Saara ja Karita ovat kohtuullisia yrittäjiä

Samalla päivämäärällä, 1.9.2011, Helsingissä aloitti toimintansa toisistaan tietämättä kaksi e/e-yritystä, eli eettisiin ja ekologisiin arvoihin perustuvaa yritystä. Nyt nuo yrittäjät, kaksi tummaa ja pirskahtelevaa naista Saara Jalmanen ja Karita Sainio, istuvat ensimmäistä kertaa samassa pöydässä teekupposen äärellä.

e/e-yrittäjyyden lisäksi naisia yhdistää Hidasta elämää -sivusto: Karita toimi sivustolla tuottajana ennen yrityksensä perustamista, ja Saara kirjoittaa sivuilla Luomukoti-blogia.

Tietoisuuden herääminen

Saara on juuri avannut sisustustuotteiden – ja lastenvaatteiden Moonk-verkkokaupan. Verkkokauppa on tulosta vuosia kestäneestä prosessista, joka alkoi ruokakomerosta:

”Kun siirryimme mieheni vähitellen luomumpaan ruokaan, alkoivat ajatuksenikin kirkastua ja vähitellen minulle alkoi avautua, että en voi enää jatkaa sisustussuunnittelijantyötäni samalla tavalla. Tarvitsin työlleni myös arvopohjan.”

Saara väsyi aiemman työnsä nopeatahtisuuteen, jossa ei ollut mahdollista huomioida tavaroiden kiertokulkua tai tuotantoprosessia. Kaiken piti olla kerralla valmista. ”Se ei tuntunut hyvältä.”

Karitalla havahtuminen tapahtui vähitellen toimittajantyössä: ”Se oli monen vuoden kasvuprosessi, jossa huomasin vähitellen kiinnostuvani eettisistä ja ekologisista arvoista: Reilusta kaupasta, eettisestä muodista ja luomukosmetiikasta.”

Toimiessaan pitkään luomuun erikoistuneena toimittajana Karita huomasi, ettei toimittajia palvelevilla PR-toimistoilla ollut syvää asiantuntemusta eettisiin ja ekologisiin tuotteisiin.

”Toimittajana havaitsin, että lukijoiden tietoisuus alkoi kasvaa vauhdilla ja että he halusivat enemmän ja enemmän tietoa luomutuotteista. Suomessa tarjonta ei vastannut suureen kysyntään.”

Viime kesänä Karita kävi opintomatkalla e/e-arvojen mukaan toimivassa PR-toimistossa Berliinissä, ainoassa, mikä Euroopasta alalta löytyi. Opintomatkat tehtiin myös Lontooseen ja Tukholmaan ja pian syntyikin PR-toimisto Sugar. Nyt Sugar työllistää Karitan lisäksi kahdesta neljään muuta työntekijää.

Työtä uudella tavalla

Molemmat yrittäjät ovat nähneet tavan, jolla eivät halua tehdä töitä, ja yrittävät nyt ammentaa omasta elämänkoulustaan oppeja myös työn rytmittämiseen ja kohtuullistamiseen.

”Jo edellisessä sisustusalan yrityksessä sovimme yhtiökumppanini kanssa, että töitä ei tehdä viikonloppuisin. Nyt olen myös oivaltanut, että ei yritystoimintaa tarvitse aloittaa isosti ja isoilla kustannuksilla, on parempi edetä rauhallisesti”, Saara kertoo.

Rauhallinen eteneminen on tarkoittanut Saaralle muun muassa sitä, että hän ei aivan ensimmäiseksi hankkinut haaveilemaansa liiketilaa Helsingin keskustasta; verkkokaupalle riittää edullinen varastotila. Saara on myös pitänyt Moonkin tuotevalikoiman kohtuullisen kokoisena näin alkuun. ”Kaikkea ihanaa ei voi heti ottaa myyntiin, vaikka haluaisi.”

Karita tiesi jo Sugaria perustaessaan, että yrityksessä tullaan tekemään nelipäiväistä työviikkoa, se oli yrityksen perustamisen lähtökohta mutta myös arvovalinta.

”Asiakkaat ovat oppineet hyvin siihen, että perjantaisin meillä on putiikki kiinni. Sen sijaan työntekijöiden kanssa käydään viikottain keskustelua siitä, onko perjantaivapaa varmasti ok; niin syvässä yleiset käytännöt meissä ovat. Olen yrittänyt sanoa heille, että ei yhdellä ylimääräisellä vapaapäivällä viikossa ole mitään väliä, hommat hoituu kyllä”, Karita kertoo.

Karita on myös tehnyt tietoisen valinnan puhelimen ja meilien kanssa:

”Minulla on aina puhelin äänettömällä, jotta voin varmasti keskittyä käsillä olevaan työhön. Soittelen sitten takaisin, kun kaivan puhelimen esiin. Kenelläkään ei ole niin kiire, ettäkö asia pitäisi siltä istumalta hoitaa. Meilit luen kaksi kertaa päivässä”, Karita kuvailee meili- ja puhelinaikojaan, jotka tehostavat ja leppoistavat huomattavasti työpäiviä.

Ekoa

 

Saara ja Karita rupattelevat jo kuin vanhat tutut. Teekupposet ovat siirtyneet syrjään ja naiset katselevat Saaran tuomaa ekotapettikirjaa. Kaikkea ihanaa!

Uuden polven yrittäjät – ja uuden polven ekoyrittäjät – haluavat muuttaa mielikuvaa eettisistä ja ekologisista tuotteista:

”Joku kaveri kysyi, että eikö luomuvaatteet ole sellaisia vaniljan värisiä ja pyjaman näköisiä”, Saara nauraa ja jatkaa: ”Moonkin tuotevalinnoissa eettisyys ja ekologisuus on ollut kyllä lähtökohta, mutta kyllä minä teen kaikki tuotevalinnat kauneudesta ja visuaalisuudesta käsin.”

Karita komppaa: ”Eettisyys ja ekologisuus on noussut uudelle tasolle ihmisten ajattelussa, ei sitä tarvitse alleviivata tai korostaa, se on itsestään selvä lähtökohta.”

Artikkelin tapetit ovat Moonkin ekouutuuksia.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image