Joku on joskus sanonut, että vanhempien on lopulta tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomiksi lapsilleen. Lauseessa on iso viisaus, vaikka samalla toki ajatus tuntuu vaikealta. Ajattelija on käsitellyt nähdäkseni sitä, että emme omista lapsiamme, … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
Kun erityisherkkyys tuntuu kaikelta muulta kuin voimavaralta – 5 muistutusta hankaliin hetkiin
Myönnetään — vaikka koen herkkyyteni olevan yksi tärkeimmistä puolistani, aina se ei todellakaan tunnu siltä. Olen vuosien varrella tehnyt matkaa itseeni tutustuen kaikkiin puoliini, harjoitellut palautumista ja oppinut tunnistamaan, milloin tunnen jonkun … Lue lisää
Miten elää yhdessä narsistisen kumppanin kanssa? – Näin suojaat itseäsi ja huolehdit hyvinvoinnistasi
Narsisti tarvitsee jatkuvaa ihailua ja ylistystä, joka on kumppanille vaativa ja loputon projekti. Väsymättömänä kannustusautomaattina oleminen on jatkuva ylityö, josta maksetaan todella huonosti. Ellei kuitenkaan ota ylitöitä vastaan on suhde alkujaan tuhoon … Lue lisää
Mustasukkaisuuden tunne on täysin yleisinhimillinen tunne – Mistä kaikesta siinä on kyse?
”Se tuntuu kuin puukko sydämessä. Se saa ajatukset kiertämään kehää, se saa tarkkailemaan, se saa tuntemaan itsensä pieneksi ja huonommaksi. Se hävettää.” Mustasukkaisuus on useimmille haastava tunne. Siihen voi liittyä piilottamista, häpeää, … Lue lisää
Suurin virhe elämässä on jättää asioita tekemättä virheiden pelosta
Jokainen haluaa olla hyvä asioissa, jotka ovat itselle tärkeitä, mutta mitä tärkeämpiä nuo asiat ovat meille, sen enemmän pelkäämme tehdä niissä virheitä. ”Miksi jättää mitään sellaista tekemättä, mikä rikastuttaa elämää?” On helpompi … Lue lisää
Pieni inhimillinen teko voi merkitä toiselle ihmiselle suunnattoman paljon
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin. Kirjoittaja: opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli Muistan sen tilanteen elävästi. Se saa yhä, … Lue lisää
Pelko voi näkyä lapsessa potkunyrkkeilynä ja aikuisessa paahtamisena tai piiloutumisena – silloin tarvitaan aina turvaa
Pelko syntyy aivojen vanhimmassa osassa: se on siis evolutiivisesti huolehtinut siitä, että ihmiset yhä pötkyttelevät täällä, eivätkä tallautuneet mammuttien jalkoihin ja joutuneet tiikereiden suihin. Kun pelko herää, syntyy hermostollinen jännitys- tai hyytymistila: … Lue lisää
Loppuun saattamisen voima tekee elämästä onnellisempaa
Harry Potter -kirjoissa pimeyden lordi Voldemort yrittää tehdä itsensä kuolemattomaksi sijoittamalla palasia sielustaan erilaisiin esineisiin. Häntä ei voi tappaa, sillä hänestä on aina paikalla vain palanen. Jäljelle jää sieluton kuori. Kuolemattomuuden hinta … Lue lisää
Kun kuolema muuttui käsinkosketeltavaksi, elämäni tärkeimmät asiat kirkastuivat
Tapahtui erään kerran kuluvana vuonna. Elin tukka putkella, kuin viimeistä päivää. Perjantai-iltapäivä, työviikon jämät, lasten haut ja viennit, to-do-listan siivous, edessä siintävä viikonloppu. Kaiken hälinän keskellä vilkaisin seinällä olevaa kelloa. Näin sen … Lue lisää
Sellainen olo, että kaikki on ihan jees mutta jotain puuttuu, kertoo sivuun sudituista tunteista
Tyhjyyden fiilis tai tunne, että jotain puuttuu, on usein sitä, että jollain lailla sudimme tunteitamme sivuun. Monella se on (ymmärrettävästi) jatkunut koko laiffin: jos omiin tunteisiin ei ole saanut rakentavaa peilausta, oppii … Lue lisää
Näitä merkkejä kannattaa etsiä, jos toivot turvallista parisuhdetta
Olen kirjoittanut useamman postauksen mm. Traumakiintymyksestä ja siihen liittyvistä varoitusmerkeistä. Sain useamman toiveen kirjoittaa siitä, että mitkä ovat sitten ns. ”Green flags” – eli hyvää ja turvallista suhdetta ennustavat merkit uuteen ihmiseen … Lue lisää
Pahoititko taas mielesi somessa? – Näin käytät sosiaalista mediaa voimauttavasti ja vastuullisesti
Kaikki se mille annamme huomiomme vaikuttaa meihin. Siksi on oleellista miettiä mitä se on. Some ei siis ole jotain, joka vain ”tapahtuu meille”, vaan tekemällä tietoisia valintoja voimme vaikuttaa hyvin paljon siihen … Lue lisää