Me kaikki kohtaamme joskus odottamattoman elämänmuutoksen, joka laittaa suunnitelmat sekaisin. Joskus muutos on toki positiivinen, mutta usein yllättävät muutokset aiheuttavat enemmänkin ahdistusta ja surua, pelkoa ja epävarmuutta.
On luonnollista, että yllättävän tapahtuman sattuessa pää menee enemmän tai vähemmän sekaisin: “Mitä nyt teen? Miten tämä vaikuttaa tulevaisuuteeni? Palaako mikään enää ennalleen? Kannanko tätä ahdistusta mukanani loppuelämäni?”
Tärkeintä tällaisissa elämän mullistuksissa lienee se, että yrittää hyväksyä epävarmuuden läsnäolon, joka tulee myös pysymään mukana jonkin aikaa. Ajatus siitä, että hiljalleen kaikki kuitenkin palaa tasaiseksi ja turvalliseksi auttaa hyväksymään hetkellisen tunneryöpyn. Suuri pelkoa elämään tuova muutos tuntuu kuitenkin hetkellisesti lopulliselta, se on sallittua.
Tunteiden syrjään työntäminen ja sisälleen patoaminen kuitenkin vain pahentavat asiaa pitkällä tähtäimellä. Olemme täällä toisiamme varten — jos itkettää, ärsyttää ja raivostuttaa, voi ja kannattaa tunteista kertoa edes yhdelle ihmiselle. Emme ole täällä yksin. Usein omien murheiden vellominen tuo syyllisyyden tunteita pintaan; ajatus siitä, että ketään ei kiinnosta, voi ottaa vallan.
Yllättävä muutos pysäyttää — miten elämä nyt jatkuu?
Ehkä avuksi voisi olla ajatus siitä, ettei ole väliä kiinnostaako ketään, kerro ajatuksistasi silti. Myös kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia, jos puhuminen tuntuu haastavalta. Sinun surusi on yhtä tärkeä kuin kenen tahansa muunkin. Olet arvokas myös surullisena ja ahdistuneena. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa tuntea.
Pikku hiljaa tunteet laimenevat ja tilalle voi alkaa virrata eteenpäin työntäviä ratkaisuja. Uusia ovia avautuu, kun antaa sen tapahtua. Jos tuntuu, että ainoa halu on hautautua sohvan pohjalle, voi pienikin askare auttaa pystyvyyden tunteen lisäämisessä. Ehkä pyykkikorin pohjalla pyörivien pyykkien peseminen tai pölyjen pyyhkiminen sieltä, mistä yleensä et jaksa olisi sopiva tapa aloittaa arjen herättely? Kun jotain, edes pienen asian, saa päätökseen, kasvaa luotto siihen, että muutkin asiat kyllä etenevät, pienin askelin.
Suru ja ahdistus ovat osa elämää ja pysyvät muistona mukana läpi elämän — ehkä ne palaavatkin taas aika ajoin valtaamaan ajatuksemme. Muistetaan kuitenkin, että välissä on myös valtavasti iloa, onnistumisia ja rikastuttavia elämyksiä. Niiden vuoksi kannattaa uskoa tulevaan.
Mitä mukavaa asiaa sinä odotat tulevaisuudessa?
