Mitä kaikkea nouseekaan näkyviin, kun maa ikään kuin pysähtyy? Asetuin perheeni kanssa olemaan paljon kotona, tosin se on meille tavallista. Sain yhtäkkiä aikaa pohdiskella elämääni, jota en ole hetkeen ehtinyt oikein tarkkaan … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
Miten löytää epävarmuuden keskellä viisautta, malttia ja mielenrauhaa?
Ennaltatietämisen ja selkeyden tarve on meille luontaista. Haluamme tietää, hallita, kontrolloida, ennustaa todennäköisyyksiä ja minimoida riskejä. Varautua ja varmistella. Yllättävät uhat ja varmuuden puuttuminen aiheuttavat meissä hämmennystä, epävarmuutta, ahdistusta, pelkoa ja pahimmillaan … Lue lisää
Välillä luonto muistuttaa, kuinka herkkiä me olemme ja kuinka vähän mitään voi kontrolloida
Sitä niin tahtoisi olla onnellinen. Maksimoida elämänsä ja napsia siihen kaikki hyvät – kuin paratiisin omenat. Ottaa ilon, rauhan ja rakkauden. Ajatella, että kaikki paha tapahtuu jossain muualla. Jollekin muulle. Mutta sellaistahan … Lue lisää
Näin voit luoda itsellesi levollisuutta ja turvaa vaikeiden tunteiden äärellä
Me olemme ihmisinä nisäkkäitä, joilla on biologiamme puolesta helposti aktivoituva uhkajärjestelmä, joka on ollut ja on selviytymisen kannalta elintärkeä. Uhkajärjestelmä on helposti ylivirittyvä ja sen ottaessa vallan, voi elämä alkaa tuntumaan pelkojen … Lue lisää
Ota parisuhteessasi haltuun arjen helpoin seksitemppu!
Suuteleminen ei ole sama kuin pussaaminen. Usein arjessa suuteleminen katoaa ja pussaaminen tulee tilalle. Huuliemme kautta voimme kertoa antautumisestamme ja yhteydestämme kumppaniimme. Suudelmassa on voimaa, herkkyyttä, rakkautta, intohimoa, kiintymystä, rohkeutta, kiihkeyttä, halua, … Lue lisää
Mehevän kostea ja lempeän mausteinen porkkanakakku, joka on vegaaninen, gluteeniton – ilman lisättyä sokeria
Olen saanut lukemattomia reseptitoiveita koskien vegaanista porkkanakakkua. Enkä ihmettele, porkkanakakku on myös minun suosikkini. Rakastan sen mausteisuutta sekä mehevää koostumusta. Tätä reseptiä kehittelin jonkin aikaa, sillä halusin lopputuloksesta aivan erityisen mehevän. Koska … Lue lisää
Ylikilttinä sinun ei kuulu olla kaikille kaikkea – muista olla myös kiltti itsellesi
Hyvinvointivalmentaja ja kirjailija Tara Langen vieraana kolmannessa Keittiöpsykologiaa-jaksossa on tuottaja Elina Leppälä. “Osaatko sinä olla myös kiltti itsellesi? Vai oletko sinä aina se listan viimeinen”, Tara herättelee Elinaa pohtimaan kysymyksillään suhdettaan itseensä. … Lue lisää
Tunnelukot saattavat estää meitä asettamasta rajoja – Rajattomuus voi olla alitajuinen keino ostaa hyväksyntää ja rakkautta
Yksi terveen itsetuntemuksen ja kunnioituksen teema on elämää suojelevat rajat. Rajojen tehtävä on tuoda emotionaalista turvaa ja selkeyttä. Elämää suojelevat rajat eivät siis kahlitse, vaan ne itseasiassa vapauttavat tilaa luovuudelle ja vapaudelle. Rajattomuus … Lue lisää
Häpeä syntyy ehdoilla rakastamisesta – 10 lohduttavaa ajatusta sinulle, joka yrität olla oikeanlainen mutta pelkäät olevasi vääränlainen
Häpeä on monimutkainen tunne, joka voi olla monenlaisen pahoinvoinnin perussyy tai taustavaikutin. Moni meistä kokee salaa häpeää ja yrittää kaikin voimin piilottaa sen. Tässä 10 lohduttavaa ajatusta sinulle, joka yrität niin kovasti … Lue lisää
Onko sinun helpompi olla hiljaa kuin eri mieltä? – Kannattaa ottaa riski ja kertoa, mitä oikeasti ajattelet
Näkyväksi tuleminen on sitä, että ilmaisee, että tää ei hei tunnu hyvältä, en oo tästä samaa mieltä, koen näin ja tämä ei nyt käy tai toivoisin näin. Se ON riski, aina. Paradoksaalista … Lue lisää
Älä usko sisäistä pomoasi, sillä se ei näe hyviä puoliasi – Olet paljon enemmän kuin tiedätkään
Kuinka monta kertaa olet haukkunut itseäsi laiskaksi? Kuinka usein olet epäillyt itseäsi ja onnistumistasi jonkin uuden asian edessä? Kuinka usein olet tuntenut ahdistusta, syyllisyyttä tai huonommuutta, koska et koe olevasi tarpeeksi hyvä. … Lue lisää
”Joskus se, ettet saa mitä haluat, on paras onnenpotku.” – 5 Dalai Lama -voimakuvaa
Tässä sinulle 5 elämänviisautta Dalai Lamalta ❤️ Lisää voimakuvia löydät Instagramista @hidasta.