Joskus saatamme niellä tunteemme niin pitkään, että kun viimein ilmaisemme rajamme, se tapahtuu varsin kiukkuisesti. Toisessa ääripäässä on anteeksi pyytävä ja yliselittelevä tapa yrittää asettaa rajat. Kumpikaan ei oikein toimi. Rajat on … Lue lisää
Avainsana: rajojen asettaminen
Miten asetan rajani loukkaamatta toista? – Tässä muutama helpottava ajatus
”Kuinka asetan rajat tuntematta siitä syyllisyyttä? Yritän tehdä sen kunnioittavasti, mutta olen aina huolissani siitä, että loukkaan toista. Siksi vältän usein rajan asettamista ja petyn itseeni.” Näin kertoi eräs tuttavani, kun juttelimme … Lue lisää
Liian kiltti ja miellyttämisenhaluinen päätyy herkästi toisten kynnysmatoksi – rajojen asettaminen on itsensä kunnioittamista
Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut voimakas tarve miellyttää. Esimerkiksi lapsena teeskentelin jouluaattona, etten tunnistanut joulupukiksi tekeytynyttä naapuria, jottei vanhemmilleni tulisi paha mieli. Vastaavia, näin jälkikäteen hieman huvittaviltakin vaikuttavia tilanteita, tulee … Lue lisää
Opettele sanomaan ei – Jos haluat levittää hyvää ympärillesi, sinun täytyy ensin uskaltaa pitää huolta itsestäsi
Hei! Minä olen Ilari ja olen patologinen miellyttäjä. Olen käyttänyt elämästäni paljon aikaa miettimällä, mitä muut minusta ajattelevat. Miettimällä, mitä tekemiseni ja sanomiseni aiheuttavat tai eivät aiheuta muissa ihmisissä. Ein sanominen on … Lue lisää
Myönnytkö silloinkin, kun oikeasti haluaisit sanoa ei? – Näin opit asettamaan rajoja ilman huonoa omaatuntoa
Terveet rajat ovat tärkeät hyvinvoinnin kannalta. Todella monelle rajojen vetäminen on kuitenkin vaikeaa. Lapsuuden kokemukset ovat saattaneet tehdä meistä rajattomia. Vanhempamme eivät ole välttämättä osanneet kunnioittaa omia, toistensa ja lastensa rajoja. Emme … Lue lisää
Onko vika minussa, jos en kestä?
Voimakkaat traumaattiset kokemukset voivat rikkoa ihmisen psyyken, sen tietää jokainen. Aina ei muisteta, että sisin voi särkyä myös paljon pienemmästä. Joskus kipein pisto tulee ohuesta piikistä, joka ei ulospäin edes näy. Joskus vahvakin soturi kaatuu … Lue lisää