Miten kuormittavat tunteet hankaloittavat elämäämme?

suviKirjoittaja Suvi Bowellan on monelle itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle tuttu kouluttajana, energiahoitajana, valmentajana sekä kirjoittajana. Suvi on tehnyt pioneerityötä vaihtoehtoisten hoitomuotojen saralla tuoden Suomeen sekä ThetaHealingina maailmanlaajuisesti tunnetun menetelmän, että emotionaalista hyvinvointia edistävän Clearing Toxic Emotions -hoidon.


Matkustan töihin junalla ja yleensä se on minulle hyvin meditatiivinen ja rentouttava puolituntinen. Rakastan seurata muita kulkijoita; kehitellä heille elämäntarinoita ja pohtia persoonallisuuden piirteitä. Välillä uppoudun kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan maisemia. Jokunen viikko sitten olin laittamassa nappikuulokkeita korviini, kun en voinut olla kiinnittämättä huomiota pariin nuorukaiseen ja heidän käymäänsä keskusteluun.

Mitä pidemmälle keskustelu eteni, sitä pahemmaksi kävi oloni. Tunsin myötätuntoa ja pelkoa yhtä aikaa. Keskustelu sai niin synkkiä sävyjä, että ryhdyin lähettämään rakkautta nuorelle miehelle, joka pohti miten pitkäksi aikaa hän mahtaisi joutua vankilaan, jos suistaisi junan raiteiltaan. Nuori mies oli juttujensa perusteella kokenut kovia ja hänen maailmansa kuulosti kovin mustalta. Lausuin hiljaa mielessäni pyynnön sen puolesta, että hän saa apua ja löytää tiensä hyvien ihmisten ja asioiden pariin.

Kirjoitin tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa anteeksi antamisen ja irtipäästämisen vaikeudesta. Tällä kertaa halusin pohtia sitä, minkä tähden anteeksi antaminen ja emotionaalinen vapautuminen on äärimmäisen tärkeää. Vihaa uhkuva kanssamatkustajani toimii hyvänä esimerkkinä yhdestä tärkeimmistä syistä pyrkiä vapautumaan vastoinkäymistensä ja kipeiden kokemustensa taakasta ja mennä elämässä eteenpäin.

Tukahdutettu viha saa aikaan valtavasti pahoinvointia: se myrkyttää mielen, kehon ja ihmissuhteet, vetää puoleensa lisää ikäviä asioita ja saa pahimmillaan aikaiseksi silmittömiä väkivallantekoja.

Ihminen, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta, epäoikeudenmukaisuuden tunteita ja kostonhimoa, on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen. He ovat niitä, jotka kipeimmin kaipaisivat lempeää syliä, ja joiden on kuitenkin monesti kaikista vaikeinta ottaa rakkautta ja myötätuntoa vastaan.

Monet elämän kolhuista ovat onneksi suhteellisen vaarattomia. Isoimmista jää kuitenkin pysyvä jälki. Tulemme loukatuiksi, petetyiksi ja kaltoin kohdelluiksi, ja ellemme osaa tärkeitä tunnetaitoja, nuo asiat voivat jäädä käsittelemättä. Moni sanoo antaneensa anteeksi ja käsitelleensä kipeät asiansa, mutta tunnereaktiot menneisyydestä muistuttavissa tilanteissa paljastavat, että asia ei ole loppuun käsitelty. Tunne on kenties onnistuttu piilottamaan, mutta tukahdutettu tunne ei todellisuudessa katoa minnekään. Se päin vaistoin ryöpsähtelee esiin milloin missäkin tilanteessa.

Joku tönäisee meitä kaupan jonossa, ja koemme sen henkilökohtaisena loukkauksena. Puolisomme unohtaa nimipäivämme ja tulkitsemme sen välinpitämättömyydeksi. Projisoimme sisäistä maailmaamme toisiin ihmisiin ja näemme sen mitä haluamme nähdä. Toimimme reaktiivisesti sen sijaan, että käyttäisimme harkintakykyä. Teemme ennakko-oletuksia ja vääriä johtopäätöksiä. Huomaamme toistavamme samaa negatiivista kaavaa vuodesta toiseen elämän eri osa-alueilla. Voi myös olla, että puudutamme itsemme täydellisesti ja mikään ei tunnu enää miltään.

Kun koemme jotakin emotionaalisesti voimakasta, tuo tunnekokemus taltioituu meihin.

