6 virkistävää vinkkiä pimeneviin iltoihin – Nämä voivat lievittää pohjatonta väsymystä

FM Raija Kivimetsä on aivoterveyteen perehtynyt tietokirjailija, villiyrttikouluttaja ja kasvilääkinnän ammattilainen. Raija kouluttaa villiyrttiammattilaisia ja on vetänyt hyvinvointimatkoja Kreetalle jo yli 20 vuotta keväisin ja syksyisin.

Kaamos tulee taas väistämättä ja yli 40 prosenttia suomalaisista oireilee valon vähenemiselle. On pohjatonta väsymystä, alakuloa, hiilarihimoa ja tuskaisuuttakin. Nukuttaa mutta uni ei ole hoitavaa. Asiantuntijat puhuvat aivojen keskuskellon rytmihäiriöstä ja ohjaavat hoidoksi kirkasvaloa ja liikkumista ulkona päiväsaikaan. Pahimman pimeyden torjuntaan sydäntalvella hoidoksi suositellaan myös valontankkausmatkaa aurinkoon.

Kärsin itse vuosikausia kaamosoireilusta ja otin syksyä vastaan usein ristiriitaisin tuntein. Rakastan värejä ja ruskan huikeaa ilotulitusta mutta samaan aikaan pimenevät päivät saivat oloni levottomaksi. Kirkasvalolamppua aloin hyödyntää jo viimeistään lokakuun alussa.

Ratkaisukeskeisenä ihmisenä, yrttiterapeuttina ja hyvinvointikouluttajana pidin itseäni koekaniina ja hoidin itseäni mitä erilaisemmin keinoin. Joitakin vuosia sitten oivalsin, että pimeä aika ei enää pääsekään niskan päälle eikä kaamos iske niin valtavalla voimalla kuin ennen. Olo oli parempi, virkeämpi ja iloisempi. Mitä minulle tapahtui?

Kehitin itselleni kaamoksentorjuntapatteriston, josta uskon olevan apua ja iloa muillekin. Tein ennen kaikkea ystävyys- ja yhteistyösopimuksen suolistomikrobistoni kanssa, sillä lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että mikrobiomimme säätelee mielialaamme, tunteitamme, mielitekojamme ja vireystilaamme.

Oivalsin, että hyvinvointi, onnellisuus ja vireämpi elämä lähtee oman kehon kellarista, suolistosta, ja itse asiassa yksinkertaistaen siitä, mitä etenkin paksusuoleen päätyy ja mitä siellä tapahtuu. Stressinhallinta, jaksaminen ja aivojen hyvinvointi ovat uusimpien tutkimusten valossa kuin seurausta omien ”kotieläinten” eli mikrobiemme ruokkimisesta.

Aloin hyödyntää tutkimustietoa ja ryhdyin paastoamaan vuorokaudessa vähintään 12 tuntia ja syömään ruokaa, joka ruokkii ns. hyvisbakteereita ja eliminoi pahisbakteereita. Jo pelkästään paastoamalla vireystilani koheni. Kun muutin ruokavaliotani entistä enemmän hyvisbakteereita suosivaksi, olo muuttui entistäkin paremmaksi. Olin pirteämpi mutta samaan aikaan tyynempi. Epämääräinen levottomuus kaikkosi eikä valon väheneminen enää huolettanut minua.

Ajattelin, että kokemuksistani ja vinkeistäni voi olla hyötyä muillekin, joita kaamos ja vähenevä valo rasittaa ja jopa masentaa. Näin syntyi juuri ilmestynyt kirjani Vireä elämä, josta saa uutta elinvoimaa ilottomaan arkeen. Kirja sisältää monenlaisia ihania työkaluja, vinkkejä, ravintotietoa ja reseptejä, joiden avulla jaksaa ja voi paremmin.

Kohti vireämpää elämää

Tässä muutamia helppoja vinkkejä, joilla voit lähteä liikkeelle.

Ota 12 tunnin paasto elämääsi. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että jos syöt illalla kello 20, saat syödä seuraavana aamuna kello 8.

Älä syö tai juo mitään aamulla ennen kuin harjaat hampaasi. Näin vältät nielaisemasta yön aikana suussasi muhivia bakteereita. Harjaa myös kieli jos haluat paremman tehon.

Juo hampaiden harjaamisen jälkeen lasillinen huoneenlämpöistä vettä, jossa on teelusikallinen viherjauhetta ja puristettua luomusitruunan mehua.

Jos väsymyksen ja kaamosoireilun lisäksi kärsit korkeasta verenpaineesta ja haluat helliä aivojasi sekä pistää aisoihin pörpöttävän suoliston, juo 1 dl punajuurimehua päivässä. Voit lingota mehua itse luomupunajuurista tai hankkia kaupasta kylmäpuristettua luomupunajuurimehua.

Mikäli haluat kaamosoireilun lisäksi hallita painoasi ja tuntea olosi energisemmäksi, nauti jokaisen ruokailun aluksi  ½ dl papuja tai linssejä, joita voit maustaa haluamallasi tavalla.

Ja jos illalla nukkumatti on hukassa, nauti muutama tunti ennen nukkumaan menoa 1 lasillinen vettä, johon olet sekoittanut 1 teelusikallisen perunajauhoja. Tämä mieltä ja suolistoa rauhoittava cocktail sisältää valtavasti resistenttiä tärkkelystä ja on suoliston hyvisbakteerien herkkua.


Vireä elämä -kirjan (Readme 2022) avulla saat lisää virtaa pimeään vuodenaikaan. Kirja sisältää ihania työkaluja, vinkkejä ja reseptejä, joiden avulla jaksat ja voit paremmin. Kurkkaa kirja verkkopuodistamme:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image