Värittäminen mielletään lasten harrastukseksi, mutta tutkimusten mukaan värittäminen edistää myös aikuisten hyvinvointia – erityisesti sen stressiä vähentävän vaikutuksen vuoksi. Trendi on levinnyt erityisesti Euroopassa, Ranskassa ja Britanniassa, sekä Pohjois-Amerikassa. Millä tavalla värittäminen … Lue lisää
Kuukausi: marraskuu 2014
Nämä 5 asiaa kannattaa opetella, jos haluaa menestyä
Ulkopuolelta katsottuna voi vaikuttaa siltä, että elämässään menestyvät ihmiset saavat tai ovat saaneet kaiken hyvän helposti. Usein tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole mitään oman elämänsä hannuhanhia, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa ja jotka … Lue lisää
Stressin pikapurkua aivojumpalla
On aika mennä vessaan ja tehdä VIRE. Laadukkaan ruuan, riittävän unen ja liikunnan lisäksi vannon aivojumpan nimeen. En tarkoita tässä sudokujen tai ristikoiden tekemistä vaan tiettyjä liikkeitä, joita tekemällä aivoni toimivat paremmin … Lue lisää
Ketunlenkkien kautta kotiin
Olen vuosien varrella joskus miettinyt vanhaa elämääni kotikonnuilla, siellä mistä lähdin parikymppisenä ”maailmalle”. Olo on ollut kummallinen: en ole muistanut vanhasta juuri mitään, ihan kuin olisin muistellut jonkun toisen ihmisen elämää. Olen … Lue lisää
4 syytä, miksi emme huomaa stressiä
Kirjoittaja Kristian Ekström on tietokirjailija, luennoitsija, hyvinvointivalmentaja, yrittäjä ja kiropraktikko. Ekströmin intohimona on ihmisten innostaminen terveyttä ja elämänlaatua parantaviin elämäntapamuutoksiin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Teksti on aiemmin julkaistu kirjoittajan omilla nettisivuilla kristianekström.com Olen usein … Lue lisää
Elämän äärellä: Kärsimyksestä valoon
Moni meistä kamppailee erilaisten pulmien, toiset isompien ja toiset pienempien, kanssa. Joku on menettänyt läheisensä, joku on tehnyt konkurssin, joku on eronnut, sairastunut, saanut potkut. Joku suree lähimpänsä puolesta. Jokaisella meistä on … Lue lisää
10 + 10 tärkeää asiaa – Armi Ratian ikivanha ja inhimillinen muistilista
Marimekon entinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila jakoi Twitterissä Armi Ratian ikivanhan liikkeenjohdon muistilistan, joka toimii osin hyvänä muistilistana muussakin elämässä. Liikkeenjohdon muistilista Armi Ratian mukaan: ON HYVÄ MUISTAA: ihminen idea sisäinen majakka ”syy” pitää … Lue lisää
Sannan kynästä: Ego vouhkaa ja sielu hykertelee
Pari vuotta sitten menetin kaikki sanani. Oli turhauttavaa yrittää kirjoittaa tai puhua mistään, kun tuntui, että jokainen sana on niin rajallinen. Jokainen sana nimittäin kantaa ison määrän uskomuksia ja ennakkokäsityksiä sekä sanojen … Lue lisää
12 keinoa toipua henkisestä kivusta – Käytä haavojasi vahvuutenasi
1. Kunnioita kaikkea, mitä kohtaat. Antaudu sille. Hyväksy se, minkä joudut käymään läpi. ”Kaikki mitä vastustat heikentää sinua. Kaikki mitä kannatat voimaannuttaa sinua” — Wayne Dyer 2. Anna itsellesi aikaa. Aikaa levätä. … Lue lisää
Keltaisessa talossa: Tyyntä syysmyrskyn jälkeen
Viime postauksessa jo kerroin hieman Keltaista taloa ravistelleesta syysmyrskystä. Nyt on myrsky laantunut ja rauha laskeutunut taloon. Tekijöiltä on lupa saatu, että tulokset voi julkaista. Muutos oli suuri, mutta kannatti! Nyt kun olemme eläneet … Lue lisää
Hidastaminen rakastelun äärelle on parantavaa
Seksuaalisuus on ollut elämässäni niin satuttava kuin voimallaan minua riepoitellut asia. Se on myös tuonut ihania hetkiä, nautintoa, huumaa ja voimaa elämään. Hetkin se on ollut mittari miehuudelleni, toisinaan sillä on mitattu … Lue lisää
Löytyykö lautaseltasi hermostomyrkkyjä?
Kirjoitus tarkastelee muutamia yleisimpiä ja eniten käytetyimpiä aineita, jotka hyväksymme jokapäiväisessä elämässämme. Osa niistä luokitellaan hermostomyrkyiksi, osa täysin turvalliseksi. Kurkkaa lista avoimin mielin, tee sitten omat johtopäätöksesi niiden käytöstä. Hypätään samantien asiaan. … Lue lisää