Paranemista ei voi hoputtaa. Vaikka kuinka haluaisi tulla sinuiksi menneisyytensä kanssa, traumoista toipuminen ei ole yksin tahdon asia. Joskus menneisyyden kipeät tunnekokemukset asuvat niin syvällä solumuistissa, ettei niihin välttämättä edes pääse käsiksi, vaikka … Lue lisää
Avainsana: runot
Nainen, sinussa on valoa ja voimaa – 3 voimarunoa hetkiin, jolloin riittämättömyyden tunne iskee
Minua on lapsesta asti vaivannut tunne siitä, että pitäisi olla jotakin enemmän, etten riitä tällaisena kuin olen. Tiedän, etten ole ainut. Riittämättömyys on tunne, joka tuntuu jäytävän lähes jokaista meistä jossain elämän … Lue lisää
Ihminen, joka jaksaa uskoa hyvään, ei ole hupsu tai tyhmä vaan sielu, joka on päättänyt selviytyä – 3 lohdullista ajatusta toivon tueksi
Toivo on kyynisyyden vastalääke. Toisilla meistä on sitä luonnostaan enemmän kuin toisilla , mutta jokainen meistä voi harjoitella sen esiin kutsumista. Sillä toivo elää joka puolella, myös epätoivon keskellä ja maailman pimeimmissä … Lue lisää
Hylätyksi tulemisen pelko voi saada kasvattamaan suojakuoren, joka estää toisia pääsemästä lähelle – Korjaava kokemus tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen
Suuri osa syvät jäljet jättävistä haavoista koetaan suhteessa toiseen ihmiseen. Moni meistä jää jo lapsena vaille turvaa ja emotionaalista huolenpitoa. Silloin syvälle sisimpäämme piirtyy ensimmäinen kipeä särö: hylätyksi tulemisen kokemus, joka saa … Lue lisää
”Anna itsellesi lupa olla palasina. Sinä ihana kokonainen” – Lohdun sanoja hetkiin, jolloin arki tuntuu selviytymiseltä
Tarvitseeko elämässä aina olla onnellinen? Entä jos oma arki on lähinnä selviytymistä päivästä toiseen? Silloin puhe onnellisuudesta ja alituinen läsnäolon vaade saattavat lähinnä ahdistaa ja saada olon tuntumaan epäonnistuneelta. Jokainen meistä kohtaa … Lue lisää
”Älä koskaan pyydä anteeksi sitä, että kuljet sydän auki” – 4 lempeää runoa sinulle, joka kaipaat rohkeutta olla oma itsesi
Saamme jatkuvasti ympäriltämme vihjeitä siitä, minkälainen meidän tulisi olla. On helppoa lähteä muovaamaan itseään ulkoisten ihanteiden mukaan. Sen sijaan vaikeampaa on luottaa sydämensä ääneen ja siihen, että riittää sellaisena kuin on. Kun … Lue lisää
Syvimmissä säröissä piilee kirkkain säihke – Koskaan ei ole myöhäistä löytää itsensä uudelleen
”Jos sieluni saisi päättää, mitä se tekisi?” Tämä on kysymys, jonka äärelle palaan aina uudelleen. Kun olen ison elämänmuutoksen kynnyksellä, mietin, onko jokin valinta tai uusi asia minua varten, pyrin virittäytymään kaikista … Lue lisää
”Yksi hetki kerrallaan” – Lohdun sanoja sinulle, jonka elämä on tällä hetkellä selviytymistä
Ei siitä kannata syyttää itseä, että toisinaan elämässä on vain pakko selviytyä. On kasvatettava kovempi kuori, jotta saa pidettyä palasensa kasassa. On vain jaksettava. Mentävä eteenpäin päivä ja hetki kerrallaan, kunnes on … Lue lisää
Toiseen tukeutuminen voi tuntua pelottavalta, jos on tottunut aina pärjäämään yksin – Sinun ei tarvitse pysyä väkisin kasassa
Jokainen, joka on joutunut pitämään palasiansa kasassa liian pitkään, tietää, miten helpottavaa on, kun voi viimein turvallisesti hellittää ja antaa kaiken murtua. Tuo hetki on yleensä silloin, kun joku muu voi pidellä … Lue lisää
Kaikki elämän eri sävyt voivat olla olemassa yhtä aikaa – Lohdun sanoja sinulle, joka olet tunneaallokon keskellä
Kaikki elämän eri sävyt voivat olla olemassa yhtä aikaa. Arki on harvoin pelkkää auringonpaistetta ja toisaalta myrskyn keskelläkin on mahdollista löytää edes pieni pilkahdus valoa. Toisinaan kaikki elämän ääripäät tunneskaaloineen sattuvat omalle … Lue lisää
Susanna toipui myötätuntouupumuksesta yllättävällä tavalla – ”Rajojen laittamista on pitänyt harjoitella”
Someajan ”tabermann”, tohtoriopiskelija Susanna Jussila ammentaa herkät Sielun sopukoita -runonsa meille ihmisille yhteisistä kokemuksista, jotka koskettavat syvälle sydämeen. Meillä ihmisillä on nimittäin paljon tunteita ja ajatuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi ja … Lue lisää
”Yksi hengitys kerrallaan ”– 3 lohtuajatusta sinulle, joka olet paranemisen polulla
Paraneminen on kokonaisvaltaista puuhaa. Pitää olla valmis mylläämään omiin juuriin asti, kohdella hellästi kaikkea vanhaa ja kipeää ja istuttaa siemen kerrallaan uutta. Toisinaan prosessi tuntuu ikuisuudelta ja tietyllä tapaa se onkin. Paranemisella … Lue lisää