Irti kehokriitisyydestä ja kohti suurempaa rakkautta – Olet täydellinen juuri tuollaisena

Kehokriittisyys omaa ja muiden kehoja kohtaan ei ole harvinaista. Riittämättömyys ei kuitenkaan koskaan poistu sillä, että treenaisimme entistä kovempaa tai muokkaisimme kehoa erilaisin operaatioin. Kun olemme vihdoin tyytyväisiä vatsaan, siirtyy huomio kaksoisleukaan, alleihin, silmäpusseihin, vinoon hampaaseen, muhkuraisiin reisiin tai ihon pintaverisuoniin. Pahimmillaan kaikkiin näistä. Ei ole niin täydellistä, etteikö siitäkin löytyisi yksi ryppy.

Riittämättömyyttä ja kriittisyyttä ei voi kitkeä kehon kautta, sillä ne eivät alun alkaenkaan sijaitse kehossa. Kehossa, joka on syntynyt täydelliseksi juuri sellaisenaan. Elämän kannattelijaksi. Kulkuneuvoksi, joka mahdollistaa loputtomat rikkaat kokemukset elämämme matkalla.

Riittämättömyys ja kriittisyys sijaitsevat mielen perukoilla. Ne juontuvat äitiemme tapaan vähätellä kehojaan, kivuliaisiin hetkiin, joissa olemme kokeneet noloutta ja huonommuutta, jatkuvaan tietoisuuteen siitä, miltä mainosten (epäluonnolliset) ihannekuvat näyttävät. Vertailuuun, josta emme juurikaan puhu, mutta joka silti on todellista.

On toki aivan ok muokata kehoaan ja koettaa näin vastata oman kriittisen mielen tarpeisiin. Se ei kuitenkaan poista rakkautemme ja onnellisuutemme ehdollisuutta. Se ei nollaa kriittisyyttä linsseistä, joiden läpi katselemme maailmaa.

Kehokriittisyys on vankila

Se löytää aina jostain uutta huomautettavaa. Se vaikuttaa itsevarmuuteen, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen. Pahinta on, että kehokriittisyys vaikuttaa omaan tunteeseemme omasta itsestämme, vaikka olisimme yksin emmekä näkisi ristin sielua. Yksinkertaisesti, et voi rakastaa itseäsi jos et hyväksy kehoasi.

Kehokriittisyys on se pieni ääni, joka tuhoaa tunnelman, kun tanssahtelet ja yhtäkkiä vilkaiset peiliin. Vaikka peilikuvassa on miljoona kaunista asiaa, kehokriittisyys pakottaa katseen sinne, missä jälleen kerran on muka vikaa. Kehokriittisyys jumittaa ihmisen tietylle tasolle, jossa vallitsevat tietyt ajatuskaaret, vaikka muitakin tasoja olisi saatavilla. Kuin linnunpoikaseksi, joka ei vielä ole huomannut siipiä selässään.

Käännös kohti positiivista

Kehokriittisyys on täysin mahdollista kääntää kehopositiivisuudeksi. Se vaatii usein hieman töitä: vanhan kyseenalaistamista ja korvaamista uudella, paremmalla.

Kehokriittisyydestä irtautuminen lisää omaa onnellisuutta, vapautuneisuutta ja elämäniloa. Se lisää hulluttelua ja heittäytymistä, eheyttää seksuaalisuuden haavoja ja syventää tyytyväisyyttä ja ylpeyttä omasta itsestä. Elämäntilanteesta, iästä tai sukupuolesta riippumatta sillä on annettavaa aivan jokaiselle. Oletko valmis kokeilemaan, mitä annettavaa tällä muutoksella on juuri sinulle?

Näiden asioiden tarkastelu on juuri nyt mahdollista taideterapeuttisen Hidasta Elämää-kotiworkshopin kautta (hinta 9,90/kpl):

Irti kehokriittisyydestä taideterapian avulla

Kaipaatko eroon kriittisyyden äänestä, kohti syvempää itsesi hyväksymistä? Taideterapia on antoisa ja tehokas tapa käsitellä omaan kehoon liittyvää suhtautumista. Tämä Riikka Lauanteen workshop auttaa sinua käsittelemään kehonkuvaasi, tiedostamaan siihen liittyviä ajatuksia ja muuntamaan kehokriittisyyttä kehopositiivisuudeksi. Workshop sisältää kaksi videonauhoitetta sekä kolme taideterapeuttista tehtävää. Voit varata kurssin tekemiseen n. 60 minuuttia.Tarvitset: värikynät ja paperia (halutessasi myös vesivärit käyvät hyvin). Workshop on käytössäsi kaksi viikkoa.  OSTA WORKSHOP TÄÄLTÄ.

Ihanin kevätterveisin,

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

 

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image