Lempeys itseä kohtaan on omien rajojen vahvistamista – 8 tapaa olla itsesi puolella

Haluan lempeästi muistuttaa, että sinulla ja minulla – meillä kaikilla on oikeus olla itsemme puolella ihan jokaisena vuoden päivänä. Tänäänkin. Itsensä puolella oleminen on tärkeä osa myös mielen hyvinvointitaitoja.

Meillä on lupa pitää itsestämme huolta ja laittaa itsemme etusijalle. Lupa hemmotella itseämme ilman ansaitsemista. Kenelläkään toisella ei myöskään ole lupaa arvostella kehoamme tai elämäämme. Sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.

Älä anna kenenkään…

Vaikka olen nainen, erityisherkkä ja jonkun silmissä vielä nuori – ei mikään näistä tarkoita, etten voisi seistä itseni puolella. Mikäli joku ajattelisi näin, kertoisi se enemmän hänen epävarmuudestaan.

Olen itse joutunut kantapään kautta oppimaan, miten pitää puoleni ja taistella myös oikeuksistani – etenkin, jos kyse on terveydestäni tai vapaudestani olla oma itseni. Olen oppinut vetämään rajoja ja sanomaan lempeästi ei.

Enää en anna kenenkään uhata hyvinvointiani ja pidän rajoistani sekä herkkyydestäni huolta. Olen rohkeasti itseni puolella. Haluaisitko tehdä samoin?

Muistathan etenkin nämä:

  1. Älä anna kenenkään uskotella itsellesi, että olet heikko tai sinussa on jotain vikaa.
  2. Älä anna kenellekään lupaa arvostella kehoasi.
  3. Älä anna kenenkään väittää itsellesi, ettet ole tarpeeksi.
  4. Älä anna kenenkään hallita tai kontrolloida sinun elämääsi.
  5. Älä anna kenenkään koskea kehoasi ilman lupaa.
  6. Älä anna kenenkään tehdä päätöksiä sinun puolestasi.
  7. Älä anna kenenkään satuttaa sinua fyysisesti tai henkisesti.
  8. Älä anna kenenkään uskotella, ettet ole rakkauden arvoinen.
  9. Älä anna kenenkään pienentää sinua.
  10. Älä anna kenenkään olla oman voimasi tiellä.

Valitse näistä se, mikä puhuttelee juuri nyt eniten ja kirjoita se itsellesi johonkin näkyville lempeänä muistutuksena. Ole rohkeasti sinä, usko itseesi ja anna valosi loistaa. Sinä riität!

Vaikka olen nainen, erityisherkkä ja jonkun silmissä vielä nuori – ei mikään näistä tarkoita, etten voisi seistä itseni puolella.

Mitä on olla itsensä puolella?

Itsensä puolella oleminen on ensisijaisesti lempeyttä itseään, mieltään ja kehoaan kohtaan. Lempeydestä on hyvä myös aloittaa, koska voimme harjoittaa sitä.

Harjoittelemalla itsemyötätuntoa minäpystyvyyden tunne lisääntyy ja se vahvistaa myös muita tunteita, kuten toivoa. Se on taito, jota voi kehittää. Itsensä puolella oleminen ei aina ole helppoa ja itsekin palaan lempeyden äärelle säännöllisesti.

Kun myötätunto itseä kohtaan unohtuu, se kostautuu nopeasti. Sen takia harjoittelen sitä päivittäin. Harjoitus voi olla oman ajan ottamista, itselle kauniisti puhumista tai peilistä hymyilyä. Levosta huolehtimista, kehon kuuntelua, herkuttelua hyvällä omalla tunnolla tai vaikka kävelyretki tai rauhallinen joogahetki. Mistä ikinä sinulle tulee hyvä olo, etkä vaadi itseltäsi liikoja.

Ronnie Grandell kiteyttää ja havainnollistaa lempeyden itseä kohtaan osuvasti Itseämyötätunto-kirjassaan: ”Itsemyötätunto tarkoittaa sitä, että suhtautuu yhtä ymmärtäväisesti ja lämminhenkisesti itseään kohtaan kuin suhtautuu ystäviinsä”.

Itsensä puolella oleminen on ensisijaisesti lempeyttä itseään kohtaan.

Näiden askeleiden avulla löydät itsesi puolelle:

  1. Tee päätös siitä, että aiot jatkossa olla myötätuntoisempi itseäsi kohtaan.
  2. Ota uteliaan tutkiva rooli itseäsi kohtaan; seuraa arjessa, missä hetkissä sinulla on hankala olla itsesi kanssa? Saatko kiinni, miten puhut itsellesi silloin?
  3. Pohdi, miten pystyisit tuomaan lempeyttä näihin tilanteisiin? Mikä olisi se itsemyötätuntoinen teko tässä hetkessä?
  4. Mieti, mikä on auttanut sinua aiemmin elämässäsi vaikeina hetkinä? Kirjoita itsellesi muistiin top 3-5 asiaa, jotka helpottavat oloasi. Tiukan paikan tulle, tarkista listasta ja tee sen mukaisesti.
  5. Mitä sanoisit ystävällesi, jos hän olisi sinun tilanteessasi? Miten lohduttaisit tai rohkaisisit häntä? Tee samoin itsellesi.
  6. Tunnista ja hyväksy kaikki tunteesi. Älä yritä muuttaa tai pakottaa niitä. Sinä opettelet ja kehityt kokemus kerrallaan.
  7. Hyväksy epätäydellisyytesi ja se, ettei kaikkeen voi vaikuttaa.
  8. Sano itsellesi joka päivä, että sinä riität sellaisena kuin olet.

Oletko jo tutustunut Annukan omaan Lempeämpi minä -blogiin? Kurkkaa tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image