Tunne-energia tulee osaksi sitä signaalia, jota lähetämme ympärillemme 24 tuntia vuorokaudessa. Jos on joutunut pettymään pahasti, tuo pettymyksen tunne jättää ikään kuin energeettisen jalanjäljen, ja tulemme entistä alttiimmiksi pettymyksen kokemuksille. Syntyy itseään vahvistava kierre. Itselläni tämä on yksi tärkeimmistä syistä tehdä tunnetason puhdistustyötä. En halua menneiden sitovan itseäni toistuviin kaavoihin, vaan haluan olla vapaa.

Jos sinun on vaikea uskoa siihen, että lähetämme mitään henkilökohtaista signaalia ja informaatiota ympärillemme, niin voit pohtia vaikkapa miksi sinulle tulee epämukava olo jonkun ihmisen seurassa ja miellyttävä olo toisen seurassa. Toisessa on jokin selittämätön ”viba”, joka välittyy vaikkei sanaakaan vaihdettaisi. Tunteet tarttuvat ja vaikuttavat meihin, olimme siitä tietoisia tai emme.

Padotut tunteet aiheuttavat henkisiä oireita, kuten alakuloa, masennusta, ahdistuneisuutta ja ärtyisyyttä. Ne vaikuttavat myös fyysiseen kehoon vaikuttamalla muun muassa kehon pH-tasapainoon ja altistaen meidät näin eri taudinaiheuttajille. Tyypillisiä tukahdutettujen tunteiden seurauksia ovat myös erilaiset kivut: selkä- ja vatsakivut, päänsärky sekä erilaiset tulehdukset. Itse kärsin kuukausitolkulla toistuvista virtsatievaivoista, joihin ei löytynyt lääketieteellistä syytä. Päästyäni vanhasta kiukusta ja paheksunnasta, oireet lakkasivat eivätkä ole palanneet.

Tukahdutetut tunteet ovat monien sellaisten kipujen taustalla joihin ei löydy fyysistä syytä, mutta myös monien selkävaivojen taustalla, joiden on diagnosoitu johtuvan selän anatomisesta viasta, kuten välilevyn pullistumasta. Eräässä tutkimuksessa kuvattiin sata selkäkivuista kärsivää ja sata kivutonta ihmistä. Todettiin, että täysin kivuttomilla henkilöillä oli selässä aivan yhtä paljon fyysisiä vikoja, kuin niillä jotka kokivat jatkuvia kipuja.

Tukahdutetut tunteet saattavat ylläpitää vakaviakin fyysisiä sairauksia.

CBN News raportoi kesäkuussa, että lääkärit ovat panneet merkille, että potilaat, jotka eivät kykene antamaan anteeksi, pysyvät yleensä sairaina. Näin ollen anteeksiantoterapiasta on tullut uusi täydentävä hoitomuoto vakavasti sairailla. “Vihan ja suuttumuksen hautominen saa aikaan kroonista ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuus tuottaa elimistöön liiallista adrenaliinia ja kortisolia, jotka vaikuttavat negatiivisesti immuunipuolustukseen ja elimistön luontaiseen kykyyn tappaa syöpäsoluja”, kertoo tohtori Michael Barry.

Millaista elämä sitten on ilman kuormittavien tunteiden taakkaa? Emotionaalisen paranemismenetelmän kehittäjä, opettajani Dawn Clark kertoo kiitollisuuden olevan hänen pääasiallinen tunnetilansa. Saattaa mennä vuosia ilman, että hän kokee ärtymystä tai suuttumusta, ja jos niin tapahtuu, hän etsii suuttumuksen todellisen syyn ja hoitaa asian pois vaivaamasta. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi, kun tunnekuorma vähenee.

Kun tunteet eivät samenna arvostelukykyä, tulee tehtyä viisaampia valintoja ja näkee selkeämmin ympärilleen.

Lisääntyvä sisäinen rauha vaikuttaa positiivisesti paitsi omaan mielentilaan ja ihmissuhteisiin, se myös lievittää stressiä ja vaikuttaa sitä kautta myönteisesti fyysiseen terveyteen. Purettuani muutaman ison pettymyksen elämäni varrelta, näin välittömän muutoksen elämässäni: ihmiset, jotka olivat aikaisemmin tuottaneet usein pettymyksiä, alkoivat käyttäytyä uudella tavalla. Ne, jotka olivat saaneet pinnani kireälle, eivät enää tuntuneet ärsyttäviltä. Pureuduttuani sen tunteen ytimeen, että joudun aina kantamaan yksin vastuun kaikesta, elämääni alkoi tulla uudenlaista tukea ja helppoutta. Parasta kuitenkin on lisääntynyt mielenrauha. Entisenä kroonisena murehtijana se on minulle kultaakin kalliimpaa.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image