Olen Saija Soininen, 40 ja risat ikäinen hoitoalalla työskentelevä nainen. Haluan kertoa, miten olen saanut rohkeutta unelmien tavoitteluun ja vastoinkäymisistä selviämiseen. Kirjoittaminen on lähellä sydäntäni. Olen ollut unelmapelkoinen. Ei, se ei tarkoita … Lue lisää
Aihe: Hyvinvointi
Luontaislääkintä, ravitsemushoito ja muut täydentävät hoitomuodot. Ravitsemus, lepo, liikkuminen, tasapainoinen elämä.
Kohtaamattomat tunteet jäävät kehoon – 5 merkkiä siitä, että kannat menneisyyden tukahdutettuja tunteita yhä mukanasi
Toisinaan elämässä tulee eteen niin isoja ja järisyttäviä asioita, ettei kaikkea siihen liittyvää tunnemyräkkää pysty kerralla käsittelemään. Silloin energia menee ensisijaisesti arjessa selviytymiseen ja toimintakyvyn ylläpitoon. Omien tunteiden aika tulee sitten, kun … Lue lisää
Olen ollut mestari turruttamaan tunteitani – Vaikea tunne on lopulta kuin vieras, jonka voi päästää kylään ja sitten lähtemään
Eilen illalla tunsin surua, ja se asettui puristamaan sydäntilaa. Kosketin rintakehääni antaen sille tilaa. Tunsin häpeää, se käänsi olkapääni eteen vieden kohti piiloa. Kosketin hartioitani antaen sille tilaa. Tunsin vihaa, turhautumista. Kaverukset … Lue lisää
Ihminen tarvitsee toista ihmistä – Kaipaan maailmaa, jossa olisi rajattomat mahdollisuudet kohtaamiseen
las Kuvittelin, että ihmiskontaktien vähyys ei vaikuta minuun. Pidin itseäni itsenäisenä ja ihanasti erakoituneena. Mutta olin väärässä. Tapasin kaksi vuotta sitten miehen, joka toi elämääni pyyteetöntä rakkautta, vähän epäjärjestystäkin, ajatuksen sitoutumisesta ja … Lue lisää
Sinä kiltti ja empaattinen, muistatko pitää itsestäsi yhtä hyvää huolta kuin toisista?
Jaoin tämän kirjoituksen Instagramissa ja se tuntui kolahtavan moneen ihmiseen. Toivon, että tästä on myös sinulle lohtua tai tsemppiä. Itsestä välittäminen ja huolenpito on sellainen juttu, mitä monelle kiltille ei ole … Lue lisää
Uupumuksesta toipumisen ei tarvitse olla pelkkää selviytymistä – Näin voit suhtautua omaan toipumismatkaan sallivammin
Uupumus tuntuu olevan yksi tämän päivän kansansairauksista, vaikka sitä ei välttämättä sairaudeksi aina määritelläkään. Silti se koskettaa monia – jos ei itseä, niin varmaan jotakuta omassa lähipiirissä. Itsekin uupumusjaksoja elämässä kokeneena tiedostan … Lue lisää
Jos haluat olla viisas, älä yritä olla täydellinen
Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä WSOY:n kanssa. Kirjoittaja: Hanna Brotherus Tekstin kursivoidut kohdat ovat lainauksia Hanna Brotheruksen romaanista Ainoa kotini (WSOY, 2021) Hanna Brotherus on koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija, jonka esikoisromaani Ainoa kotini on … Lue lisää
Miten löydät tien huonosta itsetunnosta itsevarmuuteen ja nautintoon?
Oli aamu kun teatteriarvostelut tulivat. Oltiin ehkä valvottu ja juhlittu ensi- iltaa aamuyöhön saakka, lehden tuloon saakka. Jos arvostelu oli huono, siinä vähän aikaa uhottiin, haukuttiin kriitikkoa ja lopulta päätettiin jatkaa sinnikkäästi … Lue lisää
Pilaako random-ajatus seksin? – 5 vinkkiä, joiden avulla mietit vähemmän ja nautit enemmän
Random-ajatus saattaa hämmentää Esille nouseva random-ajatus voi koskea ihan mitä vaan: Työasiaa, jotain mitä piti muistaa, jotain mitä halusit sanoa kumppanillesi päiväsi tapahtumista tai sitä jätitkö ikkunan auki… Ei todellakaan tunnu mukavalta, … Lue lisää
Hanna Brotherus: ”Tärkeintä on olla itselleen rehellinen – Vasta sitten voi olla totta muille”
Kaiken takana on ihminen -juttusarja Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija Hanna Brotherus kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen. Hannan esikoisromaani Ainoa kotini … Lue lisää
Se ensimmäinen harmaa: tervetuloa kriiseistä parhain! – Elämä vain paranee vuosi vuodelta
Se hetki, kun tajuaa vanhenevansa. Lopun alku vai alun loppu? Olin hieman alle 30-vuotias, juuri palannut maailmanympärimatkaltani takaisin Suomeen. Istun kampaajantuolissa rentoutuneena, tuntien itseni hehkuvaksi ja ikinuoreksi, terveeksi ja elinvoimaiseksi. Ei paljoa … Lue lisää
Paniikkikohtaus – mitä hittoa tapahtuu ja miten selviän tästä?
Haluan jakaa tarinan muutaman vuoden takaa Avioerosta oli kulunut noin 1,5 vuotta ja pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että uusi elämä alkoi asettua uomiinsa. Putkiremonttipakolaisuuskin väliaikaiskämpässä näyttäytyi suurimmaksi osaksi hyvällä tatsilla toteutetulta boheemilta … Lue lisää