Kirjoittaja: Laura Paloheimo

Kirjoittaja on Laura Paloheimo on kirjailija, sanataide- ja tunnetaideohjaaja.

Blogissaan Matka Kukoistukseen hän käsittelee keski-ikäisen naisen elämää, ruuhkavuosien, elämän keskivaiheen risteyskohtien tunteita, kirjoittamisen ja intuition ohjaamaa matkaa kohti omalta tuntuvaa elämää, nautintoa ja iloa, ihanaa kepeyttä.

”Jokainen ihminen on luova. Tässä vaiheessa elämää tahdon ohjata muita löytämään tiensä luovuutensa ja kukoistuksensa lähteelle.

Olen lapsesta asti ilmaissut itseäni taiteen keinoin, tanssijan ja esiintyjän ammatti oli ammattini pitkälle aikuisuuteen, sen jälkeen alkoi kirjojen kirjoittamisen aikakausi, jonka rinnalla on kuluneet kahdeksan vuotta kulkenut aina vaan voimakkaammin puhujan ja valmentajan työ. Henkisen kasvuni aikana olen opiskellut tunnetaideohjaajaksi ja energiahoitajaksi.
Minua kiehtoo tietoisuuskirjoittaminen, unien viestien tutkiminen, meditaatio, mielen, alitajunnan, ja mielikuvituksen mahdolliset maailmat, meissä jokaisessa virtaavaa ainutlaatuinen luovuus ja erilaiset tekniikat niiden tutkimiseen.

Elämässäni etenen omassa tahdissani, intuition ja unien ohjaukseen tukeutuen, teen matkaa itseeni ja itsestä ulos, ja ohjaan kanssakirjoittajia kirjoittamaan tunteitaan, elämänkokemuksiaan ja tarinoitaan auki, ja luomaan sanoillaan huomiseen johtavia askelmerkkejä.
Uskon tunteen kohtaamiseen, sen läpi elämiseen.

Työssäni elämäntarinoiden ohjaajana käytän juurevia tunnetyökaluja, maalaamista ja tunnemuistoista kirjoittamista, tunteen aitoa kohtaamista. Ammennan saduista, myyteistä, arkkityypeistä, meditaatioista, tanssista, kehollisuudesta.

Rakastan tanssia, liehuvia helmoja, korkokenkiä ja punaista huulipunaa, elämän kaunista keveyttä, aitoja kohtaamisia, kaurapuuroa, aamusivuja ja elämää itsessään! Nyt on aika nauttia!”

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image