Tuoksu aktivoi muistoja – voit myös päättää millaisia

Artikkeli on tuotettu mainosyhteistyössä PUR-hyvinvointikaupan kanssa.

PUR_BLOGI

Joku pölähtää ohi aurinkorasvatuoksuineen ja mieleen palautuu lapsuuden aurinkoinen päivä, tuon tunteen voi tuntea koko kehossa. Mummon vanha villapaita kantaa mukanaan turvallisuuden tunnetta ja muistikuvaa lämpimästä leivinuunista sateisena syyspäivänä. Tuoksut ovat meille vahvoja ankkureita joihinkin tiettyihin hetkiin – miellyttäviin ja epämiellyttäviin.

Siksipä tuoksuja voi myös hyödyntää omien hyvien tunnetilojen luomiseen. Esimerkiksi stressistä kärsivä voi ankkuroida tuoksujen avulla rauhan ja levollisuuden tunteita – aina kun tuoksu pölähtää aistikentään, palautuu rento fiilis automaattisesti. Aivojen limbinen järjestelmä ottaa vastaan suoraan hajuaisti-impulsseja ja yhdistelee erilaisia muistissa olevia fyysisiä tiloja ja tunteita. Limbinen järjestelmä säätelee automaattisesti sykettä, verenpainetta, hengitystä ja stressiä.

Aivojen toimintaa voi siis hyödyntää esimerkiksi meditaatiossa ja joogassa: Kun toistuvasti käyttää samaa tuoksua tilanteissa, jossa on rauhallinen ja levollinen olo, limbinen järjestelmä tallentaa ja yhdistää levollisuuden ja tuoksun toisiinsa. Kun ankkuri on riittävän vahva, pelkkä tuoksu saa sykkeen ja verenpaineen laskemaan, stressitasot alas ja hyvän olon tunteen palaamaan.

Jos käyttää tuoksuna eteerisiä öljyjä, voi saada tuplavaikutuksen, kun haju ”menee aivoihin” muutamassa sekunnissa ja öljyt imeytyvät hiljalleen iholta verenkiertoon. Eteeriset öljyt ovat tuoksuja suoraan luonnosta ja niillä on imeytyessään erilaisia vaikutuksia kehoon. Esimerkiksi monelle teenä tuttu kamomilla rauhoittaa kehoa ja mieltä, appelsiini vähentää hermostuneisuutta ja jasmiini kohottaa mielialaa ja rentouttaa. Santelipuu vähentää pelkoja (stressihän on aina pelkoreaktio) ja lisää luovuutta, ja pihka tasapainottaa.

Usein kehon reaktiot jätetään sattuman varaan, ja varsinkin stressissä reaktiot tuntuvat ikävältä. Kun kääntää kehon reaktiokyvyn hyödyksi, keho alkaa toimia yhteistyössä – palvellen hyvää oloa.


 

Scentered tuoksupuikkoPUR-hyvinvointikaupan maahantuomat Scentered – aromaterapeuttiset tuoksupuikot on suunniteltu tiettyihin mielentiloihin sopiviksi: esimerkiksi Stress Less -tuoksussa on hyödynnetty kehoa rauhoittavia aromaattisia öljyjä. Täysin luonnolliset tuoksut ovat suunnitelleet Britannian lahjakkaimmat parfymistit, ja niiden levityshetki on samalla hyvän olon hetken ankkurointi:

  • Pysähdy, etsi pulssi & levitä siihen valitsemaasi Scentered-tuoksua.
  • Hengitä syvään tuoksua.
  • Valjasta uusi mielentilasi.

Lue lisää viidestä eri tuoksusta PUR-hyvinvointikaupan sivuilta.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image