Onko sellainen olo, ettei tule ikinä valmista? Että on aina jotain kesken niin, ettei voi rauhoittua? Monella meistä rauhoittuminen on tosi vaikeaa. Olo on kuin olisi muurahaisia sisällä: päässä menee miljoona ajatusta … Lue lisää
Kirjoittaja: Miia Moisio
Hei, olen aikuiseen ikään ehtinyt nainen (s. 1973), kahden kohta aikuisen pojan äiti ja hyvinvointialan yrittäjä.
Olen pohjakoulutukseltani teologian maisteri. Olen pappi, tunnelukkoterapeutti ja tietokirjailija. Toimin terapeutin työn lisäksi eroseminaari- ja retriittiohjaajana sekä mindfulness-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaajana sekä Solmuja parisuhteessa -parineuvojana. Aikaisemmalta ammatiltani olen sielunhoidon yliopisto-opettaja.
Olen kokenut puhuja, kouluttaja ja kirjoittaja.
Minut voi tilata yhteisöihin pitämään hyvinvointiluentoja tai koulutuksia. Paljon kysyttyjä luentoja ovat olleet esimerkiksi masennus, läsnäolotaidot, työhyvinvointi, suru, kokonaisvaltainen hyvinvointi, häpeä ja tunnelukot.
Hidasta elämää-sivustolle olen kirjoittanut tekstejä vuodesta 2011 alkaen. Teksteissäni käsittelen inhimillisiä aiheita, joita elämä eteeni tarjoaa. Teksteissäni pohdiskelen kaikenlaista "Maan ja taivaan väliltä". Jos kaipaat esimerkiksi ammattilehteen kirjoittajaa tai vaikka yksittäisen tekstin johonkin, ota yhteyttä.
Blogini löytyy täältä
Minulta ovat ilmestyneet seuraavat kirjat:
Toivon kirja masennuksesta (2018)
Lupa surra (2019)
Häpeästä valoon (2021)
Masennus ja tunnelukot (2022)
Toivon kirja narsistin haavoittamalle (2024)
Lisäksi olen yhdessä Sanna Wikströmin kanssa tehnyt supersuositun Toivon kortit-korttipakan.
Huomaa, että hengellinen työni ja taustani ei vaikuta terapiatyöhöni, mutta jos haluat keskustella kanssani hengellisistä asioista muun keskustelun ohessa, on se ammatillisesta taustani johtuen mahdollista.
Terapeuttina olen avoin ja vastaanottavainen, tuomitsematon ja hyväksyvä. Keskustelu vastaanotollani on vastavuoroista eli kerron aina, mitä kuulen ja näen. Olen aina asiakkaani puolella, mutta näytän myös aktiivisesti peiliä.
Terapiatilani sijaitsee Tampereen kupeessa Ylöjärvellä hyvien kulkuyhteyksien päässä Tampereen keskustasta.
Etäaikoja (zoom, teams ja puhelut) saa akuutistikin, jos tarve. Etävastaanottoa kannattaa kokeilla, se toimii terapiassa tosi hyvin! Suurin osa asiakastapaamisistani tapahtuu etänä.
Ota yhteyttä miia@miiamoisio.fi tai soita/laita viestiä numeroon: 050-4023273, mikäli haluat varata ajan vastaanotolleni tai tilata minulta tekstejä, luentoja tai koulutuksia.
Käy tykkäämässä fb-sivustoa Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa tai Instagramissa miiajmoisio.
