Seuraava tarina on koskettava kuvaus siitä, kuinka opin mitä todellinen ystävyys ja empatia ovat:
“Kun itse on egon ja oman edun vallassa, silloin olettaa helposti, että kaikki muutkin ovat. Sain tästä herättävän opetuksen muutamia vuosia sitten, kun asuin Lontoossa. Pukeutuminen ja tyyli oli silloin minulle hyvin tärkeää.
Halusin olla arvoiltani vankka ihminen, mutta käytin välillä aivan liikaa aikaa kirpputorien ja alennusmyyntien koluamiseen, jotta löytäisin jotakin uutta ja särmää vaatetta.
Minulla oli todella hyvä kengät, joita tarvitsinkin, sillä kävelin paljon. Kauppoihin ilmestyi juuri niihin aikoihin uudenlaisia lenkkareita, joissa isovarvas jäi omaan lokeroonsa. Halusin välttämättä itselleni sellaiset lenkkarit, vaikken oikeastaan tarvinnutkaan niitä. Ostin ne silti, ja kävelin ne jalassani innostuneena pitkin Lontoon katuja.
Eräällä kävelylläni törmäsin erikoiseen hahmoon: Millieen, hyväsydämiseen kodittomaan vanhempaan naiseen, joka keskusteli kanssani innokkaasti ja hieman hermostuneesti, harvat hampaat vilkkuen. Hänellä oli pelkät varvassandaalit jalassaan, ja hän kertoi minulle hyvin vilpittömästi ja mitään vaatimatta, että öisin hänellä oli hyvin kylmä jaloistaan.
Katselin uusien lenkkareideni kärkiä hänen kertoessaan asiasta.
Seuraavana päivänä pakkasin lenkkarit paperikassiin ja laitoin sinne myös monia kauniita, mutta minulle turhia vaatekappaleita. Lähdin kadulle kävelemään ja etsimään Millieta. Kun löysin hänet, ojensin vaatekassin hänelle hieman ujostellen. Olin miettinyt etukäteen innoissani, miten Millie ilahtuisi saadessaan uudet kengät ja vielä kassillisen uusia vaatteitakin.
Ensimmäinen asia, jonka hän sanoi kassiin kurkistaessaan, oli kuitenkin:
“Ystäväni tulee ilahtumaan niin paljon, kun jaan nämä hänen kanssaan.”
Kurkkuani kuristi, kun tajusin, miten itsekäs oma ajatusmaailmani oli, vaikka olin tehnyt vapaaehtoistöitä ja koettanut elää egoani laajemmin jo vuosia. Minulle ei tullut mieleenkään, että tämä ihminen, joka ei omistanut juuri mitään, antaisi aikailematta toisille omastaan.
Millie veti vain pari kertaa käytetyt kengät aikailematta jalkaansa ja laittoi niiden alle kenkien mukana tulleet erikoissukat, joissa isovarpaalle oli oma lokeronsa. Koditon, hampaaton vanha nainen uusimmissa trendilenkkareissa oli koskettava ja humoristinen näky.
Se oli hieno opetus tyyliin samastuneelle egolleni. Sain myös oivan muistutuksen todellisesta ystävyydestä ja epäitsekkyydestä.”
Ystävyys on upea mahdollisuus!
Kirjoitus on lainaus Mitra Vasaran kirjasta Sisäisen rauhan käsikirja (Basam Books 2020).
Löydät lisää ihania tarinoita Mitran upeasta kirjasta Sisäisen rauhan käsikirja. Tilaa omasi tästä.
