Ystäväni soitti muutama viikko sitten uusimmasta oivalluksestaan, joka oli syntynyt kirjaa lukiessa: kun on tiukka tilanne tai jokin asia pitäisi ratkaista, ei pidäkään tehdä (huom! ajattelu on myös tekemistä, reagoimista) ja toimia – vaan olla.
Jäin pohtimaan asiaa. Vanha asennoitumistapani puhutteli minua näin: jos asia pitää ratkaista, se pitää ratkaista, eikä sillon jäädä ”tuleen makaamaan” vaan ryhdytään hommiin. Mutta siis mihin hommiin? – No, vaikka paniikkiratkaisuun.
Minulle tuli mieleen aiemmin kuulemani lause: meditoi joka päivä 30 minuuttia, tai jos olet liian kiireinen, meditoi 60 minuuttia. Kaikessa vitsikkyydessään ja ristiriitaisuudessaan lauseessa on sama viisas sanoma kuin ystäväni oivalluksessa: jos et tiedä, mitä olet, et voi tietää, miten toimia (tehokkaasti).
Moni meistä reagoi tapahtumiin ajattelemalla ja toimimalla – ei meditoimalla. Teemme, teemme ja teemme. Aika pian alamme hahmottaa, katsoa ja arvostaa itsemme tekemisen kautta. Kun sitten jonain päivänä työt loppuvat tai makaamme sairaana sängyssä, tuntuu kuin elämän perusta olisi viety. Tulee epämiellyttävä tunne, että on joutunut tyhjän päälle eikä ole enää mitään. Tällaisessa tilanteessa olemme tekemällä olevia.
Vaatii suurta luottamusta elämään, että uskaltaa meditoida 60 minuuttia niinä päivinä, kun tekemistä on enemmän kuin aikaa. Eräs johtotehtävissä oleva ystäväni sanoi kerran, että jos hänestä tuntuu, että työt kaatuvat päälle, hän lähtee kävelylle.
Samalla tavalla vaatii luottamusta olla ratkaisematta asiaa ajattelemisen ja tekemisen avulla, ja antaa puhtaan olemisen ja läsnäolon tuoda vastaukset. Meidät on opetettu siihen, että tekeminen on kuningas ja oleminen on kerjäläinen. Mutta jos asiaa hieman fiilistelee, voi havaita, että ilman köyhää kerjäläistä tai muita kyläläisiä, kuningasta ei olisi olemassa. Kuninkaan valta on häilyvä, sillä se perustuu vain siihen, että köyhä kyläläinen on olemassa.
Haluan nyt painottaa, etten missään tapauksessa väitä, että tekeminen ja toimiminen olisi arvotonta. En. Toiminen on todella arvokasta silloin, kun on saanut kosketuksen omaan ytimeen ja sen viisauteen: Mikä toiminta on oikein ja mikä väärin? Mikä on paras tapa toimia? Toiminko omien sisäisten arvojeni mukaan? Onko minulla sydän mukana? Palveleeko toimintani kokonaista hyvää? Tekeekö toiminta minulle ja muille hyvää nyt ja tulevaisuudessa?
Kun pysähtyy kuuntelemaan sisäistä ääntä ja keskittyy tuntemaan oman ytimen, saa luovempia vastauksia kuin olisi ikinä osannut kuvitellaakaan. Ne eivät tule pakottamalla, pyytämällä tai aikataulussa. Ne tulevat heti, kun päästää irti ja uskaltaa olla. Olemalla tekevä tietää, että sen saa, mistä luopuu.
Kuulen korvissani jo vastalauseet: ”Mutku monesti on niin, että on pakko alkaa toimia heti.” On totta, että jos talo palaa, ei kannata jäädä taloon meditoimaan. Mutta silti väitän, että tosi harva meistä on päivittäin tilanteissa, jossa oma henki on uhattuna. Jos oikein katselee arjen ”tulipaloja”, ne ovat lähempänä vauvan pieruja.
Uusi asennoitumistapani on: En ole sitä, mitä teen, vaan teen sitä, mitä olen.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
