Eroaminen koetaan harvoin helpoksi tai kevyeksi. Narsistisissa suhteissa ero on usein sitä vaikeampi mitä enemmän ja mitä vahvemmin eri väkivallan muodot ovat jo suhteen aikana näyttäytyneet. Vaikka narsistinen osapuoli usein uhkailee erolla … Lue lisää
Avainsana: jenni kiviniemi
Terapeutti kertoo miksi itsetunnon murskaantuminen vaikeuttaa narsistisesta suhteesta irtaantumista
Itsetunnolla tarkoitetaan itseen liittyvää arvostusta, kykyä luottaa itseen, pitää itsestä ja arvostaa itseä kaikista epätäydellisyyksistä ja heikkouksista huolimatta. Tähän me tarvitsemme myös muiden, erityisesti läheistemme myötätuntoista tukea. Se, miten meille rakkaat ihmiset … Lue lisää
Terapeutin ohjeita narsistisesta kaltoinkohtelusta puhumiseen lapsen kanssa
Olen aina pitänyt lapsiin liittyviä asioita narsistisen kaltoinkohtelun ympärillä yhtenä vaikeimpana asiana. Lapset ovat viattomia ja niin niin rakkaita ja he joutuvat valitettavan usein kokemaan samankaltaisia asioita narsistisen ihmisen rinnalla kuin me … Lue lisää
Narsistin uhrit kokevat paljon syyllistämistä – Terapeutin ohjeita myötätuntoiseen kohtaamiseen
Yli kymmenvuotisen urani aikana psykiatrisena sairaanhoitajana/terapeuttina narsistista kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden auttajana en ole tainnut kohdannut vielä yhtäkään asiakasta jota ei olisi jollain muotoa syyllistetty ja vähätelty kokemastaan väkivallasta. Tämä kokemusperäinen tieto … Lue lisää
Narsisti manipuloi syyllistämällä – keinoja suojautumiseen
Narsisti syyllistää läheistään muun muassa: liian herkäksi, ylireagoijaksi, turhasta syyttelijäksi, kohtuuttomaksi, empatiakyvyttömäksi ja väkivaltaiseksi. Eli sellaiseksi, jota hän itse todellisuudessa on. Syyllistäminen on manipulointia, jota toiset hyvinkin tiedostavat tekevänsä ja toiset taas … Lue lisää
Rajanvetoa helpottavia ajatuksia satuttavissa ja narsistisissa suhteissa olleille
Pidin vasta Zoom-luennon: ”Opi jämäkäksi rajojen vetäjäksi”, joka oli kohdistettu satuttavassa ja narsistisessa suhteessa olleille. Poimin tähän kirjoitukseen viisi ajatusta luennoltani, jotka voivat helpottaa rajanvetoa ja rajoista kiinni pitämistä. 1. Olen vastuussa … Lue lisää
Näistä syistä rajanveto satuttavan ja narsistisen suhteen jälkeen on vaikeaa
Pidin vasta Zoom-luennon: ”Opi jämäkäksi rajojen vetäjäksi”, joka oli kohdistettu satuttavassa ja narsistisessa suhteessa olleille. Poimin tähän kirjoitukseen lyhyen osion luennoltani. Satuttava ja narsistinen persoona on rajaton itse, mutta asettaa muille tiukat … Lue lisää
Narsismi parisuhteessa on usein väärinymmärretty aihe – Tällaista on, kun rakkaudesta tulee selviytymistaistelu
Narsismi parisuhteessa johtaa siihen, että rakkaudesta tulee selviytymistaistelu Narsismi parisuhteessa on herkkä ja usein väärinymmärretty aihe, jota on helppo vähätellä – jopa ammattilaisten taholta. Tämä syvällinen keskustelu psykiatrisen sairaanhoitajan ja terapeutin Jenni … Lue lisää
Mieheni antamia vinkkejä heille, joiden kumppani on ollut satuttavassa suhteessa
Kysyin mieheltäni mitä vinkkejä hänellä olisi antaa heille, joiden kumppani on ollut aiemmin satuttavassa/narsistisessa suhteessa. Tässä asiassa mieheni omaa vankkaa kokemusta, koska tulin itse aikoinaan hänen syliinsä melko lailla suoraan hyvin satuttavasta … Lue lisää
Viisi minimivaatimusta ihan jokaiseen parisuhteeseen
Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisten kokema väkivalta Suomessa on valitettavan yleistä. Hyvin moni meistä myös tyytyy huonoon parisuhteeseen ja huonoon kohteluun, koska voi ajatella sen olevan normaalia tai ettei löytäisi tai edes ansaitsisi … Lue lisää
Tällaisten ihmisten seura auttaa toipumaan erosta satuttavan suhteen jälkeen
Hermostoa ja sitä myötä koko kehomielisysteemiä rauhoittaa ja vakauttaa turvallisten ja luotettavien ihmisten läsnäolo. Satuttavien suhteiden jälkeen turvallisten ja luotettavien ihmisten läsnäolo on äärimmäisen tärkeä sekä samalla merkittävä keino auttaa itseä selviytymään … Lue lisää
Kolme yleisintä syytä miksi palaamme satuttaviin suhteisiin yhä uudelleen
Irtaantuminen ja lopullinen eroaminen satuttavista/narsistisista suhteista on vähintäänkin työlästä ja usein monen yrityksen lopputulema. Eron työstäminen yhdessä tai yhteisymmärryksessä satuttavan kumppanin kanssa on mahdotonta mm. siksi, ettei satuttava osapuoli näe osuuttansa mihinkään … Lue lisää