“Ei töissä tarvitse olla kivaa” -kommentti on painautunut päähäni epämääräisenä möykkynä. Moni oikeasti ajattelee – eli kokee – niin. Työ on siis sitä varten, että sillä rahoitetaan perustarpeita ja jos jotain yli jää, niin vielä vähän vapaa-aikaakin.
Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa aina, että olen saanut tehdä vain ja ainoastaan kivoja töitä: Olen ollut vaatekaupassa viikkaamassa vaatteita ja siivoamassa vaatevarastoa. Olen ollut lastenhoitoapulaisena päiväkodissa. Olen tarjoillut, myynyt tiskin takaa drinkkejä ja kahvilassa väkertänyt erikoiskahveja ja lounasleipiä. Olen jumppauttanut puolta Helsinkiä eri kuntokeskuksissa. Olen kirjoittanut, toiminut esimiehenä ja osallistunut johtoryhmätyöskentelyyn. Nyt yrittäjänä olen tehnyt kaikkea mahdollista media-alan ja koulutusten tiimoilta. Olen ollut siis erityisen onnekas, että olen saanut tehdä vain kivoja töitä.
Mutta. Väitän, että työt ovat olleet kivoja, koska olen kokenut ne kivoiksi. Ja olen kokenut ne kivoiksi, koska minulla on luontainen tapa etsiä jokaisesta työstä oma tapa tehdä ja sen myötä löytää myös ilo ja innostus työtehtäviä ja työssä käymistä kohtaan. Tämä kokemus on saanut minut ajattelemaan, että kaikessa työssä on kaksi ulottuvuutta: työtehtävä ja sydämentehtävä. Työtehtävä on se, joka tulee ulkoa annettuna, ja sydämentehtävä on se, joka loistaa sisältä.
Koska työtehtävän raamit tulevat usein annettuina, niistä ei aina pysty repimään riemua tai työniloa. Mutta jos tietää, mikä on oma sydämen- tai elämäntehtävä, ja tietää, mistä oma riemu löytyy, kokee varmasti työnsä mielekkääksi ja kivaksi.
Oma sydämen- tai elämäntehtävä vain pitää löytää itse, sitä ei kukaan anna valmiina.
Se saattaa usein olla vaikea tunnistaa, sillä se ei ole kiinnittyneenä konkretiamaailmaan, kuten palkkaan, etuihin, työtehtävän sisältöön tai statukseen. Jotta oman sydämentehtävänsä löytää, on uskallettava kysyä: Mitä minä todella haluan? Mitä annettavaa minulla on? Mikä minua innostaa ja mikä saa liekehtimään? Mikä tuottaa minulle mittaamatonta iloa? Oma tehtävä löytyy kyselemällä ja tunnistamalla positiivisia tuntemuksia ja seuraamalla niiden viitoittamaa tietä.
Omalla työpolullani olen kulkenut noiden kysymysten viitoittamana. Kun olen ennen valomerkkiä myynyt olutta tai pukenut päiväkodissa lapsille toppavaatteita, olen kysynyt ja saanut tietoa siitä, mikä minun sydämentehtäväni työtehtävien lisäksi on. Olen kokeillut, kokenut iloa kaikista töistä, olen opetellut, kysynyt ja kuunnellut vastauksia. Nykyisissä töissäni koen, että työtehtäväni tukevat vahvasti ja täydellisesti sydämentehtävääni: Olen löytänyt sen polun, jossa voin parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää sitä iloa, intoa ja puhdasta inspiraatiota, joka nousee sydämen tasolta.
Ilokseni huomaan, että saan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka ovat kyselleet itseltään ahkerasti ja löytäneet oman sydämentehtävänsä. Nimittäin, silloin kun työstään innostuneet ja inspiroituneet ihmiset kohtaavat, mahdollisuuksien maailma avautuu ja syntyy eteenpäin vievää energiaa ja uusia luovia ratkaisuja. Lisäksi se voimaannuttaa eikä uuvuta.
