Tiedät varmasti sen tunteen, kun painat työpaikan oven kiinni ja seuraavana päivänä alkaa kesäloma. Sen kutkuttavan ilon, vaikka olisikin väsynyt. ”Nyt se oli siinä – olen vapaa seuraavat neljä viikkoa!”, miettii ja ostaa kotimatkalla isoimman jäätelön, minkä löytää.
Mielessä siintävät lehmien laitumet, laiturinnokat, vesilintua kohti lentävät tietokoneet ja vakaa aikomus pitää puhelin pääosin kiinni. Arjen kahleet ja ”pitäisi sitä, pitäisi tätä” saa vihdoin sysätä syrjään, koska loma on vasta edessä. ”Kesäloma on sitä, että ei tarvitse tehdä mitään – ja aikaa siihen on koko päivä”, sanottiin jossain viisaasti.
Vapaus on siis aikaa itselle.
Monesti tunnen vapautta myös juostessani. Silloin koen kiitollisuutta terveistä jaloista ja kehosta, jotka jaksavat liikuttaa minua pitkin polkuja ja hiekkateitä. Endorfiinipöllyt saattavat joskus kastella silmätkin vain siitä ilosta, että saan elää, nähdä voikukkapellot ja tuntea tuulen viileänä hikisillä kasvoilla.
Terveys tuo vapautta – voin juosta, pyöräillä, ratsastaa, uida tai vaikka kiipeillä. Liikkua juuri siihen suuntaan kuin haluan.
Välillä pelkään, että menetän sen. Mitä jos katkaisen jalan tai sairastun niin, etten enää kävele tai edes seiso? Voinko vielä tuntea vapautta, jos jalat ovat sidotut?
En tiedä, miltä se tuntuu. Mutta ymmärrän, että vapaus on muutakin. Ja tiedän, mitä vapaus ei ole.
Jos sinulta viedään vapaus, joku muu sanelee sinulle, kuinka kuuluu elää. Se joku voi olla myös oma rajoittava mielesi. Tai häpeä. Se sanoo, ettet tänään voi, etkä huomennakaan, eikä sinulla ole rahkeita, eikä taitoja – etkä ikinä kykenisi oppimaan. ”Sellaiset asiat” tekee aina joku muu. Ja mitä ne naapuritkin sanovat?
Vapaudettomuutta kuvataan usein umpikujana – ja sitä se onkin. Edessä on este, jonka yli ei näe ja on helpompi olla katsomattakin. ”No kun tässä ovat ne minun elämäni speksit”. Ojasta ei ponnisteta, eikä vaihtoehtoja ole.
Mutta vaikkemme aina näe, edessämme on mahdollisuuksien maailma. Erilaisten väylien loputon labyrintti, jonka jokaisen tien voit valita – jos haluat. Vapaus on sisimpäsi tunne, että voit valita toisinkin. Voit valita uuden polun tai jatkaa tuttua, mutta tiedät, että sinulla on vapautta ja rohkeutta valita juuri se tie, mikä sillä hetkellä on sinulle oikea.
Vapaus on myös pieniä asioita. Tulen monesti iloiseksi, kun olen kaupassa ja saan valita, mitä syön tänään, mitä huomenna, ja monta kertaa annan lastenikin valita – vaikka tiedän, että silloin pöytään katetaan joka kerta nakkeja eri muodoissaan. Se ei haittaa, sillä valinnan vapaus on se juttu – se on jokaisesta ihanaa.
Suurinta rakkautta onkin antaa toiselle vapaus valita oma ajankäyttönsä, omat ajatuksensa ja mahdollisuutensa maailmassa. Etsiä ja löytää, joskus epäonnistua ja tulla maitojunalla pari askelta taakse – tai ihan kokonaan. Ihminen kaipaa rajoja ja rutiiniakin, merkityksellisyyttä elämäänsä, mutta välillä on tärkeää saada valita päivälliseksi nauravia nakkeja ja iltapalaksi niitä samoja.
Kukaan ei voi tehdä kaikkea täysin oman mielensä mukaan jos ympärillä on läheisiä, mutta sekin on valinta. On vapautta saada olla läheisille saatavilla ja hyvä. Joskus joutuu tekemään myönnytyksiä, mutta silloinkin toinen vapauden väylä löytyy jostain muualta. Pääasia, että elämä, jota elät, on sinun omasi ja sinun valintasi.
Riippumaton nainen on vapaa mielen ja toisten sanelemista kahleista. Hän voi valita itselleen uuden ammatin, uuden uran tai elämän. Hän voi valita puutarhaansa keltaisia tai punaisia kukkia, tai kiinnittää olohuoneensa kattoon nyrkkeilysäkin.
Riippumaton nainen voi lojua riippumatossa vaikka koko päivän, koska hän voi sen itselleen järjestää, oli loma tai ei. Sillä elämässä on loppujen lopuksi kaikki mahdollista – ja juuri sitä on vapaus.
