa aikuisiän oireita. 

Usein oireet alkavat murrosiässä, kun kasvupyrähdyksen, ja tytöillä kuukautisten alkamisen, myötä raudan tarve voimakkaasti lisääntyy. On kuitenkin mahdollista, että raudanpuutteinen henkilö säilyy vähäoireisena vuosia tai jopa vuosikymmeniä.”

Lisätietoja raudanpuutteesta kirjasta Soppi, Esa: Rauta on kova aine (M.I.T. Consulting Oy 2020). Kirjan löydät TÄÄLTÄ.

Artikkelin sinulle tarjosi Ferrodan (Vitabalans):

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image