Narsistin jäljet aiheuttavat häpeää, jonka hoivaamiseen voi mennä pitkä aika
Kirjassani Häpeästä valoon olen pohtinut häpeäteemaa monesta näkökulmasta. Teeman äärellä ei voi ohittaa äärimmäistä oikeutuksen muotoa, narsismia. Narsisti on nykyään ikävä muotisana, jonka alle voi niputtaa eksän ja ikävän nyksän ja pomon … Lue lisää
Masennuksen taustalla voi olla pitkään jatkunut stressi ja uupumus
Olen kirjoittanut aika paljon montaa meistä koskettavasta teemasta, masennuksesta. Sairastin itse vuosikymmeniä ja sain toipua. Olen kirjoittanut kirjan masennus- ja toipumismatkastani, mutta edelleen opiskelen kaikkea sitä, mikä ihmisen voi ajaa masennukseen ja … Lue lisää
Pahinta yksinäisyydessä on kosketuksen kaipuu
Moni sinkku ja yksin elävä varmaan allekirjoittaa sen, että kaikkein kipein asia yksinolossa on kosketuksen puute. On kamalaa elää yksin, kun kukaan ei koske. Ihoa voi ihan särkeä kosketuksen kaipuusta. Parisuhteessa eläväkin … Lue lisää
Ikääntyminen saa miettimään, elänkö todella kuten haluan – Elämä on elettävä nyt, eikä ”sitten kun”
En nykyisin enää blogiteksteissäni avaa kovin paljon omaa elämääni, mutta nyt tuntui siltä, että voisin vähän avata sitä, mitä itseni kautta pohdiskelen. Elän naisena vaihetta, joka puhuttelee minua syvästi. Olen 46-vuotias ja … Lue lisää
Henkinen ja fyysinen väkivalta musertaa ihmisen itsetunnon – Siksi uhrin voi olla mahdotonta lähteä ilman apua
Teen työtä terapeuttina, ja työni on näköalapaikka asioihin, joiden äärellä ihmiset elämässään painiskelevat. Paljon on ahdistuneisuutta, pelkoja, uupumusta ja masentuneisuutta – joille on aina jokin ihan oikea syy. Työssäni liikutaan uskomattoman monen … Lue lisää
Kun arki täyttyy niin, ettei tilaa jää itselle – 10 keinoa, joilla voit koota itsesi uudelleen
Tämä nimeltä mainitsematon erityisajanjakso on ollut minulle erityisen antoisaa ja puhuttelevaa aikaa. Olin ehtinyt kaivata pysäytystä ja jotain muutosta – elämäni kun tuntui olevan jonkun muun käsissä kuin omissani. Enkä nyt puhu … Lue lisää
Äitiyteen voi liittyä monia kipeitä asioita – Muistathan, että sinulla on lupa surra kaikkea sitä, mitä vaille olet jäänyt
Tänään teki mieleni alkaa kirjoittaa äitiydestä. Se on itselleni sekä rakas että kipeä teema. Tiedän, että äitiys on tuota monelle muullekin. Minulle äitiys oli iso haave jo teini-ikäisenä. Haaveeni toteutui: minulla on … Lue lisää
Onko aikatauluton arki herättänyt sinunkin sisäisen lapsesi? – Luovuus ja huumori kukkivat kiireettömyydessä
Ai miten hersyvää on ollut seurata sosiaalisessa mediassa sitä, miten luovuus on alkanut kukkia, kun ihmiset on pääosin pakotettu kotiin. Monta kertaa on saanut nauraa vedet silmissä hölmöjä videoita. Luovuus on kyllä … Lue lisää
Hyvä johtajuus mahdollistaa huolenpidon ja lempeyden – Minkälainen johtaja sinun sisälläsi asuu?
Poikkeusaika näytti minulle teeman, joka on mielestäni todella kiinnostava. Eikä tyhjene yhteen kirjoitukseen. Teeman nimi on johtajuus. Me kaikki olemme feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Joissain tilanteissa tarvitaan feminiinisyyttä: lujaa lempeyttä, luovuutta ja hoivaa. … Lue lisää
7 ajatusta siitä, mitä hyvää poikkeustila voi tuottaa – Pysähtyminen voi paljastaa sen, minkä arjen kiireet tavallisesti peittävät
Mitä kaikkea nouseekaan näkyviin, kun maa ikään kuin pysähtyy? Asetuin perheeni kanssa olemaan paljon kotona, tosin se on meille tavallista. Sain yhtäkkiä aikaa pohdiskella elämääni, jota en ole hetkeen ehtinyt oikein tarkkaan … Lue lisää
Oletko masentunut vai surullinen – miten nämä kaksi voi erottaa toisistaan?
”Alakulo on normaali tunne kuten kaikki muutkin tunteet, kun elämässä sattuu ja tapahtuu. Alakulo vetää mielen matalaksi ja haluaa kertoa omaa sanomaansa. Jos sitä ei pysähdy kuuntelemaan, se pitkittyy ja saattaa äityä … Lue lisää