Kello oli lähellä puolta yötä. Sain nostettua itseni ylös sohvalta, jossa olin turhan intensiivisesti istunut PC:n seurana. Keho kyseli iltapalan perään. Päätin olla sille myötämielinen ja tein pari voileipää. Sattuivat mukavasti onnistumaan ja oikein pydähdyin nauttimaan niistä. Siihen hetkeen maistuivat liki täydellisiltä.
Hetkinen, mitä sanoin. Täydellisiltä. Joo kyllä se oli sana joka oli mielessäni. Vaikka siltä maistuivat, voileivän syöntiin tuli tauko. Pysähdyin miettimään, mitä se on, kun jokin on täydellistä. Mikä tekee jostain asiasta täydellistä?
Minulle täydellistä löytyy helposti luonnosta. Kukat, kasvit, muodot, maisemat, värit. Usein jotain sellaista, johon ihminen ei ole edes sormellaan koskettanut. Sieltä minun aistini löytävät usein asioita, joita ilolla kutsun täydellisiksi.
Vaan, miten on meidän ihmisten kanssa. Koska, miksi ja missä tilanteissa koemme itsemme tai toisemme täydellisiksi. Vaikka kuinka yritän terästää muistiani, minulle ei tule mieleen, että joku olisi sanonut itseään täydelliseksi. En tiedä, oletko sinä sanonut toista ihmistä täydelliseksi tai onko sinulle sanottu, että olet täydellinen. Mikä meitä estää, tai vähintään isosti vaikeuttaa, kokemasta täydellisyyttä itsessämme ja toisissamme?
Onko elämä töpännyt?
Kun elämä on tehnyt muusta luonnosta, sen kasveista, eläimistä ja systeemeistä täydellisiä, niin miksi ihmeessä se olisi mokannut meidän ihmisten kanssa. Emmekö noudata elämän lakeja, vai onko yksinkertaisesti niin, että emme ymmärrä täydellisyyttämme? Jep – minä kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa ja jatkan täydellisen voileivän syömistä.
Kun epäilemme täydellisyyttämme, kannattaa kysyä, kenelle tai mille meidän ”tulisi” olla täydellisiä. Puolisolle, pomolle, lapsille, kavereille, itselle vai kenties elämälle. Jos täydellisyyden ajatellaan olevan oman tarkoituksensa täyttämistä, niin millaisia asioita eri osapuolet odottavat.
Ihmisissä on taipumus erilaisiin odotuksiin. Eri ihmisten odotukset ovat keskenään erilaisia ja yhdenkin ihmisen odotukset voivat olla keskenään ristiriitaisia. Kun esimerkiksi odotan saavani itselleni vapautta, voi hyvällä syyllä kysyä, olenko valmis edistämään muiden vapautta. Tästä näkökulmasta katsoen ihmisten odotusten täyttäminen tuntuu varsin haasteelliselta. Voi syystä kysyä onko “ongelma” odotuksissa vai hänessä, jolta jotain odotetaan.
Kuitenkin myös me, ihmiset, olemme osa elämää ja luontoa. Mitä elämä meiltä odottaa? Absoluuttista vastausta tuskin saamme, mutta tehdäänpä ajatusleikki. Josko meidän elämämme tarkoitus olisi löytää itsemme. Löytää itsestämme se rakkaus, jota olemme ja oppia elämään se todeksi. Minulle tuo ajatus kelpaa mainiosti elämän tarkoitukseksi.
Etsimässä itseämme
Miten minä voin etsiä itseäni ja itsessäni olevaa rakkautta? Yksinkertaisesti etsimällä. Huomaamalla toisinaan valintani toimiviksi ja joskus sellaiseksi, että ne kannattaa ensi kerralla valita toisin. Etsiminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista, josko välillä en voi myös eksyä. En voi löytää toimivaa, jos en voi kokeilla myös toimimatonta. Ihmisen täydellisyys on siis kyvyssä etsiä itseään. Löytää ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.
Kykymme etsiä itseämme tekee meistä elämälle täydellisiä. Olemme elämälle täydellisia riippumatta siitä, etsimmekö itseämme tietoisesti tai tiedostamattamme. Emme yksinkertaisesti voi elää ohi elämän tarkoituksen. Elämä on viisaasti antanut meille sellaisen hiekkalaatikon, jossa kaikki mitä siellä voi tehdä, toteuttaa elämän tarkoitusta. Siinä hiekkalaatikossa voi tehdä myös asioita, jotka on ihmisajatuksella helppo tuomita. Silti nekin ovat osa mahdollisuuttamme valita.
Oikea tuomitsee
Tuomitsemisen perustana toimii usein uskomus oikeasta ja väärästä. Meillä kuitenkin on erilaisia käsityksiä siitä, kenen mielipiteellä ja tulkinnalla oikea määritellään. Usein oikean ja väärän uskotaan jonkin ulkopuolisen tahon määrittelemäksi, jolloin vastuu valinnasta samalla ulkoistetaan.
Kun vastuu ulkoistetaan, pyrkimys elää oikein puhaltaa innolla ilmaa tuomion pasuunoihin. Ne soivat tietysti kanssaihmisillemme ja vähintään huomaamatta myös itsellemme. Vaikka emme sitä huomaisi, tuomitsemme toisemme, koska emme usko omaan täydellisyyteemme.
Olisimmeko me valmiita hyväksymään täydellisyytemme, josko olemme täydellisiä äiti elämälle? Sille, jonka lempeää tarkoitusta joka hetki täytämme. Millaiseksi maailmamme muuttuisi, jos uskoisimme itseemme, niin että olisimme valmiit hyväksymään myös toisten ihmisten täydellisyyden? Voisimme tulla esille ylpeänä kuin eläin, joka ei tunne vajavaisuuden ajatusta, vaan elää täydellisyyttä, jota se on.
Entä, jos hyväksyisimme sen, että olemme jokainen täyttämässä samaa elämän tarkoitusta. Mitä voisimme saavuttaa, jos kaikki hyväksyisimme olevamme etsimässä ja elämässä todeksi itsessämme olevaa rakkautta? Hyväksyisimme myös harhailun, jonka mahdollisuutta etsiminen edellyttää. Mihin suuntaan uskoisit yhteisen matkamme kääntyvän? Joka tapauksessa, matkalla ollaan – sinä, minä ja me kaikki!
Täydelliset voileivät syöty. Sänky, täältä tullaan …
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
