Syyskuussa 2013 olin tehnyt aivan liian monta ympäripyöreää työpäivää. Tein töitä kotoa käsin enkä ollut moneen päivään poistunut edes asunnostamme. Olin tuijottanut tietokoneen kelmeää näyttöä aamusta iltaan.
Typerää, tiedän. Työteho alkaa laskea kuin lehmän häntä kun mielelle ei anna aikaa palautua. Mutta kun en ollut saanut mielestäni tarpeeksi aikaan, niin tuttuun tapaan piiskasin itseni suorittamaan vielä vähän lisää. Sisulla siitä selviää, sanoi suomalainen.
Taannoin käynnistäessäni autoani, mittaristoon syttyi keltainen varoitusvalo. Moottori tuntui käyvän oudon epätasaisesti, joten sammutin sen nopeasti. Ohjekirjan mukaan pakokaasuarvot olivat heikentyneet ja auto tulisi viedä huoltoon.
Työnsin auton takaisin pihaan ja huolissani ”kilautin kaverille”, tutulle automekaanikolle. Selvitin ammattitaitoisen korjaamon osoitteen ja hinautin auton sinne. En halunnut ottaa riskiä, että vaurioitan autoa ajamalla sen pajalle.
Mitä sitten tein kun mieleni mittaristossa vilkkui joulukuusena punaisia ja keltaisia varoitusvaloja? En mitään. Jatkoin niistä välittämättä.
On hämmästyttävää miten herkästi reagoin riskitekijään autoni moottorissa, mutta oman hyvinvointini piiputusta en ollut valmis ottamaan todesta.
Sitä saa mitä tilaa. Yht’äkkiä joku elimistössäni leikkasi kiinni, enkä saanutkaan enää unta. Meni köysi potkuriin. Öisin väsytti, vaan ei nukuttanut. Kärsin kolme kuukautta pahasta unettomuudesta. Joinain öinä nukuin vain tunnin ja toisina öinä muutaman. Nyt soimasin itseäni sitten siitä, että en ollut levännyt tarpeeksi ajoissa…
Ylikierroksilla käyvä mieleni oli ollut jo pitkään stressaantunut ja hermostunut, mutta olin oppinut sietämään sellaisia tunteita vuosikausien harjoittelulla. Olin perinteisesti vaatinut itseltäni paljon ja odottanut myös paljon tuloksia.
Koulumaailma oli opettanut minut tarkaksi ja mallikelpoiseksi suorittajaksi. Peruskoulun ja lukion paras päästötodistus. Armeijan saapumiserän priimus ja RUK:sta valmistuminen erityismaininnalla. Valmistuminen diplomi-insinööriksi erityismaininnalla.
Eikä tahti yhtään hidastunut, kun ryhdyin yrittäjäksi vajaat seitsemän vuotta sitten. Päinvastoin. Identiteettini alkoi kietoutua yhä enemmän päivittäisiin tekemisiini. Olin ylpeä siitä, että olin uskaltanut hypätä hyvästä työpaikasta yrittäjäksi kahden ystäväni kanssa, toteuttamaan isoa unelmaa.
Tunteet kertovat paljon tarpeistamme jos vain pysähdymme kuuntelemaan. Ne ovat kuitenkin luonteeltaan usein hienovaraisia, tavanomaisia vihjeitä, jotka meidät on opetettu sivuuttamaan. Unettomuus sen sijaan oli minulle kuin isku vasten kasvoja, kehotus pysähtyä ja selvittää asioita pääni kanssa.
Huomasin, että olin kasannut itselleni vuosien aikana valtavan stressikuorman omilla perfektionistisilla ajatusmalleillani. Halusin kokea itseni arvokkaaksi saamalla paljon aikaan. Paradoksaalista kyllä, juuri ne mallit, joilla koitin pakottaa itseni tuottavaksi, olivatkin pahimpia esteitä sisältäni kumpuavalle luontaiselle tuottavuudelle ja aidolle tekemisen ilolle.
Olin alkanut myös vältellä uusien haastavien asioiden aloittamista ja loppuun saattamista, koska en halunnut epäonnistua. Huono homma yrittäjälle, sillä yrittäminen jos mikä on riskien ottamista. En tietenkään ollut aiemmin ymmärtänyt, että vitkasteluni johtui perfektionistisista ajatusmalleista.
