Susanna Rissanen on kolmen lapsen äiti, hyvinvointivalmentaja ja mindfulness-ohjaaja. Hän auttaa riippuvuuden kanssa kamppailevia ihmisiä löytämään sen voiman ja viisauden, joka kaikkien sydämessä on. Hänen esikoiskirjansa Valon etsijän päiväkirja ilmestyi huhtikuussa 2017. Kirja on koskettava tositarina alkoholismista ja valon löytymisestä. Susannan nettisivut löydät osoitteesta www.onnivoima.fi
Join alkoholia ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Pullosta tuli heti paras ystäväni, pakopaikkani ja lohduttajani. Huumaava nousuhumala antoi yhä uudelleen lupauksen jostain salatusta ja jännittävästä, jota ilman arki alkoi tuntua liian tavallisen tylsältä.
Tätä leikkiä jatkui kaksikymmentä vuotta. 35-vuotiaana olin siinä pisteessä, että olin jo vuosia kamppaillut riippuvuudeksi muodostuneen alkoholiongelman kanssa. Mitä kovemmin yritin saada juomista hallintaan, sitä jyrkemmäksi alamäki muuttui. Kunnes tuli pohjakosketus lähes kuusi vuotta sitten.
Olin luvannut itselleni ja miehelleni, että se kesäloma olisi erilainen. Kuitenkin kävi taas niin, että petin lupaukseni. Sinä iltana luovutin. En tiedä mitä tapahtui, mutta tiedän, että olin liian väsynyt toistuviin lupauksiin ja lupausten pettämisiin. Inhosin itseäni, enkä ymmärtänyt miten asiat olivat päässeet alkoholin kanssa tuohon pisteeseen. Olinhan äiti, johtoryhmätehtävissä uraa luova, korkeasti koulutettu, fiksu ja järkevä nainen.
Tuota mökki-iltaa seuraava aamu oli kaunein, jonka olen koskaan nähnyt. Aamuauringon paisteessa istuin mökin laiturilla ja itkin helpotuksesta. Tiesin, ettei minun tarvitse enää koskaan juoda. Kun lapset heräsivät, kuiskasin heidän pörröisiin hiuksiinsa lupauksen raittiista äidistä. Se lupaus on pitänyt ja pitää.
Riippuvuudesta vapautuminen ei kuitenkaan käynyt niin helposti, vaikka alkoholi jäi. Juominen vaihtui sujuvasti syömiseen ja kesti vielä muutaman vuoden, ennen kuin löysin syyt siihen, miksi toistuvasti hylkäsin ja pakenin itseäni erilaisiin riippuvuuksiin ja suorittamiseen.
Olen nyt 40-vuotias ja alan pikkuhiljaa osata olla läsnä itseni kanssa, omissa nahoissani. Osaan ja uskallan pysähtyä, vaikka se sattuu. Välillä on tuskallisen vaikeaa asettua ahdistukseen, sillä vanhat tavat istuvat tiukassa. Olisi niin paljon helpompaa väistää ja paeta hetkeksi pois itsensä luota, pois ikäviä tunteita. Jo pelkkä jäätelöpaketin ajatteleminen tuntuu tuovan helpotuksen, samalla tavalla kuin viinipullo aikoinaan.
Nyt kuitenkin jo ymmärrän, että tuo helpotus on vain väliaikaista. Riippuvuus on pohjimmiltaan kaipausta rakkauden ääreen. Mikään aine tai toiminta ei pysty koskaan antamaan sitä täyttymystä, jonka oman elämän eläminen aidosti, kaikkine tunteineen ja kokemuksineen tarjoaa. Välillä se sattuu, mutta huomaan, että rakkaus kantaa niidenkin hetkien yli.
Ja ne hetket, joissa rakkaus aidosti asuu, ovat ihania.
Addiktiivinen mieli yrittää helposti hakea pika-apua tai ratkaisuja itsensä ulkopuolelta. Vastuun ottaminen ja tietoisuus omasta itsestä sekä rehellisyys itseä kohtaan johdattavat kohti vapautta, irti riippuvuuden kahleista. Uskon siihen, että jokaisessa ihmisessä on se viisaus ja voima, joka tarvitaan riippuvuudesta vapautumiseen. Kukaan meistä riippuvuuden kanssa kamppailevista ei ole oman elämänsä uhri, jokaisella on mahdollisuus olla toimija. Valinta on omissa käsissä.
