Uudenvuoden tavoitteet voivat olla suorittajalle uuvuttavia – Näiden 4 kohdan avulla tunnistat todelliset voimavarasi

Tämä on se hetki vuodesta, kun kehotetaan unelmoimaan ja asettamaan tavoitteita uudelle vuodelle. Muuten ei ainakaan saa sitä, mitä haluaa!

Tavoitteissa piilee taikansa, mutta myös vaaransa. Tavoite voi olla hyvä renki, mutta huono isäntä. Itse olen niiden avulla saavuttanut myös uupumuksen…

Jos sinäkin olet joskus uuvuttanut itsesi ylisuorittamalla, on hyvä olla tarkkana, miten ja millä asenteella tavoitteita asetat (jos ollenkaan).

Muista silloin nämä neljä asiaa:

  1. Ydintarpeet. Mistä tarpeesta tavoitteesi kumpuaa? Moni tavoittelee asioita siksi, ettei muuten usko riittävänsä. Pitäisi olla pidemmällä, parempi, enemmän kuin nyt, jotta kelpaisi. Mutta mikään ulkoinen tavoite ei voi paikata sisäistä riittämättömyyden tunnetta. Tärkeämpää on opetella riittämään itselleen tässä hetkessä. Riittämisen tunteesta on kevyempää suunnistaa kohti uutta – siksi että jokin kiehtoo tai tuntuu omalta suunnalta, ei siksi, että muuten et tunne riittäväsi.
  2. Suhtautuminen. Millä energialla suhtaudut tavoitteeseesi? Takerrutko siihen tiukasti vai osaatko antaa sille (ja itsellesi) tilaa hengittää? Pakonomainen tarve päästä tavoitteeseen voi viedä elämästä ilon – ja voimat. Uskalla unelmoida, mutta uskalla myös päästää irti unelmasta. Ehkä se toteutuu eri tavalla kuin nyt osaat ajatella. Joustavuus vie sinua oikeaan suuntaan leppoisammin.
  3. Voimavarat. Paljonko sinulla on voimavaroja juuri tälle tavoitteelle – ihan oikeasti? Tee sen verran kuin suosiolla jaksat. Älä suunnittele ylioptimistisia aikatauluja äläkä tunge elämääsi liian täyteen. Jos tila loppuu, loppuu myös joustonvara. Ei ole tilaa yllätyksille eikä vastoinäkymisille, eikä ole aikaa pitää huolta itsestään. Ja jos et pidä huolta itsestäsi, ei tavoitteen saavuttaminenkaan tuo iloa kovin pitkään.
  4. Tasapaino tämän hetken ja tavoitteen välillä. Kumpi on tärkeämpää, matka vai päämäärä? Sinulla voi olla suunta elämässä, mutta jalat on hyvä pitää tukevasti tässä hetkessä. Älä tuijota pelkästään lopputulosta vaan tuo huomio usein tähän hetkeen. Kohtaa rehellisesti se tilanne, jossa olet nyt. Tiedosta voimavarasi ja tunnustele, onko juuri nyt hyvä edetä – ja jos niin miten. Tämän hetken totuus on ainoa piste, mistä voit lähteä minnekään.

Ja muista myös: joskus tilanne voi olla se, ettet juuri nyt tiedä yhtään, minne olet menossa tai mitä elämältäsi haluaisit. Ehkä elämä on uuvuttanut sinut niin, että ainoa tavoitteesi on selviytyä hetki hetkeltä. Silloin on tarpeen vain antautua. Pysähtyä lepäämään siinä hetkessä, kun vanha tarina on päättynyt, mutta uusi ei ole vielä alkanut. Ennemmin tai myöhemmin sumu hälvenee.

Lisää uupuneen toipilasmatkasta voit kuunnella Katri Syvärisen kirjasta Löydä elämän taika (löytyy äänikirjapalveluista). 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image