Kun lopulta myönnät itsellesi jonkin vaikean asian, voit jatkaa paljon vapaampana eteenpäin

Jotta ihminen voi elää terveenä ja onnellisena, hänen on oltava rehellinen itselleen. Asioiden pitäminen sisällä vie valtavasti energiaa: se tuottaa stressiä, jännitteitä ja selittämätöntä ahdistusta.

Oletko kokenut, miltä tuntuu myöntää itselleen jokin vaikea asia?

Ristiriitaiselta. Raadolliselta, silti vapauttavalta.

Aivan kuin olisi pidellyt sisällään salaisuutta, jota ei itsekään tiennyt. Sitten samalla sekunnin murto-osalla, kun ajatus pullahtaa tietoisuuteesi – jopa ulos suusta – tiedät välittömästi, että se on totta. Vaikka et sitä aiemmin halunnutkaan myöntää.

Tuo piilossa pidetty totuus voi olla vaikkapa se, että haluaa erota ihmisestä, jonka kanssa lupasi olla lopun ikäänsä.

Tai se, että haluaa irtisanoutua tehtävästä, jonka piti olla eläkeaikoihin jatkuva unelmaduuni.

Ehkä jonkin unelman toteuttaminen on alkanut tuntua niin raskaalta, että on aika luovuttaa.

Kun totuus tulee ilmi, saatat tuntea monenlaisia tunteita. Keveyttä ja vapautuneisuutta, haikeutta ja surua, pelkoa ja pakokauhua. Mitä ihmettä tästä seuraa? Mutta jokin osa sinussa tietää, että olet menossa oikeaan suuntaan.

Vaikka totuus voi olla pelottavaa, se on aina myös vapauttavaa. Saat voimaa kohdata itsesi ja elämäsi rehellisesti siitä, missä todella olet. Ja silloin voit jatkaa vapaampana eteenpäin.

Jos sinun on vaikea pysähtyä kohtaamaan itseäsi, Tila tarinoiden välissä -workshop on sinua varten (la 30.9. Zoomissa – tallenne saatavilla). Workshop sopii sinulle, joka

– elät läpi jonkinlaista muutosta tai myllerrystä
– olet kokenut viime vuosina väsymystä tai toivottomuutta
– epäilet, että jokin vaihe elämässäsi on tulossa tiensä päähän
– olet jo luopunut jostain vanhasta, mutta et tiedä, mitä sen tilalle on tulossa
– olet elänyt odotuksen tilassa, mutta toiveesi ei tunnu toteutuvan
– haluaisit rentoutua epävarmuuden keskellä (vaikka se tuntuu kamalan vaikealta)
– kaipaat elämääsi enemmän luottamusta ja kärsivällisyyttä

Katri Syvärisen lempeästä ohjauksesta ammennat syksyyn luottamusta ja kärsivällisyyttä. Lue lisää ja varaa paikkasi!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image