Leppäkerttu muistuttaa minua sinusta, joka lähdit

Sydämeni hypähtää aina kun leppäkerttu ilmestyy näkökenttääni.

Jotain minussa pysähtyy, ja tunnen oloni yllätetyksi.

Hetken aikaa koen oloni itsetietoiseksi, toisinaan myös hieman noloksi.

Sen jälkeen suoristan ryhtini ja jatkan olemista.

 

Miksi näin tapahtuu?

Kerron pienen tarinan.

 

Minulla oli 10 vuotta sitten kaveri nimeltä Toni, sarjakuvapiirtäjä ja kahden lapsen isä. Hän oli nuivan huumorin ihminen, aina valmiina heittämään suu vinossa hymyssä kommentteja. Toni oli lahjakas, mutta aika rikkinäinen.

Häntä vaivasivat samanlaiset asiat kuin monia meistä: lapsuuden huonot kokemukset, oman paikan löytäminen porukasta sellaisena kuin on. Hän ei löytänyt keinoja päästä ongelmistaan eteenpäin ja päätti jättää tämän maailman omalla päätöksellään.

Emme olleet läheisiä, mutta näimme säännöllisesti ja yövyinkin hänen perheensä luona monta kertaa.

Pari päivää Tonin lähdön jälkeen kävelin ulkona ja heitin ilmaan kysymyksen: ”Missä Toni on?”

Minulle näytettiin valopatsas, joka yhdisti kauniin kelta-valkoisena maan ja taivaan. Patsaan keskellä kulki pieni valon keskittymä, olento, yksilö – erottamaton osa tuota valtaisaa valoa.

Hetken kuluttua valopallo siirtyi hitaasti patsaan turvallisessa huomassa maasta korkeuksiin, ja valopatsas katosi. Toni oli poissa, ja hän oli turvassa. Tunsin helpotusta, sillä näkemäni kuva oli ollut niin kaunis.

Toni piirsi höpsöä sarjakuvaa Leppiz -leppäkertusta, joka on oikea casanova. En koskaan pitänyt siitä. Toni oli puolestaan ainoa kaverini, joka ei pitänyt musiikistani. Jotkut ihmiset ovat kavereita, vaikka he eivät ymmärtäisikään toisen ilmaisua, vaatetusta, mielipiteitä tai harrastuksia. Sitä vain kohauttaa olkiaan ja keskustelee niistä asioista, joista yhteisiä jutun aiheita löytyy.

Leppäkerttu, josta en koskaan pitänyt, muistuttaa nyt minua Tonista. Voisin itse asiassa sanoa, että se kuulostaa hyvin tyypilliseltä Tonin tempaukselta: lähettää kaverilleen muistutus itsestään juuri siinä muodossa, joka toista ärsytti alun perinkin.

Muistutus tulee joka tapauksessa perille. Joka kerta, kun näen leppäkertun, miellän Tonin muistuttavan minua sarkastiseen, silmiä pyöräyttelevään tyyliinsä: ”Hei, sähän olet siellä maapallolla ja elossa. Jos asiat ei miellytä, pistä tuulemaan.”

Siksi suoristan ryhtini joka kerta leppäkertun nähtyäni. Ja täytyn kiitollisuudella elämän lahjasta.

 

Toni Tirrin (1980-2014) muistolle


Mitran ihana, syvällinen teos Sisäisen rauhan käsikirja sisältää lisää tarinoita henkisyydestä. Tilaa omasi Hidasta elämää -puodista – klikkaa tästä!

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image