Erityisherkkä ihminen on kuin vastaanotin, joka poimii valtavan määrän ärsykkeitä ja informaatiota ympäristöstään. Siitä syystä ”mitta tulee täyteen” nopeammin kuin vähemmän herkällä ihmisellä. Moni herkkä kokee kuitenkin joutuvansa puolustelemaan yksinolon tarvettaan ja … Lue lisää
Aihe: Itsetuntemus
Itsetuntemus ja hyvinvointitaidot.
Ahdistukseni alkoi helpottaa, kun löysin sen taustalla jylläävät tunteet – Näitä voi olla vaikea tunnistaa itsessään
Vielä 15 vuotta sitten olin jumissa läheisriippuvuuden noidankehässä. Olin hukassa itseni kanssa. Elin elämääni muiden ihmisen kautta: en osannut tunnistaa, saati käsitellä terveellä tavalla tunteitani, en tunnistanut ja osannut ilmaista tarpeitani enkä … Lue lisää
Kun huomaat pienenkin hyvän asian, tee näin – Aivotutkijan ohjeet muuttavat kokemustasi elämästä
Aivojen tehtävä on pitää meidät hengissä. Siksi systeemimme on kehittynyt erityisen taitavaksi huomaamaan erilaiset uhat ja reagoimaan nopeasti epämiellyttäviin kokemuksiin. Vaarat ja ikävät kokemukset tarttuvat mieleen kuin tarranauhaan ja tallentuvat vastaisen varalle, … Lue lisää
Kun oma itsearvostus on pohjalukemissa, tämä kannattelee pahimman yli
Arvostamme kanssaihmisiämme ja itseämmekin hyvin usein suoritusten, saavutusten, statuksen ja omistusten pohjalta. Kyse on kuitenkin arvottamisesta, jolle tunnusomaista on arvioiminen, vertailu ja kilpailu – ihmisten mittaaminen tietyillä mittareilla. Kuka on saavuttanut eniten … Lue lisää
Yksinäisyyden tai keskeneräisyyden tunteen taustalla on usein se, että jokin näistä kolmesta sakkaa
Hyvinvointimme ja elinvoimaisuutemme ytimessä lepää kolmiyhteinen yhteys. Se koostuu yhteydestä itseemme, toisiin ihmisiin sekä ympäristöön. Ihminen, kenellä joku näistä yhteyksistä sakkaa, kokee usein keskeneräisyyttä ja yksinäistä erillisyyden tunnetta. Tällöin olemme alttiita sortumaan … Lue lisää
Elämän kiireisimmät vuodet käyvät erityisesti naisten voimille – Näitä oireita ei kannata jättää huomiotta
Kirjoittaja Liisa Saukkonen on The You First Clubin valmentaja ja menopause specialist. Elämme ajassa, jossa naisen rooli on moninainen: olemme äitejä, puolisoita, työntekijöitä, ystäviä ja usein myös omaishoitajia. Tämä moniroolisuus, yhdistettynä yhteiskunnan … Lue lisää
Kuka tai mikä kannattelee sinua vaikeina aikoina? – Näin löydät omat parhaat lohtukeinosi
Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, vireysvalmentaja ja sosiaalietiikasta väitellyt teologian tohtori. Heli on myös kirjailija ja luennoitsija, joka on kirjoittanut useita yleistajuisia tietokirjoja tunteista ja perheen ihmissuhteista niin aikuisille … Lue lisää
Uskallatko antaa intuition johdattaa? – Opi kuulemaan sisäistä ääntäsi yhä paremmin
Kun et tiedä, miten tiedät Mutta silti tiedät Ja tiedät, että tiesit Intuitio on kuin sisälläsi puhuva hiljainen ääni, kuin kuiskaus vain. Joskus vain tiedät jotakin tietämättä tarkalleen, miten tai miksi. Myöhemmin … Lue lisää
Pakko vain jaksaa, ajattelin ja painoin menemään – Ymmärsin uupumiseni vasta jälkikäteen
Työelämäni alussa elin lähes 15 vuoden jakson, jolloin olin enemmän tai vähemmän uupunut koko ajan. Tämä oivallus on melko tuore, eikä sen tunnustaminen itselleni ollut helppoa – eikä varsinkaan mukavaa. Mutta samalla … Lue lisää
Kaikissa parisuhteissa on yhteyskatkoksia – Tämä asia ratkaisee, miten selviätte niistä
Yhteyskatkos – eli siis mikä? Käytännössä yhteyskatkos voi tarkoittaa konfliktia, latautunutta tunnelmaa, väärinkäsitystä, tai jotain muuta joka tuo suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä tai kitkaa. Kaikissa parisuhteissa näitä on ja se on ihan normaalia. … Lue lisää
Vasta sairastuminen opetti olemaan kiitollinen – Näin onnistut valjastamaan kiitollisuuden hyödyt puolellesi
Eräs merkittävä muutos itsessäni lempeämmän elämän ja itseni puolella olemisen myötä on ollut kiitollisuuden ja ilon saapuminen elämääni. Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut sitä aidosti tavoittamaan vasta kun sairastumisen myötä. Positiivisen psykologian … Lue lisää
Väsynyt mieli on kuin kauhujen talo – Ja yksi keino katkaista kauhuajatukset
Kun väsynyt mieli alkaa murehtia, sano sille ääneen HÖPÖHÖPÖ. – SANNA WIKSTRÖM Väsynyt mieli kuin kauhujen talo. Minne tahansa katsoo, joka puolelta pelotellaan. Tai jos ei pelotella, niin ainakin pelottaa, että kohta … Lue lisää