Ihmissuhteet ovat meille elintärkeitä, sillä meistä jokainen on ihminen vain suhteessa muihin ihmisiin. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme – halusimme tai emme. Tarvitsemme toisiamme selviytyäksemme. Ihmissuhteemme vaikuttavat myös siihen, millaisena me oman elämämme … Lue lisää
Avainsana: Eija Hinkkala
Kun oma itsearvostus on pohjalukemissa, tämä kannattelee pahimman yli
Arvostamme kanssaihmisiämme ja itseämmekin hyvin usein suoritusten, saavutusten, statuksen ja omistusten pohjalta. Kyse on kuitenkin arvottamisesta, jolle tunnusomaista on arvioiminen, vertailu ja kilpailu – ihmisten mittaaminen tietyillä mittareilla. Kuka on saavuttanut eniten … Lue lisää
Mitä jos aitouteni ihmissuhteissa ei kelpaa?
Yhteenkuuluvuus on syvien ihmissuhteiden tärkein ominaisuus. Se syntyy ehdottomasta yhdenarvoisuudesta. Monet suhteemme jäävät kuitenkin melko etäisiksi ja pinnallisiksi, koska arvotamme toisiamme ulkoisiin tekijöihin perustuen esimerkiksi aseman, koulutuksen, varallisuuden tai julkisuuskuvan perusteella. Tämän … Lue lisää
Hyvässäkin ihmissuhteessa tulee joskus paha mieli – Erimielisyyksissä kannattaa muistaa tämä
Pidän melko kummallisena ajatusta siitä, että olisi olemassa kaksi ihmistä, jotka ovat kaikesta samaa mieltä. Kummallisuuksiin kuuluu myös syvä ihmissuhde, jossa toisen mieltä ei olisi koskaan pahoitettu. Emme voi suojautua haasteilta emmekä … Lue lisää
Kumppania voi vaihtaa, itseään ei – Tästä syystä parisuhteessa koetaan usein pettymyksiä
Ongelmien ja erimielisyyksien syy ihmissuhteissamme on usein omissa odotuksissamme. Odotukset, tarpeet ja toiveet, jotka eivät sitten toteudukaan, aiheuttavat väistämättä pettymyksiä, joilta kukaan meistä ei voi suhteissaan välttyä. Etenkin parisuhteessa odotamme kumppanimme tarjoavan … Lue lisää
Hyvän ihmissuhteen tärkein ominaisuus on tämä – Onko lähelläsi joku, jonka kanssa se toteutuu?
Mistä tunnistaa hyvän ihmissuhteen? Sellaisen, jossa molemmat tuntevat aitoa yhteyttä toiseen ja kokevat, että tässä on hyvä olla – riippumatta siitä, oliko kyseessä ystävyys, parisuhde, työyhteisö tai vaikka harrastuskaveri. Moni ehkä vastaa, … Lue lisää
Hoidatko aina kaiken liiankin tunnollisesti? – Tällaista on ylitunnollisuus, joka nakertaa jaksamista
Ajatteletko olevasi saamaton ja tehoton, laiska löysäilijä, jos et koko ajan tee ja touhua? Syytteletkö itseäsi laiskaksi? Ajatteletko kaikkien muiden olevan paljon tunnollisempia, ahkerampia ja aikaansaavampia? Koetko, ettet ole olemassa, jos et … Lue lisää
Eija ponnisti kylän köyhimmästä mökistä tohtoriksi, laulajaksi ja kirjailijaksi – ”Eihän tuollaisesta voi mitään tulla”
Köyhistä oloista ponnistanut Eija Hinkkala, 72, teki Saksassa yliopistouran ja piti Hampurissa omaa praktiikkaa, kunnes halusi ryhtyä iskelmälaulajaksi ja muutti takaisin Suomeen. Laulajaunelman toteuduttua Eija on toiminut muun muassa musiikkialan etujärjestön toiminnanjohtajana. … Lue lisää
7 kysymystä helpottamaan itsekriittisyyttä ja vahvistamaan uskoa kykyihisi
Omaa itseä vähättelevät ajatukset sekä milloin mistäkin mollaava minäpuhe lienee peruskauraa meistä useille. ”Minusta tuntuu, että olen osaamaton, saamaton ja ihan surkea eikä minusta ole mihinkään. Ei kannata edes yrittää, en kuitenkaan … Lue lisää
Entä jos antaisit itsellesi luvan kertoa unelmistasi muillekin?
Olen valmentanut parikymmentä vuotta musiikkialalle pääosin lauluntekijöiksi opiskelevia aikuisia, joista useimmilla on taskussaan paperit ja työkokemusta jostain aivan muusta ammatista. Oma missioni on rohkaista ihmisiä elämään omannäköistään elämää ja toteuttamaan myös ammatillisia … Lue lisää
Jos sinun on helpompi antaa kuin saada, saatat pelätä kiitollisuudenvelkaa – Vastaanottamista ilman syyllisyyttä voi opetella
Kiitollisuus on tutkitusti myönteinen ja hyvinvointiamme ravitseva voima. Voima, joka vahvistaa myös keskinäisiä ihmissuhteitamme. Aito, sydämestä kumpuava kiitollisuus on pysähtymistä kaiken sen hyvän äärelle, mitä meillä ja ympärillämme on. Se on myös … Lue lisää
Saat, mitä ajattelet – Näin ajatuksesi voivat parantaa tai huonontaa kokemustasi elämästä
Edellisessä blogissani annoin joitakin johtolankoja siihen, miten tunnistaa omia haitallisia ajatusmallejaan. Malleja, jotka hidastavat tai estävät oman näköisen elämän ja omien unelmien toteutumista. Myös omana aitona itsenään elämistä ja olemista. Tunnistaminen on … Lue lisää