Avainsana: Keskiviikkokolumni

Tarinankertojat

Bruce Oreckilla on visio henkisestä kumouksesta Suomessa. Bruce on kehoaan rakentanut toisen polven amerikkalainen menestyjä, josta tuli markkinointitaitojensa ansiosta presidentintekijä USA:han ja suurlähettiläs Suomeen. Suomen vuosiensa aikana hän on oivaltanut piilevän potentiaalimme, jolle itse olemme … Lue lisää

Näitä polkuja tallataan

Kyllä sitten on ”kiinnostavaa” seurata tätä tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä vellovaa keskustelua ja ihmisten eroamisia, milloin mistäkin organisaatiosta ja mistä syystä. Ja kuka esittää viisaimmat perustelunsa osoittaakseen olevansa oikeammassa kuin joku toinen. Tuomiopuheiden … Lue lisää

Täydellinen?

Kello oli lähellä puolta yötä. Sain nostettua itseni ylös sohvalta, jossa olin turhan intensiivisesti istunut PC:n seurana. Keho kyseli iltapalan perään. Päätin  olla sille myötämielinen ja tein pari voileipää. Sattuivat mukavasti onnistumaan … Lue lisää

Isä meidän

Yksitoista vuotta sitten sain YT- neuvotteluissa vapautuksen silloisista työtehtävistäni. Edessä oli CV:n päivitys, jolla vakuuttaisin tulevan työnantajan  taidoistani. Edellisestä työnhausta oli kulunut jonkin aikaa, joten kuvaus oli syytä kirjoittaa puhtaalta pöydältä. Istuin työpöydän … Lue lisää

Ketunlenkkien kautta kotiin

Olen vuosien varrella joskus miettinyt vanhaa elämääni kotikonnuilla, siellä mistä lähdin parikymppisenä ”maailmalle”. Olo on ollut kummallinen: en ole muistanut vanhasta juuri mitään, ihan kuin olisin muistellut jonkun toisen ihmisen elämää. Olen … Lue lisää

Rakkaudessa kylvetetty

Jos kysyt minulta ”miten elämä on kohdellut”, vastaan: ”lämpimällä upeudella”. Se on ravinnut, rohkaissut ja tarjonnut miltei päivittäin mieliinpainuvia kokemuksia. Elämässäni soi ilo, myötätunto ja lämpimät yhteydet toisiin ihmisiin. Minulla on kaikkea, … Lue lisää

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image