Epäonnistumiset ovat kuitenkin välttämättömiä välivaiheita matkalla onnistumiseen. Joskus sitä onnistuu ja joskus ei. Tekemällä saa kuitenkin aina tuloksia, joista voi oppia. Ylianalysoimalla ja liialla varmistelulla ideat jäävät iäksi toteuttamatta tai syntyvät kuolleena.
Pelastuksekseni ei riittänyt, että olin opiskellut vuosia NLP:ta, lukenut satoja itsensäkehittämiskirjoja ja valmentanut muita menestymään. Olin keskittynyt haalimaan aina vain lisää työkaluja, joiden avulla voisin nostaa tasoani. Nyt oli kuitenkin aika korjata perusta, jolle mieleni maja oli rakennettu. Valita oikeat työkalut sisätöihin ja todella käyttää niitä.
Ongelmieni ytimenä olivat perfektionistiset ajatusmallit, jotka nojasivat vaatimuksiin, rajoituksiin, odotuksiin, syytöksiin, vertailuun ja häpeään. Onnistumisen pakko, epärealistiset vaatimukset itseä kohtaan ja riittämättömyyden kokeminen kun rima olikin liian korkealla, liiallinen pikkutarkkuus ja ehdottomuus tietyissä asioissa.
Kun aloin hahmottaa mieleni maisemaa paremmin, niin pystyin alkaa muuttamaan sitä armollisemmaksi. Luin aiheeseen liittyviä kirjoja, kävin valmennettavana ja selkeytin ajatuksiani paperille. Tein muutokseen tarvittavaa työtä.
Ymmärsin, että koemme tunteina ajattelumme elämästä, emme itse elämää. Stressaavat ajatusmallit luovat stressaavan elämän. Omalla kohdallani normaalit stressinhallintakeinotkaan eivät tuntuneet auttavan pitkävaikutteisesti, ennen stressiä aiheuttaneiden perfektionististen ajatusmallien purkamista.
Itsetutkiskelu tuotti tulosta ja palaset päässäni alkoivat loksahdella kohdalleen. Vain puoli vuotta unettomuuden jälkeen olin jo innostunut tekemään haastavan, usean kuukauden mittaisen työprojektin hymyssä suin ja uudella asenteella. Tein sen tehokkaammin kuin koskaan!
Työssäni nettiliiketoimintavalmentajana aloin havaita myös asiakkaitteni toiminnasta, että täydellisen suorituksen tavoittelu on varma tapa lamaantua. Mitä enemmän aloin nähdä perfektionististen ajatusmallien rajoittavan myös ympärilläni olevien ihmisten elämää, sitä suuremmaksi haluni auttaa kasvoi. Päätin, että jos voisin auttaa muita oivaltamillani asioilla, tekisin sen.
Ensimmäinen tilaisuus auttamiseen tarjoutui kun sain puhujakutsun marraskuun 2014 Täysii-seminaariin. Sain kertoa Tampere-talossa puolelle tuhannelle henkilölle muutosprosessissani oppimistani asioista. Uudet vähemmän perfektionistiset ajatusmallit auttoivat minua, jotta uskalsin jakaa itsestäni julkisesti jotain näin henkilökohtaista. Kyllä se silti vähän jännitti.
Seminaarin lopuksi ihmiset jonottivat luokseni ja lähettivät sähköpostia, kertoakseen omista taisteluistaan perfektionismin kanssa. Huomasin, että en ollut todellakaan yksin. Suomalainen kulttuuri on erittäin perfektionistinen kaikkine sääntelyineen ja suomalaiset ovat perfektionistista kansaa.
Perfektionistiset ajatusmallit aiheuttavat stressiä, huolta, levottomuutta, ärtyneisyyttä, vihaisuutta, jännittyneisyyttä, ahdistusta ja jopa masennusta.
Hyvä uutinen on, että perfektionismi on enimmäkseen oppimisen, ohjelmoinnin ja ehdollistumisen tulosta. Jos olet oppinut tavan, niin voit oppia myös uuden, paremman tavan. Ajatuksesi voivat muuttua ja niin voit sinäkin.
Muista, olet paljon enemmän kuin saavutuksesi ja menestymisesi! Olet uniikki. Ja ihana, kun jaksoit lukea tänne asti. Kiitos.
