Kirjoittaja: Lapin lumo -tiimi

Tuomas Kytömäki on pienestä pojasta asti viihtynyt Lapin tuntureissa ja joilla kalastellen. Keskiyön aurinko, revontulet ja aavat maisemat tekivät mieheen lähtemättömän vaikutelman jo kauan sitten. Tuomas on toiminut mediassa pitkään, ja hän rakastaa luontoa ja luontoaiheisia ohjelmia. Lapin lumo -ohjelma on ollut hän toiveissaan jo pitkään. Tuomas puhuu paljon hyvinvoinnin ja luontoyhteyden puolesta, ja hän pyrkii elämään hetkessä siitä nauttien.

Ilari ”Ile” Laine on videoalan yrittäjä ja perheen isä. Stressaava työ ja kuormittava urheilu laittoi miehen siihen pisteeseen, missä terveys ja hyvinvointi piti nostaa jalustalle. Vastapainoa kiireiselle työnkuvalle löytyi esimerkiksi Hidasta Elämää Lapin Lumo -slow-tv-sarjan kuvauksista. Videoiden tuottamisen lisäksi Ile kouluttautuu tätä nykyä health coachiksi ja stressaa vähemmän.

Elisa Makkonen viihtyy parhaiten luonnon keskellä niin lähellä kaupunkia kuin erämaassakin. Metsässä samoilun lisäksi häntä kiinnostaa kokonaisvaltainen hyvinvointi, itsensä kehittäminen ja musiikki. Ukulelen soiton hän aloitti reilu vuosi sitten ja Lapin lumo -sarjassakaan ukulele ei rekvisiittana roiku!

Tästä alkaa Lapin lumo

Posted on

Tiedätkö sen tunteen, kun pitkän taipaleen jälkeen hetkeksi istahtaa alas, hengittää syvään raikasta ilmaa ja ihailee ympärillä kukoistavaa koskematonta luontoa kaikessa rauhassa?  Tai sen fiiliksen, kun olet kivunnut tunturin laelle sydän rinnassa pamppailen … Lue lisää